Katson ulappaa

Muistan kuinka pienenä tyttönä juoksin mummuni puutarhassa, kuin jossakin paratiisissa, niin kaunista siellä oli. Kukkapenkkejä, omenapuita ja lainehtivia viljapeltoja. Samalla kun minä juoksentelin ja leikin nukkejeni kanssa, mummuni maalasi tauluja kukkasista ja viljapelloista. 

Mummuni maalasi tauluja harrastuksenaan. Malleina hänellä oli juurikin kukat, sekä maalaismaisemat. Miehelleni hän maalasi taulun, Katson ulappaa. Tämä taulu on ollut meillä jo 15 vuotta,  ja etsinyt paikkaa kodistamme. Taulu ei ole ollut aikaisemmissa kodeissamme esillä, mutta nykyisessä kodissamme sijoitimme taulun ruokahuoneeseemme, astiakaapin päälle.

Kaapin päälle on kerääntynyt milloin millaisiakin asetelmia ja usein niin, että taulu on jäänyt hyvin piiloon. Mutta, nyt tyhjensin päällisen ja asettelin päälle matalampaa sekä niukempaa asetelmaa. Mietin jopa, jätänkö päällisen aivan tyhjäksi. 

Ehkä tästä lähtien taulu saa olla kodissamme aitiopaikalla. Juurikin tässä ruokahuoneessa, kotimme keskeisimmällä paikalla. Kaikkien nähtävillä. Muistona mummustani, jonka kanssa sain viettää aikaa aina tähän kevääseen ja näihin päiviin saakka.

Kaisa



Kommentit

  1. Aivan ihana muisto! <3 Ja nuo värit! <3

    VastaaPoista
  2. Tunnearvoltaan korvaamaton...ja aivan ihana muisto <3

    VastaaPoista
  3. Ihania muistoja ♥ Ja tuo kaunis taulu on arvoisellaan paikalla ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja juurikin tänään taulu sai tunnearvoa lisää, kun saatoimme mummun viimeiselle matkalleen!

      Poista
    2. Lämmin osanottoni suruusi ♥

      Poista
  4. Kaunis muistokirjoitus mummostasi. Ihana kuulla, että hän on jättänyt jäljen sydämeesi ja varmasti omalta osaltasi siirrät näitä piirteitä jälkipolville. Osanottoni suruusi <3

    VastaaPoista
  5. Osanottoni ♥ Kaunis taulu ja on aivan ihanaa, että läheisestä jää noin konkreettinen muisto, jonka ääressä ne mielen sopukoihinkin painuneet muistot palautuvat mieleen.

    VastaaPoista
  6. Ihanat värit ja niin kaunis muisto mummostasi. Kertoo myös että olet perinyt isoäitisi luovuuden. Ihanaa viikkoa ♥

    VastaaPoista
  7. Kaunis ja miten iso tunnearvo. <3 Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pidän taulusta joka päivä vaan enemmän, juurikin tuon tunnearvon vuoksi.

      Poista

Lähetä kommentti