Nyhtöpossu hampurilaiset

Olen jo pariin otteeseen  kirjoittanut meidän perheen pizza perjantaista, joka on aika vakiintunut viikonlopun rento aloitus. No, ei nyt ihan joka perjantai, mutta melkein. Ja, kun tulee lauantai on vuorossa nyhtöpossu hampurilaiset.


Muutama viikko sitten kun vietettiin venetsialaisia oli lasten toiveena jälleen nämä kyseiset hampurilaiset. Mielestäni on kivaa kun lapset esittävät toiveita ruoan suhteen, tietää ainakin että menee kaupaksi. Joten, mielellään toteutan heidän toiveitaan, tietenkin kohtuuden rajoissa. Arkisin ei paljon toiveita ehditä toteuttamaan, silloin syödäänkin sitä tuttua ns perusruokaa.
 
Eli, ei muuta kuin kauppaan ja valmistamaan nyhtöpossua saareen mukaan. Keitin kasslerin jo kotona. Pakkasin tiiviisti vetäytymään ja otin mukaan. Revin lihan paatilla ja tein makuliemen sekä pilkoin muut täytteet.
Meidän perheen suosikiksi on noussut Reissumiehen tosi tumma -ruisleipä, jota hiukan paistinpannulla tai leivänpaahtimessa lämmitetään. Täytteeksi laitetaan nyhtöpossun lisäksi dippiä, välimerellistä juustoa, kurkkua, salaattia, tomaattia, paprikaa sekä punasipulia.

NYHTÖPOSSU

800 g porsaan kassleria

Keitinliemi

5dl cola-juomaa
5 dl vettä
1 lihaliemikuutio
3 rkl taco-mausteseosta
1 dl ketsuppia

Makuliemi

2 dl keitinlientä
1 dl cola-juomaa
2rkl ruokokidesokeria
2 rkl soijakastiketta
1 rkl taco-mausteseosta

Kiehauta keitinlimen ainekset, sekoita. Lisää liha ja keitä vähintään kaksi tuntia (mitä kauemmin maltat keittää, sitä pehmeämpää tulee). Nosta liha liemestä ja kääri kelmuun sekä lopuksi folioon. Anna vetäytyä, vähintään 30 min tai anna jäähtyä kunnolla. Säästä keitinlientä makuliemeen.

Sekoita kaikki makuliemen aineet keskenään ja keitä hetki. Revi liha riekaleiksi haarukoita apuna käyttäen. Siirrä lihat lämpimään makuliemeen ja anna vetäytyä hetki.

Ja, sitten ei muuta kuin nauttimaan! Jälleen nyhtöpossu katosi nälkäisiin suihin. Oliko meri-ilmalla osuutta asiaan. En tiedä! Tärkein että maistui ja kaikki saivat vatsansa täyteen. Jaksoivat lapset jatkaa saaren tutkimistaan. Näillä muistoilla jaksetaankin talven yli, odottaen ensi kesän uusia saari kokemuksia.
 
Aurinkoista viikonloppua!
 
Kaisa

 

Kommentit

  1. Onpa herkullisen näköistä. Voin hyvin kuvitella, että ruoka on maistunut...ja ulkona kaikki maistuu paremmalta! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti