Lempivalaisimeni

Saa Kurkistaa -Sisustusblogin Minttu postasi mielenkiintoisesta aiheesta. Kodin valaistuksesta ja valaistuksen merkityksestä. Minttu "haastoi" kertomaan omasta suosikkivalaisimesta. Joten, tartuinkin tähän haasteeseen.
 
Valon tarve vaihtelee vuodenaikojen mukaan ja tarpeen, mitä teet tilassa. Kattovalaisin ei yksinään riitä, tarvitaan pöytävalaisinta, tunnelmavalaisinta, työvaloa, kulkuvaloa jne.
 
Koen että valaisimien hankinta, on hyvin haastavaa. Tästä johtuen, kodistamme puuttuukin edelleen useampi valaisin. Toisaalta, olen jo tottunut siihen, että jokaisessa huoneessa ei näin pimeään aikaan vuodesta voi työskennellä, esim neuloa.
 
Kun lähdin miettimään mikä on lempivalaisimeni, ei valinta ollut mitenkään yksinkertainen. Valaisin voi olla hieno, tyylikäs. Mutta, valaisimessa on monta muutakin tärkeää asiaa. Millainen valo valaisimesta tulee? Onko valo lämmin vai kylmä?
 
Pohdinnan jälkeen, lempivalaisimekseni valikoitui olohuoneemme lipaston päällä oleva Kartell Bourgie -valaisin. Tämä valaisin sopisi kodissamme useampaankin tilaan. Mutta, pidän tästä yhdistelmästä, jossa vanhan puisen perintölipaston päällä on moderni muovinen valaisin.
Valaisin luo kaunista varjoa, taidetta seinille. Valoa saa säädettyä tilanteen ja tarpeen mukaan himmentimen avulla. Valo on lämmin ja tunnelmallinen. Valon saa säädettyä niin, että viereisessä tuolissa saattaa lukea tai neuloa, samalla kun nauttii takkatulesta.
 
Tässä valaisimessa on lähes poikkeuksetta aina valo, kun olemme kotona. Valaisin valaisee juuri sopivasti olohuonettamme ja alakertaa. Luo kodikkaan tunnelman.
Kodistamme löytyy hyvin erilaisia valonlähteitä. Katossa ympäri kodin on loisteputkillavarustettuja kämmenvalaisimia, näiden avulla saadaan mukava perusvalo. Rappujen etusyrjässä on LED -kohdevalot, luomassa turvallisen kulun rappusissa. Kaiteissa sekä rappukäytävässä on myös LED -kohdevaloja. Makuuhuoneissa, ruokapöydänpäällä on perinteiset roikkuvat kattovalaisimet. Jokaisesta huoneesta löytyy pöytälamput. Eli, valaisimien määrä on näin listattuna pitkä. Ts kodissamme on runsaasti valaisimia, useampi valonlähde jokaisessa huoneessa. Joten, valojen avulla pystyy tekemään kotiin erilaisia tunnelmia. On todettava, että pöytälamput ovat kodissamme eniten käytössä. Nautin siis hämärän hyssystä ja vain tilanteen vaatiessa, sytyttelen valoja enemmän.
Millainen on sinun lempivalaisimesi? Kuulen mielelläni sinun lempivalaisimestasi. Joten, tartu haasteeseen ja kirjoita aiheesta postaus omaan blogiisi.

Valoisaa alkanutta viikkoa!

Kaisa











 


 


Kommentit

  1. Kiva postaus ja hieno lamppu. Valinta lempilampuksi on ymmärrettävää, on se vaan niin kaunis. Inhoan ns. yleisvaloa, joten meillä on jonkin verran erilaisia pöytävalaisia. Epäsuora valaistus ja hieman hämyinen tunnelma on lemppari, isäntä tykkää suorasta valosta enemmän. Kotona sitten kilpaa sytyttelemme ja sammuttelemme näitä valoja...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä tämä valaistus ja valaisimien sytyttely/sammuttelu menee hyvin yhteen mieheni kanssa. Pidämme molemmat hämyisestä tunnelmasta. Yleisvalo on toisinaan tarpeen ja hyvä perusvalonlähde. Mutta, on hyvä olla muitakin valaisimia, saa valaistua kulloiseenkin tilanteeseen/tarpeeseen sopivasti.

      Poista
  2. Tuo on kyllä kaunis valaisin ja sopii tosiaan moneen paikkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valaisimelle löytyy tosiaan useampi paikka kodistamme ja paikasta riippuen näyttää aina erilaiselta. Katsotaan vaikka löytäisi paikan nyt keväällä jostakin muualta...

      Poista
  3. Kaunis pöytälamppu! Ja sopii niin hyvin tuon lipaston päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pidän valaisimesta todella paljon. Tilasta riippuen, näyttää aina erilaiselta, kauniilta.

      Poista
  4. Kiva kun jätit kommenttia niin minäkin löysin tänne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun poikkesit! Mukavaa pakkaspäivää!

      Poista

Lähetä kommentti