Juhannus ja Joulu

Juhannus ja Joulu, yhtä kuin lupa syödä. Eikös se hieman näin mene. Kumpanakaan ei lasketa kaloreita vaan syödään kaikkea hyvää mitä mieli tekee. Tai, ainakin itsestäni tuntuu siltä. Jouluna on perinteikkään jouluruoat, juhannuksena grillataan ja grillataan. Välissä voi syödä vähän terveellisiä mansikoita kera kermajäätelön, oi että on hyvää.
 
Näyttää siltä että tänä juhannuksena saamme nauttia kauniista ilmasta ja aurinko lämmittää meitä. Tai, ainakin nyt näyttää siltä että huomenna ei tarvitse edellisten juhannusten tapaan pukea untuvatakkia päälle. Ja, saamme nauttia hyvästä ruoasta ulkona, ilman että pelkäämme milloin sadekuuro kastelee.
 
Iltalenkki halki RMJ festivaalialueen. Innokkaimmat juhlijat olivat jo saapuneet odottamaan huomista, jolloin festivaalit varsinaisesti alkavat. Hienoa että tällaisia festivaaleja järjestetään, on kaupungissakin tapahtumaa näin juhannuksena. Suurin osa kun lähtee mökeille tai saareen.
 
Ilta auringon helliessä aloitimme itsekin juhannuksen vieton, grilli kuumaksi ja grillaamaan. Tämä terveysintoilu ja kaloreiden kerääminen alkakoon, hampurilaista iltapalaksi. Mutta, maistui kaikille. Jatketaan noita terveellisimpiä ruokailuja sitten taas maanantaina!
Toivotan teille kaikille oikein mukavaa ja aurinkoista Juhannusta!
 
Kaisa

Kommentit

  1. Meillä grillattiin tänään ihan suomalaista vihannesta eli sitä makkaraa.
    Tänä vuonna taitaa ilmanhaltijat suosia meitä raumalaisia. Nautitaan juhannuksesta, syödään hyvin ja pidetään hauskaa! Oikein hyvää juhannusta sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmat oli kyllä hyvät tänä juhannuksena. Ja, makkara on ihan hyvä vaihtoehto! ;)

      Poista
  2. Burgerit on meidänkin suosikkeja, nam!
    Hyvältä näyttää kelien puolesta, RMJ jää väliin, vaikka olisihan se nostalgista ;)
    Juhannusterveiset mökiltä koko porukalle!

    VastaaPoista
  3. Niin se menee, nam. Oikein ihanaa ja ilman muuta herkullista juhannusta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja toivottavasti teidän juhannus sujui leppoisasti!

      Poista
  4. Aurinkoista keskikesän juhlaa teille :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tänä vuonna tosiaan saatiin nauttia aurinkoisesta juhannuksesta!

      Poista
  5. Tytär on huomenna menossa tuonne RMJ festareille!
    Toivottavasti olisi hyvä ilma!
    Ihanaa juhannusta sinne!☀️

    VastaaPoista
  6. Juhannus on kyl ihanaa herkutteluaikaa. Meillä on kans grillattu =) Me järjestettiin aikaisemmin ystäville juhannussyömingit, mutta nyt parina viime vuonna emme ole jaksaneet. Ehkä sit taas kun pikkuväki vähän kasvaa =)

    Mukavaa juhannusta ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vietettiin juhannusta ystäväperheiden kanssa, ensimmäistä kertaa lasten syntymän. Kyllä teilläkin pian palaa tuo perinne takaisin. Mutta, kun lapset pieniä, jää tietyt jutut väistämättä pois. Ei tiedä jospa jo ensi juhannuksena teilläkin perinne palannut! :)

      Poista
  7. Näin se on, ja onneksi molemmat ovat vain kerran vuodessa ;) Täällä olla möllötetään vatsat vieläkin pinkeinä eilisistä herkutteluista. Maukasta ja mukavaa juhannuksen aikaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vain kerran vuodessa tai puolen vuoden välein. ;) Aurinko suosi juhannuksen viettoa ja ruokailuja ulkona. Mukavaa loman jatkoa teille!

      Poista
  8. Juurikin näin. Joulu ja juhannus - molemmat aikamoisia herkuttelujuhlia. En ole vielä vaa'alla uskaltanut käydä juhannusmässäilyjen jälkeen. Ja itsekurikin on vielä herkkujen suhteen kateissa.
    Kivan vertauksen esitit. Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lenkille oli pakko lähteä, niin paljon tuli mässäiltyä juhannuksena. Onneksi jouluun on puoli vuotta! ;)

      Poista

Lähetä kommentti