Tervetuloa meille, osa 5

On viimeisen Tervetuloa meille -postauksen aika. Esiteltävän paikan valitsijana on mieheni ja samalla selviää missä on meidän kodissamme punaisen maton paikka.

Mieheni valitsema paikka, on olohuoneemme ja takka. Takan valinnasta käytiin aikoinaan hieman keskustelua, valkoinen vai harmaa. Mieheni valinta oli harmaa Tulikiven takka vuolukivisydämellä ja sellainen meille sitten tuli. Ja, voin kyllä tyytyväisenä todeta, että hyvän valinnan mieheni teki. Valkoinen jota minä olisin halunnut, olisi ollut tylsä. Hyvä että mieheni piti päänsä!
Takka sijaitsee kodissamme hyvin keskeisellä paikalla, olohuoneessamme. Josta näkee koko alakertamme ja josta pystyy hyvin seuraamaan myös yläkerran tekemisiä, korkean tilansa ansiosta.
 
Varsinaisena lämmitysmuotona meillä on maalämpö, en vaihtaisi mihinkään. Niin luotettava ja helppo, ei vaadi huoltotoimenpiteitä tms minulta (kun mieheni on työreissulla). Takassa meillä palaa tuli talvisin päivittäin ja näin kesäisinkin sytytämme mielellämme tulen, kun ilma hieman viileämpi. Tuo sellaista ihanaa erilaista lämpöä ja tunnelmaa kotiin.
Ja, niin kuin varmasti arvasitkin, täällä olohuoneessa, takan edessä sijaitsee kotimme punaisen maton paikka. Nojatuolissa istuen tai keinutuolissa keinutellen, nauttien takkatulesta.
Nyt ovat mieheni ja pojat saaneet esitellä kodistamme parhaat paikat. Ollaan oltu ulkona ja sisällä, jokainen on valinnut hyvin itsensä näköisen paikan. Tätä "postaussarjaa" on ollut mukava tehdä, kun mies ja pojat ovat olleet hyvinkin innostuneita valitsemaan (ja perustelemaan) parhaan paikan kodistamme.
 
Takana mukava pidennetty viikonloppu merellä, reissusta lisää tuonnempana. Nyt toivottelenkin kaikille oikein mukavaa alkavaa viikkoa, toivottavasti aurinko ja lämpö hellivät lomalaisia!
 
Kaisa 

Kommentit

  1. Takka kuuluu meilläkin suosikkeihin. Sen tunnelmaa ei voita kyllä mikään. Te tarkenitte lähteä tuuliselle merelle...mökillä, saaren rannassakin, sai melkein pitää pipoa päässä, vaikka meidän perheestä osa kävi jopa uimassa. Ja lomailu jatkuu.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, takka tuo aivan oman tunnelmansa kotiin!
      Hieman tuulista ja viileää oli, mutta mukava viikonloppu takana. :)

      Poista
  2. Takka ja tuo ihana tilan paljous ja avaruus! Teillä on kyllä kaunista!

    VastaaPoista
  3. Oi, onpa kaunis takka! Elävä tuli luo aina ihan omanlaista tunnelmaa ja lämpöä ympärilleen. Tuo takan edusta olisi varmasti minunkin lempipaikkani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä takkatulta on rentouttava katselle tai talvella lämmitellä takan lämmössä! :)

      Poista
  4. Ihana takka!
    Kyllä siinä edessä on varmasti ihana istua ja nauttia tunnelmasta!
    Hyvää maanantai päivää sinne!

    VastaaPoista
  5. Kaunista ja takka olisi ihana :)

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Niin on. Ihana lämmönlähde ja luo oman tunnelmansa!

      Poista
  7. Hauska idea tuo postaussarja :)
    Terkut miesväelle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti