Äiti, olen täällä!

Onpas takana vauhdikas ja työntäyteinen viikko. On hajonneita pesukoineita, tiskaamista ja pyykin pesettämistä muualla. Huoltoliikkeen tuomio korjaamisista, eipä vanhoja koneita enää kannata korjata, keski-ikä koneilla nykyään kuulemma 7 vuotta. En ollut kyllä suunnitellut uusien koneiden hankintaa juuri nyt, mutta niinhän se menee. Ei yllättäviin menoihin voi varautua. No, nyt uudet koneet jo asennettu ja hyvin näyttävät toimivan. Hiljaisia ainakin ovat!

Aamupäivällä kävimme kuopuksen kanssa keräämässä hieman omenoita ja luumuja vanhempieni puutarhasta. Kiipesin itse ottamaan luumuja ylemmiltä oksilta, kun kuulin: "Äiti, olen täällä!" No, missä sinä olet? Tietenkin kuopus oli kiivennyt toisille tikkaille ja irrotti kaunista punaista omenaa itselleen. Onneksi pysyi tikkailla, eikä tullut alas niskoilleen!
Ilma oli kyllä mitä kaunein. Ei heti uskoisi että nyt on jo syyskuun puoliväli. Nurmikko oli vielä märkä, mutta nopeasti aurinko kuivattaa. Sadonkorjuu on parhaimmillaan ja muutenkin on havaittavissa syksyn tuomaa kaunista väriloistoa. Mielelläni olisin jäänyt ulos ja vaikka haravoinut pudonneita neulasia. Mutta, hiukan on mentävä töihin myös tänään.

Meillä vietetäänkin huomenna kaikkien poikien syntymäpäiviä, kun mieheni työvuorot osuvat juuri poikien virallisiin syntymäpäiviin, Ja, onhan se tärkeää että isä on mukana juhlissa! Tänä vuonna tällainen ratkaisu ja katsotaan mitä ensi vuonna keksitään. Yhteissynttärit on siinäkin mielessä hyvä ratkaisu, että ei kauempaa tulevien tarvitse tulla useana viikonloppuna Raumalle. Niin, ja kun katsoo tuota meidänkin perheen kalenteria, ei siinä kovinkaan montaa vapaata viikonloppua ole ennen joulua. Mutta, taitaapi olla ihan normaalia näin nykypäivänä!

Kauppalista odottaa kauppaan lähtijää ja kun tavarat on haettu onkin aika alkaa valmistelemaan huomisia tarjottavia. Jos ehdin ja muistan ottaa huomenna kuvia, saattaa luvassa olla postausta syntymäpäivistä. Mutta, enpä taida ottaa kuvaamisesta nyt mitään stressiä, vaan yritän ehtiä kahvin kaadon lomassa vaihtamaan vieraiden kanssa kuulumisia! Nimittäin kun nyt näyttää siltä, että suurinosa on saanut järjestettyä ohjelmansa niin että pääsee saapumaan poikien juhliin ( 13+21). Joten, vilskettä on luvassa!

Nautitaan auringosta ja vietetään oikein ihana viikonloppu!

Kaisa

Kommentit

  1. Vitsi noi muksut on kyllä niin nopeita! Huh! Onneksi ei käynyt mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat nopeita, ei selkäänsä saisi yhtään kääntää. Onneksi ei käynyt kuinkaan!

      Poista
  2. Onkin herkullisen punainen omppu!
    Ei tosiaan uskoisi, että on jo syyskuun puoliväli ja niin lämmintä.

    Teillä onkin mukava viikonloppu tiedossa.😀👍
    Synttäreitä on kiva järjestää ja kätevää pitää kaikki yhtäaikaa!
    Kivaa viikonloppua sinne!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juhlia on kiva järjestää ja meneehän sitä tässä yksillä juhlilla useampikin vieras!

      Poista
  3. Lapset ehtii. Lupauduin maanantaina hoitamaan neidin ratsastuksen opettajan 1.5vuotiasta hänen käydessään asioilla sekä mahdollisesti tekemään odotellessa myös tallihommia mikäli niitä osaisin untuvikkona tehdä. No joo, arvaa vaan ehdinkö tehdä muuta kuin juosta sen lapsen perässä mutta eipä se haittaa kun sitähän varten min'ä siellä olinkin. Olipas muutes super söpö taapero :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä 1,5 vuotias on aika nopea, ei siinä sivussa juurikaan mitään ehdi/pysty tekemään. Ja, tärkeintähän oli olla lapsen kanssa, muut työt kyllä odottaa! :)

      Poista
  4. Tuntuu olevan vauhdikasta menoa vähän joka suunnassa! Toivottelen oikein ihania yhteisjuhlia ja mukavaa yhdessäoloa. Ja täältä tietenkin synttärionnittelut kaikille synttärisankareille!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juhlat sujuivat mukavasti ja vauhdikkaasti! :)

      Poista
  5. Onpa upee puu, pojat ovat poikia :D Niin, te asutte Raumalla :) Minäkin asuin pikkutytönä Kalatorin laidalla :) Meilläkin on kolmen pojan synttärit yhden kuukauden aikana ja ensi viikonloppuna juhlitaan kahta poikaa :) Ihanaa synttäripäivää sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpa hauska kuulla että olet asunut joskus Raumalla! Vanha Rauma on kyllä niin hienoa aluetta. Kiitos!

      Poista
  6. Ihania omenakuvia ja vitsit, miten paljon niitä on! Meillä tuli omput sateiden saattelemana alas. Onnea synttärisankareille! Onneksi ei sattunut mitään kiipeillessä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, onneksi ei sattunut! Ja, kiitos onnitteluista!

      Poista
  7. Huh!
    Toivottavasti oli mukavat synttärikemut :)
    Josko löydettäisiin sopiva ajankohta tässä syksyllä onnitteluille ja turinoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Synttärit sujuivat oikein mukavasti! Ja, sankarit olivat tyytyväisiä juhliinsa!

      Poista

Lähetä kommentti