Viikonloppu juhlien

Viikonloppu on takana ja huomenna jatkuukin arkinen aherrus. Eilen vietimme kaikkien poikiemme syntymäpäiviä serkkujen, isovanhempien ja kummien kanssa. Ja, tänään olikin vuorossa kummipoikamme 1-vuotis syntymäpäivät. Joten, viikonloppu on ollut yhtä juhlaa.
 
Juhlat sujuivat mukavasti niin eilen kuin tänäänkin ja nyt aloitammekin viikkoa vatsat täynnä herkkuja. Tarjottavista ajattelinkin tehdä ihan oman postauksen, tuli testattua muutamaa uutta reseptiä jotka osoittautuivatkin hyviksi.
Perjantai-illalla laitoimme poikien lahjat olohuoneeseen odottamaan (perinteikkäästi) aamulla herääviä lapsia. Aamulla pojat hiipivät alakertaan (kuin jouluna) katsomaan, odottaako heitä yllätykset. No, yllätykset. Kuopukselle lahja oli yllätys tai pitkältä toivelistalta kylläkin valittu. Mutta, koululaisille ei nykyään pahemmin yllätyksiä enää osaa hankkia. Kuopuksen lahjasta löytyi paloasema, edelleen hänen suosikkejaan. Ja, koululaiset saivat uudet puhelimet. Jospa heidät jatkossa saisi paremmin kiinni, varavirta saattaisi olla myös tarpeen.
Tämä järjestely, kaikkien syntymäpäivät yhdellä kerralla oli ihan hyvä valinta. Kaverisynttärit on vielä edessä. Koululaiset jo itse suunnittelevat, mutta kuopukselle juhlat ovatkin ensimmäiset lastenkutsut. Katsotaan mitä keksimme, lähempänä hänen varsinaista syntymäpäiväänsä.
 
Kuvia tuli otettua runsaasti, joten postausta on tulossa ainakin tarjottavista. Ja, syksyinen sisustuskin alkaa olemaan valmis, joten sisustuspostaustakin on tulossa!
 
Mukavaa alkavaa viikkoa!
 
Kaisa
 



Kommentit

  1. Siellä on ollut varnasti menoa ja melskettä! Meillä on kanssa ens kuussa tulossa kaverisyndet! On se aina sellainen järkkääminen, ettei mitää rajaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menoa ja melskettä oli kyllä! :) Kaverisynttärit on kyllä kivoja, mutta kyllä niissäkin on oma järjestämisensä!

      Poista
  2. Teillä on viikonloppu todellakin ollut yhtä juhlaa :D Onnea jokaiselle!
    Jään odottamaan innolla reseptejä mitä kokeilit ;)
    Kivaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Kätevää, kun voi juhlia kaikki kerralla. Mekin juhlittiin eilen 6v kummipoikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se ihan kiva, että yksillä juhlilla mennään. Muuten juhlia saisi järjestää parin viikon välein!
      Teillä ollut myös juhlia. Kummilasten juhlissa on jotain erityistä, ihanaa!

      Poista
  4. Ihana perinne laittaa synttärilahjat olkkariin!😊
    Haikeana muistelen kaikkia lastenkutsuja, joita kotona pidettiin. Se oli ihanaa aikaa.
    Ja niitä oli ihana suunnitella!

    Odotan myös innolla seuraavia postauksiasi!😀
    Kivaa maanantai päivää sinne!💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä lastenjuhlat on niin ihania, lapset kun on aitoja.

      Poista
  5. Kiva idea nuo lahjat odottamassa :) Helpommalla kyllä pääsee kun järkkää yhdellä kertaa, niin meilläkin suunnitelmissa ensi vuonna kun pojat täyttävät jo 12 ja 13 v.
    Minäkin jään oottelemaan reseptejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, yksillä valmisteluilla. Ja, kun kerralla kutsuu ei tarvi joka viikonloppu olla kahveja keittämässä. Mukavaa viikkoa!

      Poista
  6. Tuo "megasynttäreiden" järjestäminen vaikutti oikein järkevältä ratkaisulta.
    Meillä tuon pojan 10-synttärit olivat viralliset minun järjestämäni synttärit. Tämän jälkeen poika saa juhlistaa vanhenemista pienemmällä "revohkalla" ja omalla tavalla. Paisti, että sukulaiset ilmoittivat, että kyllä kahvikutsut täytyy kuitenkin pitää.
    Mukavia postauksia tulossa, joten mielenkiinnolla jään odottamaan niitä!!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järjestely oli kyllä hyvä ratkaisu. Olen tyytyväinen! Esikoinen suunnitteli menevänsä muutaman kaverin kanssa syömään ja keskimmäisellä oli elokuviin meno ajatuksena. Joten, täällä myös syntymäpäivien/kaverisynttäreiden järjestäminen äidiltä vähenee. No, kuopukselle vasta aloitellaan! :)

      Poista
  7. MOnta kärpästä yhdellä iskulla :) Onnea synttärisankareille ja iloa viikkoosi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, juurikin näin että monta kärpästä yhdellä iskulla.;)

      Poista
  8. Hyvä idea juhlia kaikki kerralla :)
    Kivat lahjat pojille. Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhlat kerralla oli kyllä hyvät. Saattaa olla että jatkossakin juhlimme näin kerralla kaikkia lapsia!

      Poista

Lähetä kommentti