Villaa ja samettia

Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt sellaisella vauhdilla, että kotona olen ehtinyt vain kääntymään. Vaikka viikot ovat menneet nopeasti, on aika ollut hyvin antoisaa ja opettavaista. Ehkä suurin muutos on ollut se, että neljäpäiväinen työviikko on vaihtunut viisipäiväiseksi. Perjantai vapaapäivänä ja kuopuksen kanssa vietettävä kahdenkeskinen aika on jäänyt pois, tämä hieman harmittaa. No toisaalta, nyt elämämme on ns normalisoitunut.  

Kuluneella viikolla vietin myös vuorokauden Helsingissä, seminaarin merkeissä. Ehdin pyörähtämään Hulluilla päivillä ja tekemään hyviä (välttämättömiä)  hankintoja. Yövyin ihastuttavassa Hotelli Helkassa, uusi mukava tuttavuus. Pieni ja kodikas hotelli, keskellä kaupunkia. Suosin varmasti jatkossakin, kun Helsingissä yövyn.

Joten, tänään olikin ihana vetää verkkarit ja villasukat jalkaan, olla vaan kotona. Sytyttää takkaan tuli ja katsoa koko perheen voimin Vain Elämää.

Alkusyksyllä iskenyt sisustus inspiraatio on rauhoittunut tai tullut tämän syksyn osalta ns päätökseen. Olohuone on saanut uusia sisustustyynyjä ja viltti on nostettu esille. Huoneeseen on tullut väriä ja erilaisia materiaaleja. Ihanaa villaa ja samettia tekstiileissä. Pitkään hyvin vaalea sisustus on jäänyt, ainakin toistaiseksi. Väri on tuonut mukanaan myös kaivattua lämpöä, joten olenkin hyvin tyytyväinen muutokseen.
Tästä onkin hyvä jatkaa viikonloppua rennolla otteella!
Kaisa

Kommentit

  1. Ihanaa, että on viikonloppu 😁. Siellä on ollut kiireinen viikonloppu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä viikonloppu on paikallaan ja pari aamuakun saa nukkua hieman pidempään!

      Poista
  2. Kyllä vaan teillä on kaunista. Tekstiileillä saa niin mukavasti (ja suht) edullisesti muutoksen aikaa. Ihania värejä ja tunnelma. Ja villasukkapäivän olet taatusti ansainnut!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, tyynynpäällisillä saa helposti muutosta aikaan!

      Poista
  3. Kun löytää mieluisan hotellin niin siellä haluaa yöpyä jatkossakin. Itse yövyin noin vuosi sitten HOtelli Indigossa helsingissä ja vitsi miten upea hotelli se oli, suosittelen tutustumaan. Blogistani löytyy kuviakin siitä hotellista. Ihania takkatulen hetkiä sinne <3

    VastaaPoista
  4. Kaunista! Ihanat värit!
    Täällä on myös poltettu takkaa ja nautittu rauhallisesta viikonlopusta!
    Mukavaa lauantai päivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Takkatuli luo kyllä oman ihanan tunnelmansa!

      Poista
  5. Ihanat, maanläheiset värisävyt! On teillä vaan niin kaunista ja kodikasta ♥

    VastaaPoista
  6. Kauniilta, harmoniselta näyttää ♥ Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Kiva yhdistelmä villa ja sametti! Ihanaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaiset materiaalit luovat oman mukavan tunnelman. Kiitos samoin!

      Poista

Lähetä kommentti