Yhteinen harrastus

Lauantaille ei ollut mitään ohjelmaa suunnitelmissa. Aamulla ilma oli hieman harmaa ja mittarissakin vain kaksi astetta lämpöä. Syksyinen retki oli koko perheen toiveena, joten pakkasimme eväät reppuun ja suuntasimme kohti rantaa, tämän veneilykauden viimeiselle retkelle saareen. Ensi viikolla onkin paatin noston aika.

Tästä minun blogin pitämisestä on tullut meidän koko perheen yhteinen harrastus tai ainakin toisinaan työllistää myös miesväkeä. Milloin tarvitsen nikkaria jonkin suunnitelmani toteuttamiseen, milloin valokuvaajaa... Rantauduttuamme esittelin Stella Vanilja -blogia jossa postaillaan kivasta Onnenpuusta. Sellaisen haluaisin meillekin. Mutta, tuo puu eli karahka puuttuu. Sellaista sitten pyysin miehiä etsimään metsästä.
Ja, kun saaressa kerran ollaan, niin eikös sitä käveltäisi uimarannalle saakka, jossa kesällä kävimme uimassa. Siellä olisi hienoa hiekkaa ja sellaista tarvitsisin jouluna kynttilöiden kaveriksi. Roskapussi löytyi repusta, joten siihen saadaan hyvin hiekkaa hieman kerättyä.

Eväät ja lämmin juotava lämmitti mukavasti retkeilijöitä. Kun on mielenkiintoista tekemistä ja tutkittavaa matkalla, hienosti kuopuskin jaksoi kävellä. Itselleni kilometrejä kertyi 5,5 ja kuopukselle varmasti hieman enemmän, kun jokainen kallionkolo tuli tutkia. Eikä ole ihme että uni tuli silmään heti kun narut saimme irrotettua laiturista ja kotimatka alkoi.

Monta karahkaa löydettiin, mikään ei vaan tuntunut olevan minun mielestäni sopiva Onnenpuuta varten. Miehet totesivatkin, että kyllä on parempi että he jatkossakin käyvät keskenään joulukuusen hakemassa. Eihän meillä olisi kuusta yhtenäkään jouluna jos minä olisin mukana!

Ilma oli raikas, nautimme hiljaisuudesta ja ajasta koko perheen voimin. Kyllä luonto on kaunis ja nämä meidän neljä vuodenaikaamme antavat mahdollisuuden nähdä luonnon neljät kasvot.

Oikein mukavaa ja rauhallista alkavaa viikkoa!

Kaisa

Kommentit

  1. Mukavalla tavalla jätitte jäähyväiset kuluneelle veneilykaudella.
    Meillä sama homma. Minä en kelpaa joulukuusimetsään miesten kanssa, sillä minulle ei tunnu kelpaavan oikein mikään. Siksipä meillä isäntä tuo aika usein kaksi eri vaihtoehtoa...vaikka minä olen tarjoutunut jopa ostamaan meille kuusen. Se ei taas käy miehelle alkuunkaan.
    Yhdessä koetut hetket (ja retket) kantavat muistojen repussa pitkälle...ja nyt se on tallennettu tänne blogiinkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä miehet tuovat yhden kuusen ja aina se on ollut täydellinen meille. :) Joten, hyvä maku miehillä!

      Poista
  2. Meillä sama homma, bloggaus on enemmän ja vähemmän koko perheen juttu. Kivat jäähyväiset kesälle 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa tämä yhdessä tekeminen ja harrastaminen! :)

      Poista
    2. Toisille enemmän vapaaehtoista kuin toisille tämä bloggaus :D
      Blogissani on sinulle tunnustus <3

      Poista
    3. No, kyllä miehet kuitenkin tykkää kun saavat auttaa. ;)
      Kiitos tunnustuksesta!

      Poista
  3. Voi, miten kiva syysretki! Ja karahkaa ei löytynyt :)
    Yhteinen aika ja harrastaminen on parasta!
    Niin kivoja tuokioita ja tunnelmia on kuvissasi.
    Hyvää alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Karahkaa ei löytynyt, mutta päivä muuten oli hyvin antoisa!

      Poista
  4. Teillä on ollut hieno retki saarelle! Eväätkin maistuu luonnossa niin hyvälle.
    Kiva, kun voi perheen kanssa tehdä yhdessä kivoja asioita!
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retki oli kyllä mukava, tosiaan ihania yhteisiä hetkiä!

      Poista
  5. Kauniita kuvia ja mukava tunnelma ♥ Meidän perhe tykkää myös retkeillä, ihan parasta puuhaa rakkaitten kanssa, saa olla yhdessä, raitista ilmaa ja liikuntaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retkellä on mukava käydä koko perheen voimin. Ja luonnossa rentoutuu mukavasti!

      Poista
  6. Ihana harrastus ja mukava tunnelma kuvissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on mukava harrastus, jokainen pääsee osallistumaan!

      Poista
  7. Meillä kanssa mini toimii välillä mallina, kuvaajana, assarina, jne :)). Hahaha!

    VastaaPoista
  8. Tunnelmallisia kuvia kauniissa luonnossa!
    Mekin kävimme viikonloppuna metsäretkellä läheisessä metsässä, jonne oli päiväkodilta järjestetty perinteinen suunnistus Pokemon-teemalla, hauska idea mielestäni :)
    Terkkuja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa mukavalta metsäretkeltä. Kyllä retkeily on ihanaa, mukavaa yhteistä tekemistä! Terkkuja!

      Poista
  9. On se vaan hyvä, että on noita apureita. ;)

    VastaaPoista
  10. Oi miten ihana blogi täältä löytyikään! Kiva retki teillä on ollut, tuollaiset on ihan parhaita, taidankin nyt kun saan nuo lapset taas kotiin (ovat siis olleet lomalla papan luona) viedä heidät kanssa retkelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yhteiset retket on niin ihania! Mukavia retkiä myös teille!

      Poista

Lähetä kommentti