Huipulla tuulee


Viikonloppuna pesin ja laitoin talvivarusteita varastoon, huomasin että postaus talvilomastamme on jäänyt julkaisemasta. Toisaalta hyvä näin, nyt kevätauringon paistaessa onkin mukava muistella perheen yhteistä viikkoa talviloman merkeissä.
 
Pakkasimme auton ja suuntasimme kohti pohjoista, Leviä. Matkanvarrella pysähdyimme ihastelemaan Kemin lumilinnaa. Itse ihastelin kaunista auringonpaistetta, lumen kimmellystä ja lumilinnan vieressä olevia majoitustiloja.


Alkutalven päiväreissut lähiseudun rinteisiin, oli tuottanut tulosta. Kuopuksesta oli kehittynyt reipas pieni laskija, joten uskaltauduimme koko perheen voimin rinteisiin ja toteamaan kuinka huipulla tuulee. Maisemat olivat kyllä huikeat, luonto oli niin puhdasta ja aurinko näyttäytyi pilviharson takaa. Säät olivat muutenkin hyvät, ei liian kovia pakkasia, ulkona ja rinteessä viihdyttiin useampi tunti päivässä.

Makkara maistui kodassa hyvältä, hiihtolenkin päätteeksi. Kummasti sitä energiaa löytyi niin lapsista kuin meistä vanhemmistakin, kun mukavaa tekemistä oli. Käytiin kylpylässä kylpemässä ja syötiin hyvin päivittäin. Iltojen kohokohta oli pulkkamäki rinteessä. Nauru raikui!
Niin kuin kaikki lomat, myös tämäkin talviloma tuli päätökseen. Oli aika pakkautua autoon ja lähteä kohti kotia. Matkanvarrella kävimme tervehtimässä Joulupukkia ja toivotimme hänet tervetulleeksi jouluna kylään. Samalla pysähdyksellä kirjoitimme muutaman kortin, mitkä kuopus sai postittaa.
 
Loma oli ihana, koko perheen yhteinen. Alkuvuonna listaamistamme haaveista loman suhteen, useampi toteutui. Ja, mikä tärkein, saimme viettää viikon yhdessä lomaillen!
 
Ensi talvea ja talvilomaa odotellen, keväästä nauttien!
 
Kaisa
 


 
 

Kommentit

  1. Ai että, mun edellisestä Levin reissusta taitaa olla jo reilu 10 vuotta aikaa. Voi apua! Ihanalta kuulostaa ja näyttää teidän loma! Mukavia muistoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pohjoisen puhdas luonto on vaan niin kaunis ja rauhallinen. Kiitos!

      Poista
  2. Kuulostaa ihaalta perhelomalta! Kyllä ne lapset oppii nopeasti ja ovat vielä niin rohkeitakin!
    Eikä mikään ole niin hyvää kuin nuotiomakkara! <3
    Mukavaa tiistai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, varsinkin juuri tuon hiihtolenkin (kuva) jälkeen nuotiomakkara maistui erityisen hyvältä. Tuli muutama kilometri extraa, kun hieman eksyimme. :)

      Poista
  3. Ihanan kuuloinen yhteinen loma! <3 Paljon mukavia muistoja sekä yhteistä aikaa! <3

    VastaaPoista
  4. Ihana perheloma! Ja Levi on kyllä hieno paikka kaikkine oheisohjelmineen. Valitettavasti sinne on vain tavattoman pitkä ajomatka. Olen mennyt Leville myös lentokoneella ja se oli kyllä luksusta, kun pääsi rinteeseen vielä saman vuorokauden aikana. meillä poika on toivonut vähän pidempää laskettelureissua ja nyt mietinnässä on nämä Suomen kohteet (Lähinnä Levi tai Ruka) Ruotsin eri vaihtoehdot ja jopa Keski-Eurooppa...katsotaan miten tässä käy...vai löydämmekö sittenkin itsemme jostain polttavan auringon alta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Levi on kyllä meidän ihan lemppari ja itse kun olen siellä käynyt pienestä pitäen. Hieman on vaan paikat muuttuneet vuosien mittaan. :)

      Poista
  5. Aivan ihanat kuvat ja näistä tuli todella positiiviselle mielelle. Pakko vielä sanoa, että sulla on ihan mielettömän kauniit kasvot, niin kauniit klassiset piirteet. :) Iloa viikkoon <3

    VastaaPoista
  6. Levi on ihana, siellä viihtyy myös kesällä, suosittelen. Ja tuo pukinpaja on niin ihana paikka piipahtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsena vietimme niin kesällä kuin talvellakin lomat pohjoisessa ja juurikin Levillä. Nyt lasten kanssa emme olekaan olleet. Joskus olisi varmasti kiva myös kesälomaa pohjoisessa viettää!

      Poista
  7. Me ei olla mitään talviulkoiluihmisiä, mutta silti Levi tai ylipäätään Lappi houkuttaa niin monen vuoden jälkeen. Mutta jos pitää valita loma pohjoisessa tai auringossa, niin kyllä sitä aina tulee valittua se aurinko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi jokainen saa itse valita, lumen tai hiekkarannan. Itse valitsisin molemmat! ;)

      Poista
  8. Levi on ihana paikka ❤ Se on ollut toinen kotimme, kun mies työskenteli siellä vuosia. Oli hilkulla, ettemme muuttaneet sinne kokonaan. Ehkä hyvä näin, sillä olisiko tunturin taika kadonnut jos siellä olisi koko ajan.

    Kivalta näyttää teidän lomakuvat. Meillä on muuten lumilinna tänä vuonna käymättä! On ollut niin paljon muuta ohjelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kyllä se arki saattaisi tuolla Levilläkin pian kotiutua. Eli, saattaa olla ihan mukava kun käy vain lomailemassa. Tai, ei sitä koskaan tiedä, mitä elämä tuo tullessaan! :)
      Lumilinna oli kyllä jälleen hieno, mutta itse kyllä ihastelin enemmän tuota majoitustiloja. Tai, mukavaa viikonloppua/vuorokautta miehen kanssa! ;)

      Poista
  9. Kivoja lomakuvia. Mekin kävimme joulun aikaan morjenstamassa joulupukkia Rovaniemellä.
    Mukavaa lauantaita.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti