PÄÄSIÄISEN KUULUMISIA

Pääsiäinen ja tarpeeseen tullut pieni loma alkaa olemaan lopuillaan. Aurinko on paistanut, ilma onkin suosinut ulkoilijoita, kunhan on pukenut riittävästi vaatetta päälle. Tänään kun heräsimme, saimme kaksi kertaa katsoa ulos, onko tämä nyt totta. Lunta useampi sentti ja pakkastakin muutama aste. Ei auttanut muu kuin hakea takaisin jo varastoituja talvivaatteita.
 
Pääsiäinen onkin ollut hyvin ohjelmoitu, mukavaa ohjelmaa jokaiselle päivälle. Tänään olimme serkkutapaamisessa ulkoilupäivän merkeissä. Pikkuserkusten tapaaminen ja yhteiset leikit, makkaran paistoa nuotiolla. Kotiin saimmekin tuoda mukanamme mukavan savunhajun.


Kuvat eivät ole tämän päiväisestä ulkoilupäivästä, vaan perjantaisesta kolmen ruokalajin illallisesta. Lapset lähtivät yökylään, kun ystäväpariskuntamme tuli viettämään kanssamme iltaa. Jokaisella oli oma vastuualue, lopputuloksena saimme nauttia illallisen. Pääruoan pääraaka-aine oli tiedossa, muuten jokainen sai itse valita oman tarjottavansa. Mukavasti nuo ruokalajit sopivat yhteen.
 
Kuvia tarjottavista ei ole, mieheni kun ohjeisti että en saa sitten kuvailla. No, muutaman kuvan ehdin nappaamaan aurinkoisesta ruokahuoneestamme ja kattauksesta, ennen kuin vieraat saapuivat. Onhan tuo aurinko kiva, mutta ei kuvaaminen kyllä helppoa ole. Mutta, ei saa valittaa, vaan nautitaan auringosta ja kerätään energiaa tulevaan viikkoon sekä loppu kevääseen ennen kesälomia.

Huomenna on ohjelmassa kahvittelua ystävän kanssa sekä perinteistä pyykinpesemistä ja valmistautumista tulevaan viikkoon. Viikko onkin neljä päiväinen työviikko, mukava pehmeälasku taas arkeen. Ja, kalenteria kun tuossa katsoin, vappukin on jo kahden viikon päästä. Nopeasti tämä huhtikuukin menee, pian on toukokuu ja kesä jo kulman takana.
 
Miten teidän pääsiäinen on sujunut?
Aurinkoista pääsiäisen jatkoa!
 
Kaisa

Kommentit

  1. Teillä on ollut oikein mukavan tuntuinen pääsiäinen. Olen nauttinut lomasta todella paljon. Hitaat aamut ja loman ohjelmattomuus ovat olleet parasta. Tästä on mukava aloittaa "tynkäviikko"... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsiäinen on sujunut mukavasti, ystävistä nauttien ja akkuja ladaten oman perheen seurassa!
      Mukavaa alkavaa tynkäviikkoa!

      Poista
  2. Kiva idea tuo illallinen, jossa jokainen tuo oman panoksensa pöytään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kun jokainen osallistuu järjestelyihin, ei kaikki vastuu ole itsellä (nyt kun oltiin meillä)! Niin, ja mukavinta on kun jokainen panostaa omaan osuuteensa. :)

      Poista
  3. Kauniita kuvia ehdit nappaamaan. Upeat kukkakimput.

    VastaaPoista
  4. Kaunista 😊 Mukavaa toista pääsiäispäivää 🐰

    VastaaPoista
  5. Voi, miten ihana lankaköynnösasetelma <3 Meillä lankaköynnös toimittaa tänä vuonna pääsiäisruohon virkaa.
    Nyyttärit ovat kyllä niin kiva idea:) Se on meilläkin käytössä varsinkin sukutapaamisisissa - on hauskaa, kun jokaisella on yllätysherkut tuomisinaan:)
    Leppoisaa pääsiäismaanantaita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yleensä meillä on ollut ohraa kasvamassa tuossa tekemässäni keramiikkakulhossa. Nyt mentiin köynnöksillä!
      Nyyttärit on aina kivoja, meillä harrastetaan aika paljonkin!

      Poista
  6. Todella kaunis kattaus ja kaunis ruokahuone <3 Olisi kyllä ollut kiva nähdä ruokakuviakin, eli miehelle terveisiä, että ensi kerralla sitten yleisön pyynnöstä :D
    Meillä on lököilty mökillä koko pääsiäinen. Jostain pitäisi löytää intoa tavaroiden pakkaamiseen ja kotiin lähtöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä miehet toisinaan hieman "näreissään" kun ruoka on kylmää, kuvata kun aina täytyy. ;)
      Mukava ja rento pääsiäinen teillä ollut, nyt jaksaa alkavan lyhyen viikon töissä sekä kouluissa!

      Poista
  7. Kaunista ja valoisaa. Ihana tapa juhlistaa pyhiä ystävien kanssa.

    VastaaPoista
  8. Niin kaunista ja rauhaisaa! Sinulla on kaunis koti ja kattaus on aivan ihana.
    Hyvää alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  9. Kaunis kattaus! Ja upea kimppu!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Aivan ihanan kaunista ja tuo pöytäliini ja puhumattakaan Lakdridseista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pöytäliina on kyllä kiva ja materiaaliltaan tuollainen mikä antaa paljon anteeksi, ei näy pikkuiset tahrat.

      Poista
  11. Uppouduin näihin kuviin ja näistä tuli todella tyyni, hyvä ja levollinen olo! <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti