19.9.

Oli kaunis syksyinen päivä, kun ajelimme rauhallisesti kohti synnytyssairaalaa. Tiesin että tänään nähtäisiin, niin pitkään olit antanut odotuttaa ensitapaamistamme.

Päivä sujui rauhallisesti, kun alkuillasta vihdoinkin tapasimme. Olit niin kovin pieni ja suloinen, täydellinen, juuri sinua olin odottanut. Niin lämmin, tunsin kuinka sydämesi löi, sinun ihosi minun ihoani vasten. Oi, mikä onni meille onkaan suotu kun saimme sinut, toisen pojan perheeseemme!
Aikaa tästä ensikohtaamisesta on kulunut nyt 10 vuotta. Ja, sinusta on kasvanut reipas, omatoiminen neljäsluokkalainen. Olet perheemme herkkä ilopilleri, kanssasi saa nauraa. Löydät asioista sen positiivisen puolen ja jaksat kannustaa muita. Otat muut ihmiset huomioon ja huomaat jos ystävääsi on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti. 

Liikunnallisuutesi on tarttunut myös minuun ja kanssasi onkin mukava tehdä iltaisin juoksulenkkejä. Tosin, tuntuu että en enää kyllä pysy vauhdissasi mukana, ehkä otan ensi kerralla itselleni pyörän mukaan. 

Pohdit asioita ja välillä kovin monimutkaisiakin, että en osaa antaa vastausta kysymyksiisi. Kanssasi saakin aikaan hyvin syvällisen ja pohtivan keskustelun. Yhdessä pohtimalla löytyy vastauskin miettimääsi kysymykseen.
Hyvää syntymäpäivää sinulle rakas poikani!

Täällä vietetäänkin syksyistä tiistaita juhlan merkeissä ja hieman tunteikkaissakin tunnelmissa.

Kaisa

Kommentit

  1. Lämpöiset onnittelut 🌟 kuinka ihana postaus 💕

    VastaaPoista
  2. Suloinen postaus❤️Sylintäydeltä onnitteluja sinne ihanalle pikkumiehelle����

    VastaaPoista
  3. Aww! Onnea isolle pojalle :)

    VastaaPoista
  4. Oi ihana, kovasti onnea teille ja minne tämä kaikki aika vierii <3

    VastaaPoista
  5. Onnittelut sinne! <3 Näitä supereita päiviä kun lapsia syntyy on ihanaa muistella! <3

    VastaaPoista
  6. Hieman myöhästyneet onnittelut! <3

    VastaaPoista
  7. Kauniisti kirjoitit pojallesi. Onnea päivään, toivottavasti on hauska juhlapäivä :)
    http://westendmum.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, piti siis kirjoittaa menneessä aikamuodossa ;) Toivottavasti OLI hauska juhlapäivä!

      Poista
    2. Kiitos! Juhlat sujuivat oiekin mukavasti ja perjantaina on vielä tiedossa jatkoakin! :)

      Poista
  8. Ihanasti kirjoitettu. Myöhästyneet onnittelut! ❤️

    VastaaPoista

Lähetä kommentti