11. luukku

Tänä vuonna varsinaiseksi hitiksi nyt jouluna on tainnut nousta nuo ihastuttavat tonttuovet. Pinteresti on täynnä toinen toistaan ihastuttavampia ovia, mitä on askarreltu kotien nurkkiin.
Meillä ei tuollaista tonttuovea ole tehty, vaan varastosta nostettiin esille edellisvuosien tapaan tonttu ja tontunkoti. Tonttu pääsääntöisesti istuu tuossa talonsa edessä ja tarkkailee aulan lattialla mitä täällä meille oikein tapahtuu. Kuopus hiipii tontun ohi ja juttelee toiveitaan, kertoo kuinka hienosti päiväkodissa on päivä jälleen mennyt.

Itse en ole mikään kova tonttujen keräilijä, eikä meiltä muita tonttuja sitten löydykään tämän lisäksi sisustukesta. Mutta, kyllä yksi tarkkailijatonttu on hyvä olla. Mielestäni jouluisen sisustuksen voi luoda muutenkin, vaikka punaista ja tonttuja ei joka paikasta löytyisikään. Ja, onhan tuo joulun perimmäinen sanoma kaikkea muuta kuin punaista ja tonttuja.
Oletko sinä innostunut askartelemaan ihanan tontunoven teille kotiin joulun tunnelmaa luomaan?

Kaisa

Kommentit

  1. Ihanat kuvat ja suloinen tonttu:) Minä olen tuollaisen tonttuoven halunnut tehdä, mutta en ole vielä kerennyt..jospa seuraavilla vapailla. Leppoisaa alkavaa viikkoa ja mukavaa joulun odottelua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja, eihän sitä nyt kaikkea tarvitsekaan ehtiä tehdä. Ensi vuonna sitten loput ja saa nähdä mikä silloin on hittinä! :)

      Poista
  2. Täälläkin on jo vuosia punaista vähennetty sisustuksesta jouluna. Pieninä pisteinä siitä kyllä pidän kovasti 🤗 ompa muuten aivan hurmaava tuo valokuusi, mieletön 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valokuusi oli meidän ensimmäinen joulujuttu minkä tänävuonna nostin esille, jotenkin tuota valoa on kaivannut aikaisempaa enemmän.

      Poista
  3. Voi miten suloinen <3 Joku taisi lohkaista meikäläisen Jeffree Star huulipunatalosta eli rasia, joka on talon muotoinen, että siinähän sulla on hyvä tonttuovi eli hih on meillä. :) Kivaa uutta viikkoa Kaisa <3

    VastaaPoista
  4. <3 Meille ei taida tonttuovea tulla, koska meillä on jo muutenkin talo täynnä tonttuja ja kulejtaan ihan normi ovista ;)
    Onhan ne kauniita ja söpöjä, mutta voisi olla, että joku nelijalkainen olisi yli-kiinnostunut niistä ihan liikaa.......
    Mukavaa joulun odotusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ei sitä kaikkea kivaa voi kotiinsa laittaa ja varsinkin jos saattaa käydä niin että nelijalkaisia kiinnostaa!

      Poista
  5. Aivan ihana tonttu. Minusta tuntuu, että meidän koti taitaa olla ainoa, jossa ei tonttuovea ole. Hellyttävä idea ja varmasti erityisesti lapsiperheissä monien mieleen. Jotenkin me emme ole sitä kokeneet omaksi jutuksi, niin on jäänyt tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että niitä koteja on täällä enemmänkin, kun ei tuota tonttuovea ole askarrellut. Vaikka hienoja onkin, en meillekään ole kaivannut. Tämä perinteinen tontunkoti sopii mielestäni meille!

      Poista
  6. Tonttuovet ei oikein iske, mutta onpa ihana tuo Nisse <3

    VastaaPoista
  7. Ei löydy täältäkään... Kivojahan nuo :)
    Pitäisi myös kaivaa joulukoristeita esille... Tänään ripustin ulko-oveen kestokranssin ;)

    VastaaPoista
  8. Ei ole tonttuovea täälläkään. Tonttu istuu hyllyköllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni yksi tarkkailijatonttu on hyvä olla, meillä istuu tuossa talonsa edessä ja teillä siellä hyllyllä! :)

      Poista

Lähetä kommentti