Kylpyhuone poikien valtaamana

Tuntuu että nyt on trendinä rakentaa tai sisustaa koteihin Man cave. Eikä kyseessä ole enää pelkästään autotalli, vaan oma miesluola löhötuoleineen ja pelikonsoleineen. Milloin meille mahdetaan aloittaa ko luolaa rakentamaan? 

Man cave ei meiltä vielä löydy, vaikka neljän miehen kanssa asustankin. Olen siis saanut vapaasti sisustaa kotiamme, kaikkien tarpeita kuunnellen. Mutta, tarpeet ne on meillä muuttuneet vuosien mittaan. Ja, yksi muutos on meillä varhaisteinien myötä tullut. Kylpyhuone ei ole enää vain peseytymistä varten ja kaappi minun kosmetiikalle. Vaan, pojat ovat vallanneet kaapista omat hyllyt ja suihkuun on tullut miestuoksuja. Toki miehelläni on aina ollut omat juttunsa kylpyhuoneessa, mutta nyt tarkoitan poikien muuttuneita tarpeita.

Kylpyhuoneessamme on kaksi suihkua altaineen. Ja, vaikka huone on hieman haastavan mallinen, pitkä, on se ollut toimiva. Molemmista päistä on kulku makuuhuoneisiin ja näin aamu-/iltatoimet on saanut jouhevasti tehtyä. 

Nykyään aamuisin on turha suunnitella menevänsä suihkuun, kun koululaiset ovat ne vallanneet. Peilin läheisyyteen ei mahdu, kun hiukset laitetaan ojennukseen. Eli, onko tämä lähtölaskentaa Man caven rakentamiseen? 

No, onneksi edelleen jokaiselle löytyy vuoronsa peseytyä ja laittaa itsensä kuntoon päivän menoja varten. Jos itse on rutiineihinsa tottunut, niin on hyvä että pojat sekoittavat hiukan äidinkin rutiineja, pysyy virkeänä ja muuttumiskykyisenä.

Lähtölaskentaa tai ei, on mukava seurata poikien kasvua ja kehitystä pojista nuoriksimiehiksi. Ei tässä auta muu kuin pysyä poikien perässä, asettaa rajat, rakastaa ja sopivassa määrin löysätä nyöriä.

Näillä mietteillä ja ajatuksilla kohti alkavaa helmikuuta!

Kaisa

Kommentit

  1. Onpa teillä kaunis kylppäri ja tilava!

    VastaaPoista
  2. Tykkään kovasti teidän kylppäristä! Ihanaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva kylppäri ja kätevää että on kaksi allasta vierekkäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaksi allasta on kyllä ollut hyvä ratkaisu, mahtuu kaksi kerralla pesulle, näppärää näin kolmilapsisessa perheessä.

      Poista
  4. aivan ihana kylppäri ja tuo pyöreä ikkuna kruunaa kokonaisuuden, upea <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pyöreästä ikkunasta lähti aikoinaan kotimme/talomme suunnittelu liikkeelle. :)

      Poista
  5. Meillä on erilliset vessat miehille ja naisille :) Ja yhteinen kylppäri, mutta kovaäänisin ja nopein on aina voittanut 'matsit' :) Ja naistenvessassa on yleensä tunngos, mutta mies asetti peilit kummallein seinälle, jotta sopu säilyy ja meikit saadaan naamaan ja ehdittäisiin ajoissa päämääriin...No monesti kerään meikkipussin ja peilin ja suunnistan keittiöön....
    Niin miehellä on se mancave ja minulla se naisvaja...kummalakin oma mökötyspaikka ;)

    Hempeää helmikuuta, tuskin koko kuukautta tuiskuttaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naisvaja, sellaisen minäkin haluan ja ehdottomasti useampi peili. :)

      Poista
  6. Oi miten upea kylppäri, niin kaunis ja tilava! Ihanaa alkanutta helmikuuta♥

    VastaaPoista
  7. Oi että miten kaunis ja käytännöllinen kylppäri! Ihanaa viikonloppua sinne teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kylpyhuone on kyllä osoittautunut käytännölliseksi ja useampi mahtuu pesulle samaan aikaan. :)

      Poista

Lähetä kommentti