10 asiaa mitä et tiennyt minusta



Pyrin aina parkkeeramaan sekä ajamaan auton talliin peruuttaen, jotta likkeelle lähtiessä olisi helpompi ja mukavampi jatkaa taas matkaa.

Vihaan hitaita ihmisiä. En voi sietää, jos kaupungilla eteen tulee hidastelija ja usein pyrinkin ohi mahdollisimman nopeasti. Itselläni on lähes aina suorat ja päättäväiset askeleet, päättömättömänä laahuilua en voi ymmärtää.

Pelkään korkeita paikkoja ja suljettuja tiloja. Lentokone tai pieni ikkunaton laivanhytti, josta ei pääse itse pois ovat jo ajatuksena pelottavia. Nukun aina huoneenovi auki.

Raskaana ollessani himoitsin torilta ostettavia makeita tuoreita kirsikkatomaatteja. Ja, näitä tomaatteja saattoi kulua päivässä isompikin pussi.

Olen aivan heikkona irtokarkkeihin ja värillisiin sellaisiin. Mitä enemmän väriainetta, sitä paremmalta ne maistuvat.

Ärsyynnyn kovista äänistä, ihmisistä jotka puhuvat kovalla äänellä. Vetäydyn kuoreeni, jolloin minusta saa erittäin kiukkuisen käsityksen.

Herkistyn helposti, itken niin ilosta kuin surustakin. Toisinaan saan palautetta itkemisestäni, varsinkin silloin kun eläydyn TV-ohjelmaan ja itken.

Yläaste ikäisenä pukeuduin hyvin poikamaisesti, löysiin farkkuihin ja farkkupaitaan sekä "Norjalaiseen-villapaitaan". Niin ja omistin mumitsun (mummopyörän), jonka olin itse maalannut ja koristellut.

Tykkään tehdä käsitöitä ommella ja neuloa. Harvemmin työt vaan päätyvät tänne blogin puolelle, itsekriittisyys on aika korkea.

On ihana käydä hierojalla, kasvo- tai käsihoidossa, mutta jalkahoitajalla käynti on jotain todella kaameaa mielestäni. Kutian todella helposti jalanpohjista ja tästä johtuen jalanpohjiini koskeminen pelkästään kutittaa minua.

Kaisa


Kommentit

  1. Hauska postaus :) Nyt tiedän sinusta taas hieman enemmän <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! <3 Postausta oli mukava kirjoittaa, nappaa myös omaan blogiisi jos aiheita kaipailet!

      Poista
  2. Farkut ja norjalainen villapaita :D omg! Kyllä oltiin tyylikkäitä ;D ;D
    Ja tietty mumitsut! Mulla taisi olla mummin vanha perintöpyörä, jota en tohtinut tuunailla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieläkö sulta löytyy villapaita? Tai, kuvia? Niitä kun täällä kysellään. ;)

      Poista
    2. :D pitää kaivella arkistoja ;)

      Poista
  3. Voi miten ihana postaus! Olen myös herkkä ja itken helposti ärsyynnyn myös metelistä. Pelkään korkeaa myös. Autoillessa ärsyttää hitaat kuskit.... Meillä onkin sitten paljoa yhteistä 😊🤗❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Kiva kuulla että yhtäläisyyksiä löytyy!

      Poista
  4. Hei mä tunnistan itseni niin monesta kohtaa!

    VastaaPoista
  5. OIh miten ihana postaus <3 Ja monta yhtäläisyyttä. Välillä perutan ruutuun, pääsääntöisesti en. Vihaan hidastelua yli kaiken; miksi pitää kauppaan mennessä pysähtyä heti ovien jälkeen tukkimaan tie?????? Olen ääniherkkä, varsinkin kaikille piipityksille ja hälytysäänille (kodinkoneet) Ja minulta on kielletty kaikki luonto-ohjelmat juuri itkujen takia...no nykyään ei tosin tarvitse kuin lukea jotain niin heti on vedet silmissä...
    Korkeutta en pelkää, enkä suljettuja ovia :)
    Miellyttävää viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Kiva kuulla että yhtäläisyyksiä löytyy. Joo, tuo on niin ärsyttävää kuin joillakin on tapana parkkeerata heti kaupan ovien eteen tukkimaan kulku. :)

      Poista
  6. Mä vaadin nähdä kuvan yläasteelta! 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etsin kuvaa, mutta ei löytynyt. Silloin ei selfiet olleet niin muodissa. :)

      Poista
  7. Näitä on aina kiva lukea :) Ja mä kanssa inhoan hidastelua, varsinkin jos ihminen pysähtyy yhtäkkiä keskelle jalkakäytävää tai kauppojen käytäviä :D Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana kuulla että muillakin samanlaisia inhotuksen aiheita! :)

      Poista
  8. Tämä oli aivan huippu 💕

    Ihanaa viikonloppua ❄

    VastaaPoista
  9. Hih..aivan ihana postaus♥ Kiva oli kuulla enemmän sinusta:) Mukavaa lauantaita♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  10. Hauskoja faktoja. Mä himoitsin kaksosia odottaessa kaurapuuroa, vain ja melkeinpä ainoastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eipä ole meillä kummallakaan ollut epäterveet himot odotusaikana! :)

      Poista
  11. Todella monia yhtäläisyyksiä, kuten tuo kovaääniset ihmiset ja hitailijat ärsyttää. Oma perhe on äänekäs ja minulle sanotaan aina, älä supise, sano kovempaa ja sitten kun sanon kovemmin, sanotaan älä huuda hih. Ihana kuva sinusta, olet niin kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Tiia! <3
      Tähän postaukseen hain niitä kuvia, en vaan löytänyt. Tai, kuvissa oli frendejä, olisi heiltä pitänyt lupa pyytää julkaisemiseen.

      Poista
  12. Ihana postaus. Täällä toinen herkistyjä, jo se yksi Elisan mainos saa minut aina itkemään puhumattakaan Toni W ja Jannika B yhteislaulusta Evakko, kuunneltiin sitä töissä kahvitauolla niin meikäläinen märisi meikit naamalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo Tonin ja Jannikan versio Evakkolaulusta saa kyllä kyynelhanat aukeamaan.

      Poista
  13. Näitä on aina kiva lukea ja pystyin samaistumaan moneen kohtaan :D
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  14. Kiva postaus :) Täällä myös ärsyynnytään hitaista ihmisistä ja kovista äänistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hauska kuulla, että on muitakin hidastelijoista ärsyyntyviä! :)

      Poista
  15. Mukava tutustua muihin bloggareihin lukemalla mukavia postauksia :)

    http://willaronjatar.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun jätit kommentin, niin löydän sinunkin blogiisi!

      Poista
  16. Kiva lukea näitä :) Rohkaisen sinua kuitenkin myös joskus jakamaan niitä käsitöitä. Itse tehty saa näyttää itse tehdyltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta, ehkä rohkaistun ja esittelenkin teille erään käsityöni mikä juuri valmistui. :)

      Poista
  17. Tosi kiva postaus! Ja monta yhtäläisyyttä... herkistyin ihan jo pelkästä ajatuksesta, että säkin oot kova herkistymään :D

    Mukavaa viikonloppua♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa lähestyvää viikonloppua myös sinulle! <3

      Poista

Lähetä kommentti