Mitäs nyt kuuluu tehdä

Täällä on oltu uuden tilanteen edessä, kun mies lähti poikien kanssa merelle ja minä jäin kaupunkiin töihin. Miesten pakatessa tavaroita, havahduin että en ole ollut yksin kotona sitten esikoisen syntymän jälkeen. Samalla mietin, että mitäs nyt kuuluu tehdä, kun jään yksin kotiin. No, ei siinä kauaa mennyt kun olin laittanut viestiä naisporukkamme viestiryhmään sekä ystävälleni ja jo suunnittelimme ohjelmia illoiksi. 

Sen sijaan että olisin lyhentänyt to do -listaani, lähdinkin ystävien kanssa syömään ja parantamaan maailmaa. Ja, kyllä se maailma parani taas huomattavasti. Naurulihakset olivat koetuksella ja silmistä vuosi vesi. Oli kyllä niin piristävä ilta, jälleen totesimme että pitänee kokoontua useammin.

Jos nauru sai myös silmät vuotamaan lähes lammikoiksi saakka, oli ulkona myös aikamoisia lammikoita. Pitkä helle- ja kuivajakso päättyi täällä meillä Raumalla rankkasateeseen ja sai puita katkeamaan sekä katuja ja kellareita tulvimaan. Me emme tätä rankkasadetta oikein huomannutkaan naurumme lomasta, vasta kun kotiin ajelimme saimme käyttää kiertoreittejä useammassa kohtaa, kun kadut olivat poikki. 

Tänään ystäväni kysyi, mitenkä olen osannut olla yksin kotona. Hyvinhän tämä on sujunut, kun olen järjestänyt itselleni ohjelmaa ja tavannut ystäviä. Mutta, on myös myönnettävä että odotan huomista ja sitä kun miehet palaavat kotiin. Ehkä näin alkuun yksi vuorokausi olisi riittänyt minulle, miten olla yksin kotona.

Nämä vuorokaudet ovat varmasti tehneet meidän koko perheelle hyvää, etenkin minulle. Pojat kasvaa ja minun on hyväksyttävä että minua ei enää tarvita kaikkeen. Joten, jos lapsilla on kasvunpaikkoja, on myös meillä aikuisilla. Ja, epäilen että varsinkin meille äideille tulee niitä kasvunpaikkoja kun lapset kasvavat ja itsenäistyvät.

Hyvin on selvitty uudesta tilanteesta, naurulihaksia treenaamalla!

Kaisa