AURINKOISTA PÄÄSIÄISTÄ


"Onks pakko tulla jo sisälle?" Tiedusteli kuopus kun illalla pyysin sisälle ja saunomaan. Ei tuntunut päivä painavan vielä pojan jaloissa, vaikka takana olikin 10km pyöräilyä ja useampi tunti pihepelejä. Täällä on siis otettu kaikki ilo irti aivan uskomattoman lämpimistä kevätpäivistä sekä pääsiäisen vapaista.


Saatiin kuopuksen kummitäti kylään ja eihän tällaista päivää voinut sisällä viettää kuulumisia vaihtaen, vaan lenkkivaatteet niskaan ja lenkille. Poika pyöräili ja me juoksimme samalla rupatellen, tienpientareen leskenlehtiä ihastellen sekä puronsolinaa kuunnellen.


Vielä viime viikonloppuna oli lahdenaukealla kevyt jääpeite, mutta enää ei hileistäkään ollut tietoa. Useampi oli ehtinyt jo paattinsa laskemaan, liikenne saaristoon ja mökeille oli käynnissä. Meillä ei paatti ihan vielä ole vedessä, pientä puhdetta ennen laskua olisi tiedossa. Mutta, saahan sitä jo haaveilla retkistä saaristoon ja kesäisistä uimaretkistä. 


Vielä olisi kolme vapaata edessä. Toivottavasti saamme nauttia kaikki vapaat lämmöstä ja auringosta. Jospa sitä malttaisi jäädä kotipihaan ja pihatöitä saada taas hiukan eteenpäin!

Oikein ihanaa ja aurinkoista pääsiäistä!

Kaisa

Kommentit

  1. Ihanaa ja aurinkoista pääsiäistä ☀️💛

    VastaaPoista
  2. Mukavaa pääsiäisen aikaa, meilläkin on nautittu kevätkeleistä, trampoliini saatiin pystyyn pihalle niin siellähän lapset viihtyivät😊 Löysin tieni tähän kivaan blogiisi ja liityin lukijaksi❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trampoliini on kyllä lasten suosikki. Meidän pihalta ei trampoliinia löydy, mutta naapurissa on ja sieltä pojat usein löydänkin! :)

      Kiva että löysit blogiini ja toivottavasti pysyt mukana matkassa! <3

      Poista
  3. Ihanat kuvat! Ei sitä tosiaan malttaisi sisälle tulla kun saa nauttia kevät jutuista ja kauniista kelistä:) Ihanaa, iloista pääsiäistä sinne teille💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on jatkettu ulkoilua ja pihahommia, nautittu auringosta sekä lämmöstä!

      Poista
  4. On nuo ilmat olleet tosiaankin niin ihanat, ettei sitä itsekään malttanut tulla sisälle koko päivänä kuin pistäytymään ja syömään. Niin ihanaa, kun on tosiaan vielä kolme kokonaista päivää vapaata jäljellä. Uskon, että pihahommat saadaan täälläkin taas himpun verran pidemmälle tämän pääsiäisen aikana. Hyvää pääsiäisen aikaa sinulle, Kaisa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsiäisen ihanat kelit ovat vain parantuneet. Täällä on kaivettu shortsit esille ja nautittu laämmöstä. Ihanan kesäistä näin huhtikuun lopulla!

      Poista
  5. Oikein mukavia pääsiäisen pyhiä teidän koko perheelle. Meillä mies käväisi mökillä ja siellä oli vielä jäälauttoja, joten ei tuo meri ihan vapaa vielä ole. Täällä nautitaan myös vapaapäivistä ja yritän saada muutaman rästihommankin tehtyä...tai ainakin viedyksi eteenpäin...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on myöskin tehty ns rästihommia, pihalla kylläkin. Ja, sisällä työt vaan kasaantuu. :) No, tehdään kun on sadepäivä! ;)

      Poista
  6. Kyllä nämä kelit ovat saaneet suomalaiset ulkoilemaan :) Ihan huippua kun aurinkoisia päiviä on ollut toinen toisen perään ja vieläpä näin pitkänä vapaana viikonloppuna.
    Meidänkin pojat ovat innostuneet jälleen ulkoilusta!
    Mukavaa pääsiäistä Kaisa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kuin "muutettu" ulos, niin ihania ilmoja on nyt ollut. Ja, kun pojat on ulkona niin ruoka maistuu ja uni on todella rauhallista. Eli, kyllä ulkoilu tekee kaikille hyvää!

      Poista
  7. Keväinen tunnelma!
    Oikein ihanaa pääsiäistä teille!

    VastaaPoista
  8. Meillä on myös keksitty useampikin puhdetyö paatilla, joten vesillelaskua odotellaan vielä jonkun aikaa:) Ihania pääsiäistunnelmia sinne<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että noita pieni projekteja kyllä keksitään helposti, niin paatille kuin kotiinkin. ;)

      Poista
  9. Täälläkin on ihan yhtäkkiä lumet melkein sulaneet ja kevät edennyt hurjasti! Ihanaa pääsiäisen aikaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kaivettu shortsit ja t-paidat esille, kesäisistä keleistä ollaan saatu nauttia. Ihanaa lähestyvää vappua!

      Poista
  10. Ihana nuorena jaksaa. <3 Mukavaa viimeistä pääsiäispäivää ja uutta viikkoa teidän ihanalle perheelle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, nuorena jaksaa. Itseä välillä kyllä väsyttää, mutta on vaan jaksettava energisen pikkumiehen perässä! <3

      Poista
  11. Ihanan lämpimiä päiviä teille huhtikuun loppuun. Vappua kohden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vappu on jo parin päivän päästä ja toukokuu alkaa. Ja, ilmat on nyt kyllä niin kauniit, ihan kuin kesä!

      Poista
  12. Kiitos ja ihanaa lähestyvää vappua!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti