Kindereitä ja aurinkoa


Pääsiäinen ja ihana neljän päivän vapaa kiisi ohitse kovaa vauhtia. Lomaksi suunnitellut kotityöt jäivät tyystin unholaan, kun aurinko ja lämpö kutsui ulkoilemaan. Ja, mehän ulkoilimme ja lenkkeilimme pääsiäisenä. Välillä kävimme kääntymässä sisällä ruokailemassa ja herkuttelemassa, kun taas jo riensimme ulos.

Viikkoa ennen pääsiäistä vietimme syntymäpäiviä ja leivoimme hieman ennakkoon pääsiäiskakun. Kinderit ovat lasten lempi suklaamunia, joten nämä pääsivätkin niin kakun koristeiksi kuin täytteeksikin. Kakun pohjan tein gluteenittomista kekseistä ja muuten kakun reseptinä toimi tuttu mantelisuklaakakku.


Daimin korvasin siis Kinder-suklaan paloilla kakun täytteessä ja kakun päälle asettelin suklaamunan puolikkaita sekä muutaman Kinder maxi -patukan. Lopuksi kakku sai päälleen runsaasti toffee-suklaapalloja. 

Pääsiäisenä kuopus toivoi että leivomme kinderkakkua uudestaan ja hyvinhän kakku teki jälleen kauppansa. Kakku on helppo tehdä ja on joka kerta kadonnut tarjoilulautaselta, eli ei ole tarvinnut heittää roskikseeen muruakaan. 


Pääsiäinen on ohi ja arki palasi tänään. Pojat laskivat, että vielä kuusi viikkoa koulua ja sitten koittaakin ansaittu kesäloma. Joten, paljon ei enää ole koulua tänä keväänä jäljellä ja samalla lähenee myös meidän työssäkäyvienkin kesäloma. On loma sitten jo kesän alussa tai sitten syksymmällä, toivotaan että tulevasta kesästä tulee lämmin ja jokainen meistä pääsee nauttimaan kesästä juuri itselle sopivalla tavalla.

Aurinkoista viikon jatkoa!

Kaisa

Kommentit

  1. Kakku näyttää ihanalle!
    Aurinkoa päiviin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakku on kyllä niin hyvää. Nyt ollaankin saatu nauttia ihan uskomattoman kauniista päivistä. Aurinkoista huhtikuun loppua!

      Poista

Lähetä kommentti