19. LUUKKU - SITRUUNAINEN PUMPULIKAKKU


Joulu lähestyy, enää viisi yötä. Kauppalista täyttyy pikkuhiljaa, sitä mukaan kun päätän mitä kaikkea joulupöydästämme tänä vuonna löytyykään. Perinteisesti meillä on taatelikakkua, mutta tänä syksynä yhdeksi suosikikseni on noussut sitruunainen pumpulikakku. 

Mummuni teki kakkua aikoinaan, takuuvarma gluteeniton kakku perunajauhoista. Ohjeen reunaan hän oli kirjoittanut, että voitele vuoka hyvin, jää helposti vuokaan kiinni. Liekö vuoassa eroja, itse käytän silikonivuokaa josta kakku on lähtenyt helposti irti, ilman ongelmia.

Kakun saa tehtyä maidottomana käyttämällä esim Keiju 3 rypsiöljymargariinia. Ja, ystäväni teki kakun myös munattomana, tekemällä kananmunan korvikkeen Vegaaniliiton ohjeen mukaan. Kakku onnistui hyvin ja koko porukka saatiin syödä samaa tarjottavaa. 

SITRUUNAINEN PUMPULIKAKKU

4 munaa
3dl sokeria
3,5dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1 sitruuna
250g margariinia
kookoshiutaleita
tomusokeria

Laita uuni lämpenemään 160 asteeseen. Voitele vuoka hyvin, ripottele vuokaan kookoshiutaleita. 

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi muna-sokerivaahtoon. Raasta sitruunan kuori ja lisää raaste seokseen.

Sulata margariini ja lisää lämpimänä taikinan joukkoon.

Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista uunin alimmalla tasolla noin 45 minuuttia. Testaa kypsyys puisella cocktailtikulla.

Kun kakku on täysin jäähtynyt, kumoa tarjoiluvadille ja koristele tomusokerilla.

Kaisa

Kommentit