Vihdoinkin parvekkeelle
Opiskelija-asuntomme ihanuus oli makuhuoneesta avautuvat pariovet parvekkeelle. Kun asunto vaihtui seuraavaan, jäin kaipaamaan parveketta ja aamuisia kahvitteluja auringonsäteistä nauttien. Haave parvekkeesta jäi elämään ja kun oli oman kodin suunnittelun aika, oli selvää että taloomme tulee parveke.
Makuuhuoneessamme on pariovet ja parveke, mutta kuinka onkaan käynyt parvekkeen käytön kanssa? Käyttö on jäänyt hyvin pieneksi ja lähes ainoastaan petivaatteiden tuulettamiseen.
Nyt keväällä aloin taas haaveilemaan kahvitteluista aamuauringossa. Puukatoksestamme löytyi vanhat pihakalusteet, joiden öljyäminen on jäänyt useampana vuotena. Joten, päätinkin tarttua pensseliin ja maalata kalusteet. Maaliksi valitsin saman sävyn, jota talossamme on muuallakin ulko-ovissa, sokkelissa.
Maalaus sujui hyvin ja parvekkeesta tuli juuri sopiva kahvittelulle. Parvekkeelle paistaa aamuaurinko, mutta ei ilta-auringosta nauttiminen sen hassumpaa ole. Vihdoinkin pääsen parvekkeelle nauttimaan kahvista sisustuslehti seuranani. Matto luo mukavaa kodikkuutta ja luo mahdollisuuden leikeille, mitkä nopeasti leviävät myös ulos.
Joten, nyt haaveilenkin lämpöisistä kesäkuun aamuista ja lempeistä kesätuulen siivittämistä illoista!
Kaisa
Kivalle näyttää, nyt todella niitä kesäisiä ilmoja odottelemaan! :)
VastaaPoistaTänään päästiin testaamaan "uusi" parveke, nimittäin aamupalalla. Ei huono! Ihana aamuaurinko lämmitti mukavasti! :)
PoistaVoi miten kaunis ja kutsuva parveke!
VastaaPoistaTuolla ylhäällä istuskellessa on samalla myös helppo seurailla lasten leikkejä pihamaalla. Niitä lempeitä, lämpöisiä kesätuulia ja auringonpaisteisia päiviä odotellessa, toivotan sinulle ihanaa viikonloppua ♥
Kiitos! Totta, parvekkeelta näkee hyvin pihalle ja maton laitoin kuopusta ajatellen, mukavampi leikkiä.
PoistaAurinkoista alkavaa viikkoa!
Ihana rentoutumispaikka. Ja jos parveke on kohtuullisen pieni, sinne ei "harmi vaan" mahdu koko kööri samaan aikaan, vaan sitä "joutuu" olemaan ihan rauhassa... ;)
VastaaPoistahttp://westendmum.fi
Tänään syötiin aamupala terassilla, pojat huomautti että tuoleja on liian vähän. Maalasin vain kaksi tuolia aikaisemmin, tänään jatkoin projektia ja nyt tuoleja on neljä. Joten, seuraa terassille saan! :)
PoistaNo olipas hyvä muutos ja väri näyttää super hyvältä! Nyt vaan sellaiset ilmat kehiin, että vois viettää aikaa siellä partsilla :)
VastaaPoistaKiitos! Kuvissa sävy näyttää aika siniseltä vaikka luonnossa on grafiitinharmaa. Mutta, joo tyytyväinen olen tähän edulliseen muutokseen!
PoistaHyvin onnistunut muutos ja ihanan kutsuva parveke vaikka niille aamukahveille ♥
VastaaPoistaAamukahvit maistuvat kyllä hyvältä terassilla, ihana aamuaurinko!
PoistaNäyttää todella kauniilta ja toivotaan oikein kauniita kesäaamuja kahvittelulle <3
VastaaPoistaKesäaamut ja kahvit terassilla on kyllä parhaita!
Poista