Miniloma


 

Nyt ollaan saatu kyllä nauttia aurinkoisista ja lämpimistä päivistä. Eipä sitä heti uskoisi että on toukokuu. Nyt vaan täytyy toivoa, että tätä lämpöä jatkuu pitkään. Lämpöaalto osui kyllä hyvään kohtaan, helatorstai ja viikonloppu, monella on ollut lisäksi tämä perjantai vapaana, miniloma näin toukokuussa.

Täällä on lämmöstä otettu kaikki ilo irti ja heitetty ihan lomamoodi päälle. Olin suunnitellut näiden vapaiden aikana peseväni ikkunat, mutta eipä näin hienolla ilmalla sisällä viitsi olla. Saa nähdä koska tartun projektiin, viimeistään sitten kun ikkunat ovat siitepölyn peitossa eikä ulos enää näe. 


Ulkona ollaan oltu, mutta eipä ole pihatyötkään edenneet minnekään. Vaan olemme nauttineet täysillä tästä pienestä lomasta ja tekemättömyydestä, syöty jäätelöä sekä kaivettu esille kesäiset pihapelit. Vesipyssyt ja vesi-ilmapallot, vesi on roiskunut ja minä olen yrittänyt pysyä kuivana.

Tänään suuntasimme kaupungissa vierailevaan tivoliin ja vietimme mukavan sekä vauhdikkaan illan erilaisissa vempaimissa. Itse en ole koskaan ollut mitenkään kova vempaimissa kiertämään ja mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän pystyn vempaimiin menemään. Tavallinen keinu kun tuntuu jo aika hurjalta. Mutta, eipä se menoa haitannut. Pojat kiersivät laitteissa ja minä katsoin vierestä, mielestäni hyvä työjako. Ihanaa lasten iloa ja riemua oli mukava kuunnella!


Loma jatkuu viikonlopun merkeissä ja näyttää siltä että lämmöstä saadaan nauttia. Ihana kesä!

Kaisa

Kommentit

  1. Teillä on ollut upea päivä Tivolissa. Onneksi niitä piha - ja puutarhahommia ehtii tekemään. On koko kesä aikaa. Ihanaa, kun on niin lämmintä ollut ja tuntuu ihan että kesä tulee kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kyllä nuo työt odottaa. Välillä on hyvä vaan olla ja nauttia!

      Poista
  2. Täälläkin on vielä ikkunat pesemättä, voikohan niitä pestä kun aurinko paistaa, ei varmaankaan :D
    Miniloma on aina hyväksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pestään ikkunat kun on harmaampi päivä, nautitaan nyt auringosta ja lämmöstä!

      Poista
  3. Ihana miniloma ja jei skipattiin kevät ja tulikin kesä. Nyt nautitaan. Ihanaa äitienpäivää <3

    VastaaPoista
  4. Pitkä vapaa viikinloppu on ihan parasta, hyvää äitienpäivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä viikonloppu tuli kyllä tarpeeseen. Ihanan läämintä ja aurinkoista!

      Poista
  5. Hauska tivolivieralu! Sää on tosiaan ollut nyt aivan upea. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tivolissa oli mukava käydä ja vielä kun oli ihana ilmakin!

      Poista
  6. Voi että, tää kesä on kyllä hellinyt jo moninverroin edeltäjäänsä verraten. <3 Täytyy kyllä suunnata huvipuistoon heti miehen kesäloman alkaessa, niin ihania oli nää tivolikuvat. :)
    http://viivyvierellain.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tämä kevät ja toukokuu on ollut kyllä mahtava. Toivottavasti lämpöä riittää koko kesäksi ja pitkälle syksyyn!

      Poista

Lähetä kommentti