TALVIPÄIVÄ KYLÄSSÄ


Kyllä eilen aamulla sai herätä hymyhuulilla kun aurinko paistoi ja lunta sateli hiljalleen. Maa oli valkoinen yöllä alkaneen lumisateen jäljiltä ja muutama pakkasaste sai ilman kimmeltämään. Aamutoimet sujuivat hyvinkin vauhdikkaasti, kun tämän talven ensimmäinen pakkaspäivä oli käsillä.

On tämä talvi ollut poikkeuksellinen, kun näin maaliskuussa sai kaivaa kolan ensimmäistäkertaa esille ja pulkkakin liukui kotimäessä. Kun kuopus lähti valloittamaan mäen kuninkuutta naapurinpoikien kanssa, lähdin itse ihastelemaan keskustan näyteikkunoita kävellen. Jotakin tarttui myös kotiin tuomiseksi, taitaa tuo sisustuskärpänen parkkeeraneen meille.


Vaikka kotona olisi ollut monta tekemätöntä tehtävää, emme malttaneet pysyä sisällä vaan iltapäivällä lähdimme vielä koko porukka metsäretkelle. Lumi narskui kengän alla ja kalliolta oli hyvä laskea pyllymäkeä alas. Linnut lauloivat ja kevätaurinko sulatti lunta, vesi tippui pitkin jääpuikkoja. Voiko ilma olla kauniimpi, luonto.

Ei turhaan sanota, että luonto vie ajatukset muualle, niin se todellakin teki. Kun kiipesimme kalliota ylös ja laskimme alas, oli tunne kuin "ei huomisesta huolta". Metsässä oli hiljaista ja rauhallista, kauempaa kuului toisen retkiryhmän ääniä, ilon kiljahduksia talvipäivästä nauttien.

Tänään saimme herätä lähes yhtä kauniiseen talvipäivään kuin eilenkin. Aurinko paistoi jo aamulla niin kirkkaana, ettei edes huomannut kuinka likaiset ikkunat oikeasti ovatkaan. Talvipäivä antoi jälleen hyvän tekosyyn olla tekemättä kotona mitään, ilma kutsui ulkoilemaan ja niin myös teimmekin. Älykello kertoo kuinka kilometrejä on tullut viikonlopun aikana huimasti, punat poskilla näyttää kuinka raitis ulkoilma on napannut kiinni, uni maistuu illalla jokaiselle!


Viikonloppu on ollut onnistunut ja pakkaspäivät ovat sen meille mahdollistaneet. Ajatukset ovat olleet aivan muualla kuin maailmaa riepottelevassa viruksessa. Kiitos kun tulit talvipäivä meille kylään!

Toivotan kaikille oikein hyvää alkavaa viikkoa ja presidenttiämme lainaten "olemme täällä joukolla, toinen toistamme tukemassa"! 

Kaisa

Kommentit

  1. Kirjoititpa ihanan postauksen, ja voin yhtyä että luonto on kyllä ihmeellisen voimaannuttava ❤️

    Tsemppiä sinne ja toivottavasti pysytte terveenä! 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto antaa voimaa ja rauhoittaa, sitä juuri nyt tarvitaan.
      Tsemppiä! <3

      Poista
  2. Kauniisti kirjoitit ❤
    Luonnon lumovoima on vahva vastalääke tälle kaikelle ikävälle ja pelottavallekin. Huolten hälventäminen edes hetkeksi auttaa jaksamaan arjen haasteissa, varsinkin nyt, kun meitä ihan toden teolla koetellaan.
    Kaikkea hyvää tulevaan viikkoonne ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Luonto rauhoittaa ja vie ajatukset muualle. Ja, tällaista vastapainoa tarvitsemme juuri nyt. Onneksi säät ovat nyt suosineet meitä, antanut kaivattua positiivista energiaa.
      Tsemppiä! <3

      Poista
  3. Niinhienot kuvat♥ Ihana kun on talvipäiviä joista saa nauttia, meillä ei tuota talvea ole ollut aikoihin:) Mukavaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Niin tuo talvi hävisi meiltäkin ja kevät etenee päivä päivältä eteenpäin.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Yhdessä jaksamme, toinen toistamme tukien.

      Poista
  5. Minä olen viime vuosina oppinut enemmän ja enemmän nauttimaan luonnosta. Sillä on ihmeellisen hoitava vaikutus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto on kyllä niin voimaannuttava ja juuri luonnon voimaa sekä rauhaa juuri nyt kaipaamme. <3

      Poista
  6. Mukavalta tuntui katsella näin puhdasta luontoa. Meillä on tosi kurainen mökkipiha mutta onneksi aurinko on paistanut täälläkin. Punaiset posket itsellä ja muilla on ihanaa katseltavaa.

    VastaaPoista
  7. Tämän kaiken mullistavan ja hämmentävän tilanteen keskellä toivottelen kaikesta huolimatta kaikkea hyvää! Nyt täytyy löytää ne elämää suuremmat asiat ihan läheltä. Tsemppiä sinnekin!

    VastaaPoista
  8. Paljon lämpimiä ajatuksia teidän perheelle ja onneksi voi vielä ulkoilla, iloitaan siitä. <3

    VastaaPoista
  9. Nyt erityisesti luonto antaa voimaa ja energiaa todella paljon. Tänäänkin oli ihana auringonpaiste, kun kävelin kauppaan hakemaan lounasevästä. Poikkesin reissulla lähimetsään ja nautiskelin hetken hiljaisuudesta ja ensimmäisistä kevään merkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kun lähellänne on metsä jonne pääsette nauttimaan luonnon kauneudesta ja rauhasta. Tsemppiä! <3

      Poista

Lähetä kommentti