Kuraeteisen päivitys

Samalla kun lapset kasvaa, myös kodin tilat muuttavat tarkoitustaan. Enää kuraeteinen ei ole sananmukaisessaan käytössä, vaan tila on nykyään arkieteisemme. Tila jossa säilytetään vaatteita ja varusteita mitkä ovat jokapäiväisessä käytössä. 

Tilassa on myös kodinhoitohuone ja aikoinaan minulle tehty ompelupöytä. Tosin pöytä ei ole ollut ompelu käytössä tai myöhemmin työpisteenäni vakituisesti enää hetkeen, vaan pöytä on paikka johon laskea niin mopokypärää kuin käsilaukkukin.


Pyrin pitämään tilaa siistinä ja pöytää tyhjänä, jotta kotiin on mukava tulla. Naulakoissa tilaa vaatteille ja laskupaikka tavaroille. Pyykkejä toisinaan kerääntyy pöydälle, ennen kuin jokainen ehtii viemään omansa kaappeihin pesun jälkeen.

Viime syksynä maalasimme lähes kaikki kotimme seinät ja katot, myös tämä kodinhoitohuone kuraeteinen sai oman käsittelynsä. Seinät maalattiin ja valkokuultoinen kattopaneeli sai valkoisen peittävän värin. Katon maalaaminen hieman jännitti, onko hitti vai huti. Mutta, näin muutaman kuukauden jälkeen olen erittäin tyytyväinen tulokseen sekä siihen että lähdin kattoa maalaamaan. 


Ikkunan ja oven väliin kiinnitimme vanerilevyn, minkä maalasin grafiitinharmaaksi. Nyt levyyn saa kiinnitettyä vaatekoukkuja juuri siihen kohtaan kuin haluaa. Tämä naulakko on osoittautunut hyväksi, eikä ole enää löytynyt kenenkään vaatteita lattioilta tai jakkaralta. Muutaman tuollaisen vaatekoukun seinään voisi vielä kiinnittää, koukkuja kun ei koskaan tunnu olevan liikaa.

Puolikorkeasta kaapista löytyy jokaiselle hylly, jonne on helppo nostaa kenkänsä ja lattia pysyy suht tyhjänä. Vaikka eteinen ei ihan pienin olekaan, pysyy se järjestyksessä ja kotiin on mukava tulla, kun jokaisella tavaralla on oma paikkansa.

Arkieteisestämme kulkee nykyään vieraatkin sisälle, on kuulemma niin kodikas sisääntulo. Ja, olen kyllä itsekin tyytyväinen muutokseen. Nyt tila ei ole enää paikka jossa huolletaan kuravaatteita vaan tila jonne on mukava tulla ja lähteä. Vain peili puuttuu, mutta tyhjää seinätilaa ei oikein tunnu olevan!


Kaisa


Kommentit

  1. Täällä sama juttu että peili puuttuu. Ts. Iso peili. Eteisessä on pyöreä peili mutta useinkaan se ei oikein riitä 🙈 paikkaa vaille siis.

    Näyttää hyvältä siellä ja eteisen toimivuuden voin todella uuden kodin myötä allekirjoittaa! Nyt kun on tilava eteinen niin moni asia sujuu paremmin 😊

    Lumisateista päivää 🤍❄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, iso peili täälläkin hakusessa tai paremminkin sille paikka. :) Tuo seinä misää on nyt naulakko olisi juurikin peilin paikka, mutta naulakot on meillä kyllä aivan ehdottomat. Eli, käyn peilaamassa viereisessä huoneessa, ennen kuin lähden ulos. :)
      Mukavaa alkavaa viikonloppua!

      Poista

Lähetä kommentti