Sieluni hymyt -haaste

Tuulta ja tyrskyjä -blogin Ansku heitti minulle mielenkiintoisen haasteen, jonka on alun alkaen aloittanut Iltatähden syttyessä -blogin Pearl Clover.
 
Haaste kuuluu näin:
 
"Listaa ne pienet ja miksei suuretkin asiat, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi, jaa blogissasi tai muualla somessa ja lähde jakamaan hyvää mieltä eteenpäin haastamalla muutkin miettimään syitä olla onnellinen. Kirjoita siis niin viisi kuin sataviisi asiaa - ainahan näitä voi lisäillä jälkikäteen - ja laita vaikka huoneesi seinälle."
 
Olen onnellinen,
 
Minut onnelliseksi ja hymyn huulilleni saa hyvin pienet asiat. Asioita jotka tekevät minut onnelliseksi on paljon. Joten, päätinkin kertoa teille viisi asiaa, jotka tänään ovat tehneet minut onnelliseksi ja saaneet hymyn huulilleni.
 
- Aamulla menin herättelemään lapsia. Kiertäessäni huoneesta toiseen, jokaisen sänky oli tyhjä. Kunnes menin meidän aikuisten makuuhuoneeseen ja löysin kolme paria jalkoja pilkottamasta peiton alta. Peiton alta löytyi kolme ihanaistani ja he pyysivät, jospa voisin tulla köllöttämään vielä hetkeksi heidän kanssaan.
- Mieheni on työreissulla, joten hän lähetti aamulla viestin. Suuren punaisen sykkivän sydämen.
 
- Iltapäivällä puhelimeni soi, keskimmäinen soittaa ja ilmoittaa että on tullut koulusta kotiin. Vaihdetaan koulupäivän kuulumiset, annan tyypilliset neuvoni välipalasta ja läksyistä. Lopuksi poika sanoo: Kiitos äiti eilisestä lenkkiseurasta, vaikka hiukan satoikin!
 
- Laittaessani päivällistä ovikello soi. Ovella on kuopus, "kukkien" kanssa. Äidille kukkia!
- Esikoinen on kova hääräämään keittiössä. Illalla hän sanoi tekevänsä iltapalan. Ja, niin hän myös tekikin. Kaakaot ja voileivät jokaiselle, omien makujemme mukaisesti.
Tässä tämän päivän hymyt  ja erityislaatuiset onnen hetket.
 
Heitän puolestani haasteen seuraaville blogeille:
 
Paulasmarias -blogin Paulalle
Satuelämää -blogin Sadulle
Souliina -blogin Souliinalle

Kunpa sitä vaan aina muistaisi kertoa lähimmilleen, kuinka onnellinen sitä on kun saa heidän kanssaan tätä elämää kulkea!

Kaisa
 
 

Kommentit

  1. Lucky you ♡ Kiitos haasteesta :)

    VastaaPoista
  2. Minä ihan liikutuin, kun luin tämän postauksesi. Ja kiitos haasteesta. Otan sen oikein mielelläni vastaan ja jaan onnellisuutta eteenpäin...<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä! Kun pysähtyy ja miettii mitä ympärillään on, huomaa kuinka paljon onnea onkaan saanut!

      Poista
  3. Ihania pieniä isoja asioita <3 Mukavaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, pieniä mutta niin suuria onnen tuojia!

      Poista
  4. Ihanat pienet mutta silti niin suuret asiat ❤️ Kunpa niistä pienistä asioista muistaisi iloita joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kunpa muistaisi kiittää joka päivä!

      Poista
  5. Oikea onni on hetkissä. Juuri tuollaisissa. Aivan ilmaiseksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ei onni vaadi suuria rahamääriä!

      Poista
  6. Ihania arjen asioita. Juuri tällaisista pitääkin olla onnellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä kokee olonsa onnekkaaksi näiden neljän ihanan miehen kanssa!

      Poista
  7. Ihana postaus, tuo varvaskuva ja miehesi lähettämä sydän, tänne asti tuli onnellinen olo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana kuulla! Aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  8. Ihania onnen asioita!
    Niin ihana tuo ylin kuva, jossa pienet varpaat pilkistää.
    Kaipaan tuota aikaa, kun lapset tuli viereemme nukkumaan/köllöttelemään.
    Arjen pieniä juttuja mutta niin tärkeitä!
    Mukavaa lauantai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pieniä arjen juttuja mutta tuovat niin paljon onnea sekä iloa!
      Kiitos, mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  9. Voi tämä oli ihana postaus, kauniita asioita <3 Kiitos haasteesta, pysin tekemään tämän mahdollisimman nopeasti :D

    VastaaPoista
  10. Ihania arkisia onnen asioita! <3 Ihana postaus!

    VastaaPoista
  11. Nyt vasta huomasin tämän ihanan postauksesi, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Suurin onni löytyy kokemuksista, elämyksistä, tunteista, mutta eivät nekään olisi mitään ilman rakkaita, tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa ne voi jakaa.......ihan jokaisena päivänä ❤️
    Nyt lähden hymy huulilla rantaan paatin kunnostustöihin. Vettä sataa, joten tehdään sisähommia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Mukavia kunnostustöitä teille, pian toivottavasti päästää paattien laskuun ja merelle. Tai, ihan ensimmäiseksi toivon että säät lämpenevät! :)

      Poista
  12. Ihania asioita arjen keskellä. Ne tuovat onnen. Viisautta kutsutaan joskus sydämen tiedoksi. Kerroit paljon viisautta tässä kauniissa postauksessasi!
    Hyvää vappuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aurinkoista vappua myös sinulle!

      Poista

Lähetä kommentti