Kultamunat

Pääsiäinen lähestyy ja asiaan kuuluvat valmistelut on aloitettu myös meillä. Viime viikolla innostuimme kuopuksen kanssa maalaamaan styroxmunia. Kaapista löytyi kultaista askartelumaalia, jolla päätimme munat maalata. Munista tulikin aika kivoja ja tuo väri sopiikin mukavasti tuohon mustaan kulhoon ja aulan uuteen kokonaisuuteen.
Maaliskuun alussa maalasimme aulan seinän kalkkimaalilla, sävyksi valikoitui Angora. Kotiin tullessani en ollut lainkaan varma tuosta sävyn valinnasta. Mutta, kun seinä oli maalattu ja tila muuttunut huomattavasti vaalemmaksi kuin ennen, sävy on tuntunut joka päivä vaan paremmalta.

Aikaisemmin pöytä oli tuolla maalatulla seinällä ja nyt päätinkin kokeilla, miltä pöytä näyttää tällä vaalealla ja pidemmällä seinällä. Tämä pieni muutos teki tilasta ns neliskanttisen, kun ennen tila oli pitkänomainen. No, katsotaan kummalle seinälle pöytä lopulta asettuu.

Tämän nyt maalatun seinän vastakkaisella seinällä on häälahjaksi saamamme keraaminen pelle. Huomasinkin, että pellen housut ovat hyvin samaa sävyä kuin tuo angora. Joten, angora onkin oikein hyvä valinta tähän tilaan. Tuo nurkka on hyvin pimeä, kuin taas pelle kylpee valossa, jokaisesta suunnasta kun saa päivänvaloa. Joten, kuvaaminen olikin hyvin haastavaa tai paremminkin saada tuo oikea sävy näkymään kuvassa. No, mutta ei anneta sen häiritä.
Vielä uupuu tuo tilaamani tuote, josta tämä kaikki sai alkunsa. Toivottavasti pian saapuu. Tuntuu että odottavan aika on aivan liian pitkä. Niin, ja sitten nähdään lopullinen muutos, toivottavasti vastaa suunnitelmiani.

Oikein mukavaa ja aurinkoista tiistaita!

Kaisa











Kommentit

  1. Nuista munistahan tuli todella hauskoja! :-) Ja todella veikeät tuossa kulhossa! :-) Peukku tälle!

    Itse koetin parisen viikkoa sitten suhumaalata munia, mutta jostain syystä maali ei tarttunut. Odotin kovasti tuota pientä tuunausta, mutta nyt on keksittävä muuta :-)

    Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä oli ihan perinteistä askartelumaalia, vuosien takaa säästössä. Ja, tämä maali kyllä tuntuu tarttuneen. Vielä on aikaa pääsiäiseen, joten ehdit kokeilemaan maalausta toisella maalilla!

      Poista
  2. Hih, angoraa löytyy täältäkin eräästä projektista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Angora osoittautuikin oikein hyväksi sävyksi ja tuo kalkkimaali tuo mukavaa vaihtelua tasaisten/kiiltävien kaveriksi!

      Poista
  3. Hienot pääsiäismunat ja sopii hyvin tuohon mustaan kulhoon!
    Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista
  4. Ei vitsi miten kauniita kultaisia munia, tahtoo kans. Ja niin upea aula teillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! Ja, nämä oli helppo toteuttaa, tarvikkeetkin löytyi kaapin perukoilta. Ja, ei tuo kulta ole hassumpi väri näin pääsiäisenäkään! :)

      Poista
  5. Hauskat ja kivasti tuovat väriä :)

    VastaaPoista
  6. On muuten kauniit nuo pääsiäismunat ja kaunis on maalivalintakin. :) Kivaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse olen oikein tyytyväinen tuohon uuteen sävyyn kotonamme!

      Poista
  7. Komeat kultamunat :)
    Kaunis on aulakin!

    Minusta kulta sopii pääsiäiseen oikein kauniisti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin minustakin kulta sopii hyvin myös pääsiäiseen. Voihan sitä välillä vaihtaa värejäkin, tarkoitan että ei keltainen ja vihreä ole ainoita värejä joita voi käyttää pääsiäisenä!

      Poista
  8. Hyvän näköiset nuo kultamunat ja tuo seinä on kaunis.
    Pitäisi itsekin kokeilla tuota kalkkimaalia, moni on sitä kehunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kalkkimaalia oli helppo maalata ja pinta on mukavan karhea.

      Poista
  9. Kivat kultamunat joku käynyt munimassa :)
    Kauniin näköinen nurkkaus.

    VastaaPoista
  10. Kauniit kultamunat! Ja hieno kokonaisuus. :)

    VastaaPoista
  11. Onpas upeat kultamunat :) Noissa on ripaus glamouria :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta ja sopiihan kulta pääsiäiseenkin!

      Poista

Lähetä kommentti