Aamuiset shotit

Tuntuu että flunssakausi vaan jatkuu, treffit ystävien kanssa peruuntuu ja töissä ihmiset yskivät sekä pärskivät. Alkuvuonna flunssa parkkeerasi hetkellisesti myös meille, mikä alkoi käydä ainakin minun voimilleni. Itse selvisin todella pienellä, mutta miesten flunssa, tiedättehän että se on sitä pahinta laatuaan.

Jotta loppukevät sujuisi terveenä, oli otettava uudet konstit käyttöön. Aamuihimme vakiintui inkiväärishotit. Inkivääriä ei meidän taloudessa ole ennen pahemmin käytetty, mutta nykyään kuuluu vakiovarusteisiin ja kauppalistallemme.


Inkivääri makuna ei nyt ole mikään suosikkini, mutta kyllä tuollainen pieni shotti aamuisin maistuu ihan hyvin. Kuopuskin ottaa omansa reippaana, isoista mallia ottaen. 

Inkivääriä käytetään mausteena sekä luontaislääkkeenä runsaasti, eli mikään uusi löytöhän ei ole kyseessä. Jos meidän ajatuksena on nyt välttää flunssat, on inkiväärillä monta muutakin hyväksi todettua vaikutusta mm. vatsavaivojen sekä reumaattisten sairauksien yhteydessä lievittämään kipua.



INKIVÄÄRISHOTTI

1l vettä
150g inkivääriä
1 sitruuna
hunajaa

Lämmitä vesi kiehuvaksi ja laita levy nollille. Lisää paloiteltu inkivääri kattilaan ja anna hautua noin 20-30min. Siivilöi inkiväärinpalat pois. Lisää sitruuna ja hunajaa maun mukaan. Jäähdytä.

Inkiväärishotti maistuu kylmänä paremmalta! 


Energistä viikonlopun jatkoa!

Kaisa

Kommentit

  1. Olen kuullut monen käyttävän inkivääriä flunssan estoon - pitäisi kyllä itsekin joskus kokeilla tätä. Kiva, kun nyt on reseptikin tiedossa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä testaillaan, toivottavasti flunssat pysyvät poissa!

      Poista
  2. Kiitos reseptistä. Pitäisi itse ottaa joka aamu kyseinen shotti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppa hyvä. Toivotaan että inkivääristä on hyötyä!

      Poista
  3. Tuota pitääkin kokeilla, kiitos loistavasta vinkistä:) Ihanaa päivää sinne teille❤

    VastaaPoista
  4. Minä olen tätä nyt juonut joka aamu etten enää sairastuisi. Lisännyt vielä valkosipulia tuohon juomaan, on kyllä tymäkkä shotti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkosipuli on varmasti hyvä lisä tähän shottiin!

      Poista
  5. Kiitos vinkistä! Tuota pitäis kyllä joskus koklata! Ihanaa pääsiäistä 🐥❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä ja toivotaan että taudit pysyy loitolla!

      Poista
  6. Voi kiitos ohjeesta, tätä tehdään :) Ihanaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tehkää ihmeessä ja toivottavasti on hyötyä!

      Poista

Lähetä kommentti