Syksyn lapsi


Olen tainnut aiemminkin aloittaa postaukseni otsikon mukaisilla sanoilla. Milloin otsikko on ollut kesän lapsi ja milloin talven. Nautin jokaisesta ihanasta vuodenajastamme, jokaisessa on jotakin mitä aina jään kaipaamaan ja mitä odottaa.

Syksyyn kuuluu ehdottomasti sadonkorjuu, kun saa napostella syötävää suoraan puiden oksilta tai marjapensaasta. Nostaa pellosta itse kasvattamia sipuleita tai perunoita. Metsäretkellä löytää varvikosta marjoja puurolautaselle tai sieniä kastikkeeseen. Sadonkorjuuu on ihanaa, mutta erityisesti pidän siitä kun saan juurikin napostella syötävän suoraan luonnosta. 

Säilömistä olen opetellut joka vuosi enemmän ja lisää. Pakastimemme koko vaan tulee nopeasti vastaan, joten arkkupakastimen hankinta olisi tähän ratkaisu. Tai, ei meillä kyllä sellaiselle ole oikein paikkaa, joten mennään vanhan pakastimen kanssa ja sitäkin enemmän syödään marjoja yms nyt syksyllä suoraan luonnosta.

Tänä vuonna saamme nauttia ensimmäistäkertaa oikein kunnon luumusadosta omalla pihallamme. Osa luumuista on vielä hieman raakoja, mutta eiköhän ne kypsy kun tulevaksikin viikonlopuksi on luvattu kauniita ja lämpöisiäkin syyspäiviä. Kuvan luumupuu on vanhempieni pihalta, josta olen käynyt keräämässä luumuja lähes päivittäin. 


Mitenkäs siellä? Onko keväiset istutukset tuottaneet tulosta tai nuokkuuko vanhojen hedelmäpuidenoksat täynnä hedelmiä? Oletko mehustanut tai hillonnut pakastimen täyteen syksyn vitamiineja? 

Monennäköistä olisi mukava säilöä, mutta kaikkeen ei aika vaan riitä. Onneksi tähänkin on ratkaisu, ihanat markkinat ja myyjäiset joista on helppo hankkia erilaisia kotitekoisia tuotteita kotiin. Ja, usein juurikin nämä myyjäisissä myytävät tuotteet maistuvat kuin mummon tekemiltä, lapsuudelta. Itse kun tekee hilloja, käy helposti niin että säännöstelee liikaa sokeria ja maku jää liian terveelliseksi.

Itse säilöen tai ei, terveellisesti tai mummolatyyliin, sadonkorjuu on ihanaa aikaa. Nautitaan syksystä ja sadonkorjuusta stressaamatta!

Kaisa

Kommentit

  1. Ompa herkullisia luumuja ♥ Mä keräsin meidän pihalta talviomenoita mutta olivat aika happamia. Tarkoitus olis pakastaa niitä lohkottuna, jotta voi talvella helposti napata vaikka omppupiirakka-ainekset.
    Kyllä nämä eri vuodenajat ovat suuri rikkaus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luumusato alkaa loppumaan, mutta omenat ovat nyt parhaimmillaan. Mehua kävimme jo mehustamassa omenoista!

      Poista
  2. Säilöminen toden totta vie paljon aikaa. Olen nyt pyrkinyt tekemään oman maan tuotteista mahdollisimman paljon samantien syötävää ruokaa tai herkkua :) Hilloja, mehuja jne ollaan myös tehty niin paljon, että viileäkaappi ja pakastin alkaa olemaan täynnä. Ihanaa aikaa on tämä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on ihanaa aikaa ja sadonkorjuu opettavaista, lapset näkevät mistä ruoka tulee kauppaan!

      Poista
  3. Onpas ihanan näköinen luumusato. Vahinko ettei ole omaa pihaa:)
    Kyllä tosiaan jokaisesta vuodenajasta on ihana nauttia. Jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta ihanaa, että meillä on nämä neljä vuodenaikaa.
    Kaunista viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Luumusato on ollut kyllä hyvä tänä syksynä. Mukavaa alkavaa viikkoa! <3

      Poista
  4. Kyllä jokaisessa vuodenajassa on oma taikansa ja innolla odotan jo syksyn värikirjoa. Me ollaan herkuteltu myös luumuilla, tai oikeastaan kriikunoilla. Keväällä luultiin, että takapihalla kasvaa kirsikkapuu. Myöhemmin osoittautuikin kriikunapuuksi. Jotain luumun alalajia ne ovat :)

    VastaaPoista
  5. On viisautta olla vähän joka vuodenajan lapsi. Niitä kun meillä kuitenkin neljä on. :D
    Itse aina angstaan tulevaa talvea, en niinkään vuodenaikana, vaan valottomana ja lumettomana väsymyksenä. Hiihtokelit helpottaa heti.

    VastaaPoista
  6. Onpas teillä komeita luumuja 👍😊 mulla ei kasva mitään. Omppupuita on pari. En ole yhtään hortonomi tyyppinen ihminen 😁 Mukavaa sunnuntaita 💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luumupuu on aika helppo, välillä kun muistaa hieman oksia leikata! :)

      Poista
  7. Minä nautin myös kaikista vuodenajoista, vaikka koen olevani kesän lapsi<3 Saan auringosta energiaa, jota muina vuodenaikoina kaipaan. Tänä vuonna säilömiset ovat jääneet vähiin - toki marjoja on pakkasessa, mutta ehtiihän tässä vielä vaikka villiintyä tästäkin asiasta...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä valoisuudessaan on myös minun lempi vuodenaika. Mutta, kyllä muissakin vuodenajoissa on jotain ihanaa josta pidän! <3

      Poista
  8. Myönnän, että nautin marjat sellaisenaan, mutta mitään en säilö. Laiska olen juu, mutta toisaalta ei ne enää maistu ihan samalta kuitenkaan. Mutta olisihan se ihana, kun olisi oikea kunnon varasto kaikkea kesällä säilöttyä.

    Mukavaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ei tuo mitään laiskuutta ole. Itsekin tykkään syödä marjat yms suoraan puskista. <3

      Poista

Lähetä kommentti