LOKAKUU


Lokakuun ensimmäinen viikko alkaa olemaan loppusuoralla. Kuu on alkanut hyvinkin syksyisenä ja viileänä, aamulla on saanut pukea jo oikein kunnolla vaatetta päälle ja autoillessa on ollut syytä ajella varoen. Useampana aamuna mittari on ollut pakkasen puolella, iltaisin on pimeys yllättänyt ja onkin ollut mukava pukea villasukat jalkaan sekä sytyttää takaan ja kynttilöihin tuli.


Kävelylenkeillä on saanut ihailla kaunista luonnon väriloistoa. Samalla on tullut mietittyä, pitäisikö tuota väriä tuoda myös kotiin sisälle. Tänä syksynä ei meidän kotiin ole hankittu uusia tekstiilejä, vaan vanhoja tavaroita sekä kalusteita on pyöritelty huoneesta toiseen ja jäsennelty paikkoja. Koti onkin näin saanut uutta ilmettä, lähes huomaamatta. 

Ihan ilman muutoksia, ei tästäkään syksystä selvitä. Tästä varmasti lisää myöhemmin kun tapetti lähtee vaihtoon ja pensselit kastuvat maaliin. Kuitenkin ennen tätä on tehtävä valintoja ja ne vaikuttavatkin juuri nyt todella vaikeilta. Nyt kohteena on hyvinkin keskeinen paikka kodissamme, joten valinta on tehtävä tarkkaan. Tapetointia kun ei tulla tekemään uudestaan ihan heti.


Onkos siellä koti saanut syksyisen ilmeen vai onko teillä suurempia uudistuksia tiedossa?

Oikein mukavaa syksyistä viikonloppua!

Kaisa 

Kommentit

  1. Uusia verhoja on tullut laitettua ikkunaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Verhot tuovat mukavaa vaihtelua tilaan ja sisustukseen!

      Poista
  2. Täällä sisustellaan vähitellen, muutamia tekstiilejä vaihdellen. Mukavaa lokakuuta! Toivotaan kuulaita ja kuivia syyspäiviä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään ilmat ovat suosineet oikein kunnolla ulkoiluun, niin kaunista ja aurinkoista!

      Poista
  3. Ihanat kuvat♥ Täällä on saatu pikkuisen syksyn värejä sisäänkin. Mitään suuria uudistuksia ei ole tiedossa mutta muuta paikka vaatii kyllä pientä entrausta:) Tuntuu että usein on jokin pieni sisustelu projekti syksy/talvisin menossa kun tulee viihdyttyä sisällä enemmän kuin kevät ja kesä aikaan:) Kaunista alkavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, syksy tuo tullessaan sisustusvimman, kun ulkoa palataan sisälle kesän jälkeen!

      Poista
  4. Tänä syksynä olen hankkinut vain muutaman uuden sisustustyynyt ja pari koriste-esinettä ja niillä mennään kohti talvea. Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisustustyynyn vaihto muuttaa mukavasti ilmettä. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  5. Aivan ihana Hortensia ja suunnitelmat kuulostaa todella upealle! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täällä malttamattomana jo odottelen, että muutosta lähdetään kunnolla toteuttamaan. Mutta, täytyy nyt suunnitella tarkkaan ensin, ettei tule tehtyä vääriä valintoja!

      Poista
  6. Ihania kuvia <3 Mä en ole saanut vielä aikaiseksi laitella syksyn värejä. Pitäis pikkuhiljaa alkaa katselemaan sisustusjuttuja. Lämpimämpiä vaatteita ollaan kaivettu varastoista kun nuo pakkasaamut tosiaan tuntuu luissa asti :)

    VastaaPoista
  7. Kauniit kuvat <3
    Kotona tulee vaihdeltua somistuksia aina fiilisten mukaan. Näin syksyn pimeiden tullessa kynttilöitä ilmantuu lisää tuomaan tunnelmaa ja takassa loimottaa tuli. Kesävaatteet on pakattu pois ja syksy/talvi karderooppi kaivettu esiin.
    Tunnelmallisia lokakuun päiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Täällä myös laitettiin vaatteita jo talviteloille, mutta näyttää siltä että saa osan ottaa vileä uudestaan esille. Niin, ihanan lämmintä on luvattu viikonlopuksi!

      Poista

Lähetä kommentti