Talviaika


Onpas ollut pitkä päivä tänään. Johtuuko siitä että tänään siirryttiin talviaikaan ja päivään tuli tosiaan ns yksi tunti lisää vai olemmeko olleet vaan aamusta alkaen reippaammin liikkeellä? Niin tai näin, mukava ja aktiivinen päivä takana, niin kuin koko kulunut syyslomakin.

Tänä vuonna ei syyslomalle luotu suurempia suunnitelmia, vaan päivät kuluivat rennosti yhdessä ollen. Käytiin uimassa, ostoksilla, nähtiin ystäviä ja tehtiin pihatöitä. Pieni hengähdystauko ja loma tuli tarpeeseen, hyvät yöunet sekä rauhalliset aamut olivat lomassa parasta. 

Pojat pääsivät lomalla nauttimaan isovanhempien huomiosta, kun minä lähdin Turkuun tapaamaan vanhoja opiskelukavereitani. Olipa mukava ilta, muistella opiskeluaikoja sekä päivittää kuulumisia. Paljon sitä mahtuu 20 menneeseen vuoteen, toisilla enemmän kuin toisilla. 

Tänään alkoi talviaika, niin kellojen siirtämisellä kuin ilmankin suhteen. Ilma on pysynyt tänään koko päivän pakkasella ja loputkin talvivaatteet on saanut nostaa esille. Ilma oli kirkas ja aurinkoinen, kutsui ulkoilemaan. Käytiin ilalla kuopuksen kanssa pyöräilemässä ja testaamassa uutta pyörävalaisinta sekä metsästettiin jäätyneitä vesilätäköitä. Miten mukavaa olikaan ajaa jään yli ja kuunnella jään rikkoutumista renkaiden alla.

Oikein ihanaa alkavaa viikkoa ja lokakuun viimeisiä päiviä!

Kaisa

Kommentit

  1. Jotenkin on tosiaan päivä tuntunut normaalia pidemmältä ja kerkesi tekemään vaikka mitä:) Teillä on ollut oikein mukavan kuuloinen syysloma♥ Hurjan vilakka ilma oli tänään täällä meilläkin, tuuli niin vilakasti! Leppoisaa lokakuun loppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tunti pidensi päivää kummasti, samalla kun pimeys tulee nyt entistä aikaisemmin. No, tämä on ohimenevä aika ja sillä aikaa voimme tunnelmoida sisällä kynttilöitä poltellen!

      Poista
  2. Minustakin tuntui eilen, että päivä kesti normaalia pidempään :D Liekö juuri tuon talviaikaan siirtymisen johdosta. Mukavaa lokakuun viimeistä viikkoa :)

    VastaaPoista
  3. Todellakin päivä tuntui pidemmältä! 😊 me matkattiin mökille syyslomalle pikkuneitien synttäreiden kautta ja aikaa riitti hyvin 😊

    Ihania lokakuun viimeisiä päiviä sinne 🍂🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teillä on ollut mukavaa ohjelmaa myös. Nautitaan kuulaista pakkaspäivistä! <3

      Poista
  4. Niin se meilläkin viikonloppu vierähti mökillä pihatöiden parissa . Kaunis aurinkoinen päivä oli sunnuntaina. Mukavaa alkanutta viikkoa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä pihatyöt on tehty tältä syksyltä ja keväällä taas jatketaan. Nyt nautitaan marraskuusta ja haaveillaan joulusta pikkuhiljaa!

      Poista
  5. Eikö ollut pitkä päivä, samaa ajattelin eilen. Lomalla on mukava vaan ollakin. Aina ei tarvi olla ohjelmaa. Mukavaa viikon alkua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjelmaton loma tuli kyllä tarpeeseen ja tuli akkujakin ladattua oikein kunnolla!

      Poista
  6. Ihana tuo opiskelukamujen treffaaminen. <3 Olipa kiva herätä tänä aamuna 5:47. Rakastan näitä kellojen siirtelyitä. ;)

    Kivaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin mukava nähdä vanhoja opiskelukavereita. <3

      Poista
  7. Se ainoastaan harmittaa, kun kelloja siirretään että pimeä tulee illalla aikaisemmin. No, täytyy sitten tunnelmoida niin tuntuu vähemmän pahalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tunnelmoidaan sisällä kun ulkona on niin kovin pimeää jo aikaisin!

      Poista
  8. Minustakin tuntuu että päivät on olleet pidempiä ja heti oli talven tuntua, kun tänne satoi ensilumi. Tosin se on jo sulanut poiskin. Mukavaa tiistaita ♥

    VastaaPoista
  9. Talviaikaan siirtyminen on taas pienoista totuttelua. Etenkin illan pimeys yllättää aina näin alussa!
    Ihana loma teillä ollut! =)
    Kaunista viikonjatkoa ja hurjan hauskaa kurpitsajuhlan aikaa!

    VastaaPoista
  10. Pimeään kun ei oikein nyt millään pysty tottumaan, kun se tulee nyt tuntia aiemmin. JOspa ne kohta päättävät ettei kelloja enää siirretä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, pimeyteen ei kyllä totu. Ja, pimeys kun tulee nyt niin kovin aikaisin. No, onneksi tämäkin on taas ohimenevä aika. :)

      Poista
  11. Nyt on ollut upeita ulkoilukelejä! Nautinnollista oli reippailla pikku pakkasessa metsälenkillä, koiratkin pysyi puhtaina ja huurteinen luonto on kaunista katsottavaa.
    Mukavaa lokakuun loppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmat ovat kyllä suosineet ja ihana lenkkeillä vielä kun ei tarvitse pelätä liukkautta. Ja, luonto on kyllä niin kaunis, aurigonsäteet huurteisilla lehdillä.

      Poista
  12. Sunnuntai tosiaan tuntui pidemmältä kuin päivät yleensä. Meillä lapset ovat aamuvirkkuja, joten talviaikaan siirtymisestä seuraa aina noin viikoksi se ilo, että he heräävät aamulla usein jo ennen viittä. Onneksi viikon jälkeen normaali unirytmi on yleensä aina löytynyt. Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti tähän uuteen aikaan sopeutuu ja unirytmikin löytyy taas!

      Poista
  13. Teidän syyslomanvietto kuulosti oikein mukavalta, ei sitä tartte sen isompia suunnitelmia ollakaan, jo se että pääsee vapaalle on ihan täydellistä <3
    Täällä meni sunnuntai töissä ja jep, pitkältä tuntui!
    Mukavaa alkavaa marraskuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei sitä aina tarvitse suunnitelmia niin kovasti olla. Syyslomalla oli mukavaa kun aamulla päätettiin mitä päivän aikana tehdään tai ollaan vaan!

      Poista
  14. Ihanalta kuulostaa syyslomailunne ❤
    Vapaa sunnuntaiaamupäivä tuntui tavallista pidemmältä ennen iltavuoroon lähtöä, joten yllättävän paljon se yksikin tunti vaikuttaa :)
    Mukavaa marraskuun alkua sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä yksi tunti pidensi päivää mukavasti, vaikka pimeys tuleekin nyt aikaisemmin. Mutta, ihanan kirpsakat aamut tuovat talven ja joulun lähemmäs. Joten, tämäkin aika vuodesta tuntuu ihan mukavalta! <3

      Poista

Lähetä kommentti