Eteinen järjestykseen


Vielä kesällä olin sitä mieltä että eteisemme on oikein toimiva ja kooltaan sopiva. Mutta, tänään kun olimme kuopuksen kanssa lähdössä ulos, tuntui kuin kaikki vaatteet olisivat hukassa. Vaatetanko oli niin täynnä vaatetta ettei joukosta löytänyt etsimäänsä. Koreissa oli hanskoja niin syksyn viileneviin aamuihin kuin pohjoisen pakkasiin.

Eteisemme on toimiva edelleen ja kaikille vaatteille on omat paikkansa. Jokaiselle on oma korinsa jossa säilyttää pipot ja hanskat sekä naulakko johon laittaa kulloinkin käytössä olevan takkinsa. Mutta, nyt kun syksy on jatkunut tammikuulle saakka, löytyy naulakosta niin kuoritakit kuin toppatakitkin.



Tämä sama tilanne on varmasti monella tänä vuonna, ainakin täällä lännessä asuville, eteinen on täynnä vaatetta kun huomisesta ei tiedä mitä pukea päälle. Kun aamulla sataa vettä ja kuoritakki on oiva asuste, illalla on pakkasta ja kaipailee toppatakkia. 

Onneksi ei tämän suuremmasta ongelmasta ole kyse, vaatetta päälle sään mukaan. Ja, samalla kun etsin hakemaani vaatetta kaapista, tuli eteinenkin siivottua. Lapsilla pieneksi käyneitä vatteitakin löytyi, joten siivoaminen tuli tarpeeseen.

Oliko kaapissa sittenkin turhia vaatteita täytteenä vai oliko syynä tämä pitkään jatkunut syksy. Niin tai näin, nyt on kaappi siivottu ja kotiin on mukava tulla kun eteisessäkin mahtuu pukeutumaan sekä löytää etsimänsä vaatteen päälle.


Aurinko paistoi kauniisti ja ilma tuntui kovin keväiseltä. Onkohan syksy pikkuhiljaa selätetty, talvi hypätty yli ja kevät näyttää merkkejään. Vai saammeko sittenkin vielä kokea talven myös täällä lännessä?

Mitenkäs siellä on viikonloppu sujunut?

Kaisa

Kommentit

  1. Se on aina mukava tunne kun saa järjestettyä ja toimivampaa arjen ratkaisua 😊😍
    Täällä vielä elellään toivossa, että talvi tulisi. ❄️

    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä tuoko tuleva viikko talven, niin kuin on hiukan lupailtu! <3

      Poista
  2. Saa nähdä jääkö talvi tosiaan tänä vuonna tulematta. Meillä osa talvivaatteista edelleen vaatehuoneessa, kun ei mahdu tällä hetkellä eteisen naulakkoon. Kovasti haaveilen että saisi hiihtokamppeet kaivaa esiin, mutta haaveeksi taitaa jäädä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiihtämistä itsekin odotan, tekisi niin hyvää mielelle kuin koko naiselle! ;)

      Poista
  3. Kivalta näyttää ja ihana tuo kuvakavalkadi. <3 Kivaa uutta viikkoa Kaisa. <3

    VastaaPoista
  4. Meillä koki olohuone muutoksen.Järjestys vaihtui vuosien jälkeen.Nyt vaikuttaa ji hyvälle huoneen sisustus.

    VastaaPoista
  5. Kyllä tämä talvi on täällä monella tavalla haasteellinen. Olisi se lumitalvi vaan niin ihana♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on mahdollisuus, onhan helmikuu talvikuukausi! <3

      Poista
  6. No vielä sitä kevättä saadaan odottaa, sitä taitaa tuo apina taulussasikin jo odottaa :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti