MATTOA VAILLE
Täällä on vietetty mukava viikonloppu koko perheen voimin. Samalla kun ollaan siivottu varastoa ja laitettu tavaraa kiertoon, käytiin naapurikaupungissa hankkimassa puuttuvia varusteita, toiveena että lunta löytyisi sen verran vielä tänä vuonna että päästäisiin talviurheilun pariin.
Lauantaina näyttikin aika mukavalta kun maa oli valkea pakkasyön jäljiltä, mutta kauaa ei tästä kauneudesta ehditty nauttia kun illalla oli jo aikamoinen myräkkä ja vesisade. Tänään aurinko on näyttäytynyt ja hiukan lämmittänytkin, kevättä kohden.
Jouluvalmistelujen lomassa ei kaikki sujunut ihan kuin Strömsössä tai voisiko sanoa että rapatessa roiskuu. Useamman sattuman summana keittiön mattomme sai lähtöpassit, enää ei pesu auttanut. Matto kun oli vielä ihan toimiva, en ollut ajatellut millaisen maton voisin tilaan vaihtaa. Eli, ei ollut siis valmista suunnitelmaa kun lähdin mattokaupoilla ja miten vaikeaksi tuo tehtävä osoittautuikaan.
Useamman mallin olen kotiin kiikuttanut, mutta mikään ei ole vaikuttanut sopivalta. Kuopus kun toivoo isoa ja pehmeää mattoa, jossa hän voi vielä hiukan leikkiä. Ja, mies toivoo helppohoitoista, helposti pestävää. Itse haluan maton joka väriltään ja materiaaliltaan sopii hyvin muuhun alakerran sisustukseen. Eli, näillä kriteereillä on täällä mattoa metsästetty, eikä mitenkään menestyneesti.
Miten toisinaan jokin hankinta tuntuukaan niin haastavalta, mieluista etsimää ei tunnu mitenkään löytyvän. No, ehkä se matto sieltä kaupasta joku päivä kotiutuu ja onneksi ei ole tämän suuremmasta tai akuutimmasta hankinnasta kyse.
Millainen matto teillä on keittiössä? Onko pöydän alla vai ns tuossa työskentelytilassa?
Kaisa
Tuon olen huomannut monesti, kun jotain oikein etsii, ei tahdo löytyä. Mutta sitten tulee myöhemmin vastaan. Toivottavasti tässäkin tapauksessa käy juuri niin 😊 keittiönne on kyllä tosi tyylikäs 🥰
VastaaPoistaTuttu tunne ja silloin pitää vain odottaa, se löytyy kun aika on ♥
VastaaPoistaMattojen haninta eiole mitään helppoa hommaa. Itse olen aika huolettomasti hommaillut meille mattoja ja monta mattoa onkin tullut ostettua käytettynä. Keittiössä meillä on iso matto keskellä työskentelytilaa ja keittiötä. Ruokailuhuoneessa matto on ruokapöydän alla. Onnea maton etsintään. Kyllä se vielä löytyy!
VastaaPoistaMattojen etsintä on maailman haastavinta hommaa, etenkin vähän isompien. Aina etsimässä sitä täydellistä ja niin se vaan on, että matot menee pilalle. Ollapa kuten omassa lapsuudenkodissa, aidot matot, ne vaan kestää vuodesta toiseen.
VastaaPoistaOnnea maton etsintään. <3
Mattojen, samoin päiväpeiton etsiminen on yksi haasteellisimmista hommista. Kyllä se oikea tulee sitten ajallaan eteen. Vuosi sitten metsästettiin päiväpeittoa kissojen ja koirien kanssa, kunnes se Tallinan reissulla tupsahti viimein yllättäen eteen. Aika kookas matkaostos oli, mutta pakko oli ostaa, kun Suomessa ei oltu vastaavaan törmätty :D
VastaaPoistaNäin se vaan menee että vaikeaa on mattojen osto ja valinta. Kyllä se ajallaan löytyy. Minä olen teettänyt ihan perusmatot. Samanlaiset eteiseen ja keittiöön. Suomalaiset ja helppo pestä.
VastaaPoistaVoi kuulostaa niin tutulta tuo keittiön maton etsiminen. Meillä on taidettu vähän jo luovuttaa, koska keittiömme on tälläkin hetkellä ilman mattoa. Kaunis jo löytyi, mutta epäkäytännöllisenä sitä ei voi kelpuuttaa eli täältä aimo annos vertaistukea ja tsemppihaleja metsästykseen:D
VastaaPoista