KIIREINEN KESÄKUU
Kesäkuu on lopuillaan ja postausten kirjoittaminen on täysin jäänyt. Muistikortilla on kuvia useampaankin postaukseen, kunhan vain ehtisi käydä ne läpi ja kirjoittamaan suunnitellusti. En niin välitä kiirettä valitella, mutta tällaisesta positiivisesta kiireestä voi hiukan kirjoittaa.
Kun aamulla lähtee aikaisin töihin, jotta ehtii iltapäivällä hyppäämään pyöränselkään ja kurvaamaan uimarannalle, on kiire todellinen ja positiivinen. Rannalla ehtii haaveilemaan, samalla kun vahtii uimareita vedessä. Pohtimaan minkä jäätelön nappaa kaupan kylmäaltaasta mukaansa tai mitä tänään grillissä valmistaisimmekaan.
Kone on siis pysynyt tiukasti kiinni, kun olen nauttinut kesäkuusta kaikin aistein. Helle on hellinyt uimarannalla ja illalla on saanut istua terasilla auringonlaskua ihaillen. Luonto on kauniin vihreä, kukkapenkissä kukat kukkii, vaikken niitä ole jaksanut edes kunnolla hoitaakaan. Torilta saa tuoreita herkkuja, voisin lähes elää pelkillä minitomaateilla ja mansikoilla, suoraan pellolta kerättyjä perunoita unohtamatta. Kesä ja tämä helteen sekä herkkujen aiheuttama kiire on ihanaa.
Kesään kuuluu ehdottomasti kesäkeitto tuoreista vihanneksista ja juureksista valmistettuna, pienellä kermatilkalla maustettuna. Joten ei voi valittaa, lämpö sopii minulle vaikka kuluneen vuorokauden sateet ovatin olleet ihan tervetulleita, luonto ja etenkin pellot ovat kaivanneet vettä kovasti.
Joten, jatketaan tätä positiivista kiirettä ja nautitaan kesästä!
Kaisa
Kyllä nyt on saanutkin ihanassa säässä nauttia kesästä!
VastaaPoistaKesäkuu oli kyllä niin kaunis ja lämmin, heinäkuu onkin alkanut hieman viileämmissä merkeissä!
PoistaIhana kesä! Ja ihana positiivinen kiire, nyt nautitaan :)
VastaaPoistaJuuri näin, tällaisesta kiireestää on mukava nauttia! :)
PoistaIhana kiire! Helteisiä päiviä on eletty, mutta tänään viilentyi.
VastaaPoistaJoo, aika paljon viileni ja vettäkin ollaan saatu runsaasti. Luonto kiittää!
PoistaMukavalta kiireeltä siellä tuntuu ☀️ täällä heinäkuu tulee olemaan kiireinen muuton ja touhujen myötä.
VastaaPoistaIhanaa alkavaa heinäkuuta 🍓💗
Tsemppiä teille muuttoon! <3
Poista