MIKÄ PALKINTO


Vitsi, minkä palkinnon saimmekaan kuluneen kevään kunniaksi. Kesä, aurinko ja lämpö, mitä muuta voisikaan toivoa. Tämä alkanut kesä on kyllä nyt hellinyt meitä kaikkia, niin lomalaisia kuin meitä töissä käyviäkin. Illalla kun ollaan palattu kotiin uimaretkeltä ja pyörälenkiltä, melkein unohtaa että onhan sitä tullut jo täyden työpäivänkin tehtyä. Olo on kuin lomalaisella. Ja, tämähän minulle käy. Nyt vaan täytyy toivoa että tätä lämpöä riittäisi mahdollisimman pitkään. 

Tämä postaus tai paremminkin tässä postauksessa olevat kuvat piti julkaista jo viime viikolla, mutta menneen viikon ohjelma ei mennyt aivan suunnitellusti. Onneksi kaikki on nyt hyvin ja on myönnettävä, että lämpö myös tässäkin suhteen on hyvinkin tervetullut.


Mutta, sitten tähän postaukseen ja oheisiin kuviin. Vietettiin aurinkoinen päivä saaressa, miten nopeasti aika kuluikaan luontoa tarkaillen ja ihastellen. Samalla tuli mietittyä käsillä olevaa kesää ja matkailua. Vaikka rajoituksia onkin purettu, miettii sitä omaa käyttäytymistä, lähteäkö lomamatkalle vai löytyisikö sitä tekemistä omilta lähialueilta?

 

Päivä saaressa kului kuin siivillä, niin paljon oli tekemistä aivan tässä lähistöllä. Helposti saariretkeilystä ajatellaan, että se on vain niiden tavoitettavissa joilla on oma paatti tai soutuvene. Mutta, ainakaan täällä Raumalla asia ei ole näin vaan saareen on mahdollista lähteä vesibussilla (toivottavasti myös tänä vuonna pääsevät liikennöimään) tai lainata kaupungin soutuvenettä. Joten, jokaisella on mahdollisuus saariretkeilyyn, jos vain näin haluaa.

Mutta, me olimme saaressa omalla paatilla ja myös yövyimme laineiden liplatusta sekä lokkien kirkunaan kuunnellen. Vaikka päivällä lämpö jo nousikin aika mukavasti ja aurinko lämmitti poskipäitä, oli yöt aika viileitä. Mielellään puki villasukat jalkaan ja pipon painoi syvälle korville saakka, vain päivällä aurinkoa saanut nenänpää tuntui viileältä.





Mitä kaikkea siellä saaressa sitten voikaan tehdä? Itse nautin siitä kun saan vain istua lämpimällä rantakalliolla, kuunnella meren kuohuntaa ja nauttia auringon lämmöstä. Vielä kun hiukan lämpenee, ehkä jo elokuussa, tarkenen kastaa varpaat rantahiekkaan ja pulahtaa uimaan. Tai, kulkea rantakivikossa ja kaivaa kamera esille, tallentaa kauneimmat muistot. Seurailla lasten onkimista ja pelata vaikka ristinollaa rantakivellä. Ihan oma lapsuus muistui mieleen kun luonnon "kiviliiduilla" kallioon piirtelimme. Lapset keräävät aina aarteita, joita sitten kannetaan mukana aina kotiin saakka. Tänä vuonna läes joka retkipäivä on kuopus löytänyt sisiliskon, mitä sitten yhdessä ihaillaan. Ja, valitettavasti myös muitakin luikertelijoita ollaan tavattu rantakivikossa, onkin syytä muistaa varustus kun retkeilee.



Retki ja koko viikonloppu oli onnistunut, jälleen löysimme uusia paikkoja lähisaaristosta. Kotiin ajaessa laskimmekin, että ainakin jokaiseksi kesäloman viikonlopuksi löytyisi saarikohde jossa emme ole vielä käyneet. Joten, mitenkä se sanonta nyt kuuluikaan, ei merta edemmäs kalaan. Aivan lähisaaristosta löytyy paikkoja joissa käydä, minkä lisäksi mukavia retkikohteita on mantereellakin. Kun kaikki laskemamme paikat kävisi läpi, ei yksi kesäloma taida riittääkään.

Vaikka käsillämme oleva kesä onkin erilainen, matkustamista varmasti suurin osa miettii, uskaltaako tai kannattaako lähteä pidemmälle. Löytyy varmasti jokaisen lähimaastosta tekemistä, jos vain haluaa.

Joten, pakataan eväät reppuun ja lähdetään vaikka katsomaan, mitä sieltä oman pihan aidan takaa löytyykään!

Ihania kesäpäiviä, nautitaan!

Kaisa

Kommentit

  1. Meillä loma taitaa kulua mökillä ja Rauman saaristossa. Tarkoitus on tehdä pieniä päiväretkiä aina välillä johonkin saaren rantaan, mutta katsotaan, miten tässä mahtaa käydä. Ei suuria suu nitelmia ja voi olla, että ex tempore retket ovatkin niitä parhaita...
    Toivotaan, että hyvä sää suosii meitä suomalaisia tänä kesänä!
    Aurinkoisia kesäpäiviä koko teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ainakin aurinko hllinyt meitä, toivottavasti koko kesän. Tosin eilinen vesisade tuli kyllä tarpeeseen, puhdisti mukavasti ilmaa ja luontoa!

      Poista
  2. Ihana postaus sekä kuvat 🥰 tämä oli oikea hyvän mielen postaus 😊

    Iloista alkanutta kesäkuuta ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nautitaan luonnsta ja kauniista kotimaastamme! <3

      Poista
  3. Voi ihanuus miten upeat kuvat♥ Teillä on ollut hurjan hauska retki! Tämä kesä on tosiaan erilainen kuin vuodenvaihteessa ajateltiin, mutta niillä mennään mitä on ja mitä pystytään tekemään:) Toivotaan tosiaan että tästä kesästä tulisi oikein lämmin ja ihana:) Kauniita kesäpäiviä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, näillä mennään. Tilannetta hieman helpottaa se, että kaikki ollaan samassa veneessä. :)

      Poista
  4. Aivan huippuihana päivä teillä! Viime viikonloppu oli aivan mieletön. Mukavaa tätä viikonloppua Kaisa teidän perheelle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on ollut kyllä niin kaunista ja lämmintä. Eilinen sade tuli kyllä tarpeeseen!

      Poista
  5. Aivan ihanat kuvat ja ihanan oloinen päivä! Tuollaisia retkiä tosiaan kun saisi kesän täyteen niin ehkä sitä reissukuumetta saa sillä laskettua. Erilainen kesähän tämä on, mutta onneksi läheltä löytyy sitä tekemistä.

    Ihania kesäpäiviä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että retkeilemällä lähimaastossa saisi tuon matkakuumeen selätettyä. :)

      Poista
  6. Ihania merellisiäkuvia. Kuulostaa mukavalle päivälle teidän retkenne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Päivä oli kyllä mukava ja rentouttava!

      Poista

Lähetä kommentti