SÄVYLLÄ ON VÄLIÄ

Ei turhaan puhuta siitä, kuinka paljon maalisävyllä on merkitystä tilantuntuun. Ehkä yleisin väri seinissä on edelleenkin valkoinen, mutta minkä sävyinen, onkin sitten aivan eri juttu. Valkoinen on helppo väri, voi yhdistää melkein mitä vain ja tilan tunnelmaa saa muokattua muilla väreillä oman mieltymyksen mukaan. Vaikka valkoinen on helppo väri, sen oikean sävyn valinta ei olekaan helppoa.

Pari vuotta sitten poistimme kuistimme seinältä ihastuttavan, mutta hallitsevan kukkatapetin. Ja, maalasimme seinän kalkkimaalilla pilvisen roosaksi tai cappuccinoksi, riippuu miten aurinko seinään milloinkin paistelee. Muut kolme ikkunallista seinää maalasimme sileiksi valkoisella sävyllä. Jo pian maaluksen jälkeen huomasimme, kuinka kylmän tunnelman valkoinen luokaan huoneeseen. 

Emme lähteneet noille  ikkunaseinille mitään tekemään, kunnes nyt muun pintaremontin yhteydessä päätin maalata myös nuo kolme seinää. Maalasin seinät samalla sävyllä, mitä on kodissamme muuallakin. Ja, miten huone muuttikaan ilmettään lämpimämmäksi. 

Postauksen kuvissa ei nyt näy tuota valkoista, kuin hiukan peilinkautta. Mutta, kuistin tunnelma toivottavasti välittyy teille, roosaa ja hiukan kukkaa  vielä näin syksyyn. Kuisti kylpee auringossa ja valossa lähes koko päivän, joten tuo vanha maalisävy ei todellakaan ollut omiaan luomaan muuten niin valoisaantilaan kylmää tunnelmaa. 

Kuistin tunnelma muuttui siis hurjasti pelkällä maalisävyn muutoksella. Sävy olisi voinut olla vieläkin astetta lämpimämpi, mutta ei ole enää minusta niin häiritsevä kuin ennen, joten en lähtenyt uutta maalia hakemaan. Joten, sävyn valinta ei ainakaan minusta ole mitenkään helppoa.

Nyt on lähes kaikki seinät saaneet uuden pintakäsittelyn kodissamme, joten näillä pärjäämmekin taas useamman vuoden tai sitten ei. Koskaan ei tiedä mitä vaihtelua keksin seiniin. Mieheni varmastikin toivoo, että ihan heti hän ei joudu telaan tarttumaan.

Mitenkäs teillä, onko vastaavia vääriä sävyvalintoja sattunut?

Kaisa

Kommentit

  1. Tosi mielenkiintoinen postaus ja kuinka totta onkaan että kun lähtee maalia hakemaan niin ei se olekaan niin vaan sanottu että harmaa esim. Sävyjä kun löytyy.

    Tunnelmallista myrsky päivää 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin, sävyjä on niin valtavasti että ei tuo valinta ole mitenkään helppoa. Toinen sävy taittaa siniseen ja toinen punaiseen jne. :)

      Poista
  2. Sävyllä on todellakin väliä ja tässä postauksessa on aivan ihanat sävyt. <3 Jäin ihastelemaan tuota ihanaa puupöytää. Sydämellistä viikon jatkoa Kaisa ja toivottavasti teitä ei ole myrsky riepotellut.

    VastaaPoista
  3. Valkoinen ja harmaa ovat mielestäni yhtä hankalia värejä. Jos ei ole tarkkana niiden sävyistä, voi huoneen tunnelma tai värisävy mennä todellakin pieleen. Myös kiiltoasteella on yllättävän suuri merkitys. Teillä projektilla ilmeisesti "onnellinen loppu". Mukavaa syyskyyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Meillä maalaus saatiin tehtyä loppuun ja nyt on lähes kaikki pinnat puhtaita ja ehjiä. :)

      Poista
  4. TÄydellisen seinäsävyn löytäminen on kyllä niin haastavaa. Aikanaan kun muutimme nykyiseen kotiin, maalasimme kaikki seinät. Sävyt eivät näyttäneet seinällä enää yhtään siltä kuin niissä pienissä sävylapuissa. Tajusimme, että esimerkiksi sisään tulevan valon määrä vaikuttaa hurjasti miten sävyn näkee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta. Kaupassa kun katsoo värimalleja ne näyttää aivan erilaisilta kuin kotona. Ja, kun värilastusta katsoo mallia, vaalenee tai tummenee se usein isolla pinalla. Ja, valo vaikuttaa niin paljon, toisessa huoneessa sävy näyttää ihan erilaiselta kuin toisessa.

      Poista
  5. Olet oikeassa värisävyn valitseminen ei ole helppoa ja maalaamisesta emme me pidä kumpikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt meillä on maalaamiset hetkeksi tehty ja sävytkin tiedossa, ei tarviste siihen rumpaan lähteä. :)

      Poista

Lähetä kommentti