Helmikuu on täällä!

Niin se tammikuu vaan vaihtui jo helmikuuhun. Helmikuu onkin lyhyt kuukausi, ei pelkästään päivien määrän vaan myös lasten hiihtoloman vuoksi, katkaisee mukavasti kevättalven. On pakko myöntää  että on maaliskuu ennen kuin huomaammekaan.

No, ei mennä asioiden edelle vaan nautitaan helmikuisista pakkaspäivistä. Ja, niitä kun näyttää meillä nyt olevankin edessä. Lunta on satanut uudestaan maata puhdistamaan ja pakkastakin on hiukan. Joten, näyttää siltä että täällä länsisuomessakin päästään nauttimaan vielä talvilajeista.
Aurinko on näyttäytynyt useana päivänä ja muistuttanut ikkunoiden puhtaudesta sekä pölyjen pyyhkimisestä. Onneksi ikkunoiden pesemisen sekä pölyjen pyyhkimisen voi suorittaa nopeasti, nostamalla kukkakimpun pöydälle.

Kuukauden vaihtumisesta tai helmikuun lyhyydestä, ikkunoiden epäpuhtaudesta tai pölyjen karkottamisesta ei väliä. Eikä siitäkään, että juuri nyt tuntuu siltä kuin viikossa olisi vain perjantai ja vuodessa vain joulu sekä juhannus. Aika menee niin kovin nopeasti. Lapset kasvavat ja me vanhenemme joka vuosi, haluaisimme tai ei.

Ja, huomenna onkin jo perjantai. Tulppaanit on pöydällä ja viikko koulussa, päiväkodissa sekä töissä sujunut mukavasti. On aika rauhoittua ja keskittyä tärkeimpiin, perheeseen!

Joten, toivotankin kaikille oikein hyvää ja rentouttavaa alkavaa viikonloppua!

Kaisa

Kommentit

  1. Ihana tulppaanikimppu!!!! Taidanpa tänään käydä ostamassa tuoreita kukkia. On muuten hyvät kuvat sinulla ja tuo iso kuvakoko miellyttää erityisesti minun silmääni. Olet ilmeisesti opiskellut kuvankäsittelyä menestyksekkäästi? ;) Oikein ihanaa helmikuuta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tästä uudesta kuvakoosta olen todella tyytyväinen.

      Poista
  2. Hiihtoloma kyllä lyhentää helmikuuta kummasti :) Ihanaa, kun tulppaaneilla saa edullisesti piristystä päiviin.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä leikkokukat on ihania pöydällä!

      Poista
  3. Kauniit tulppaanit!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Aivan upeat tulppaanit. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Meillä hiihtoloma menee maaliskuun alkuun eli hetki saadaan/joudutaan vielä odottelemaan.
    Helmikuu menee vahdilla kun lähes joka viikonloppu on jotain kivaa ohjelmaa lukuunottamatta ensi viikonlopun hautajaisia :/

    VastaaPoista
  6. Totta, aika kuluu kuin siivillä! Viikot menee niin nopeasti, että ei meinaa oikein perässä pysyä. Meillä monesti siivotaan niin, että nostetaan kukat pöydälle, sammutetaan valot ja sytytetään kynttilät! Niin näppärää!
    Ihanat kuvat ja niin kauniit tulppaanit! Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on poltettu kynttilöitä viikonloppuna, ihanan siistiä! ;)
      Oikein mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  7. Onpa kauniin värisiä tulppaaneja sinulla siellä! Täällä keltainen kynttilä ja keltapunaiset tulppaanit. Aurinko ei täällä ole näyttäytynyt viime perjantain jälkeen, joten tyydyn ihastelemaan keltaisen kynttilän valoa ja lämpöä :)
    Enää tämä helmikuu ja sitten ollaan jo ihan virallisestikin keväässä, ihanaa!
    Minä keskityin jo tänään arkivapaana nauttimaan esikon ja pikku-e:n seurasta, ja poskia ihan kivisti kun tuli taas naurettua niin paljon ja pikkumiehelle hymyiltyä oikein urakalla =D
    Ihanaa viikonloppua sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, maaliskuussa alkaa kevät oikein kunnolla!
      Oi, sinulla on ollut ihana päivä pikkumiehen kanssa. <3

      Poista
  8. Aivan ihanaa Helmikuuta teille sinne! Meillä helmikuu on synttärikuukausi, mieheni ja kuopusta juhlitaan silloin. Maaliskuu on täällä enennkuin huomataankaan, kun minusta tuntui, että Tamikkuukin katosi hujauksessa!

    Ihanat tulppaanit <3 Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Onpa kivan väriset tulppaanit! Mun on edelleen hankkimatta ne vuoden ensimmäiset. Mennyt monta viikkoa sairastellessa, eikä vieläkään näy loppua. Toivottavasti hiihtolomalla oltaisiin taas terveitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pikaista paranemista sinne teille!

      Poista

Lähetä kommentti