BADDING -musikaali


"Badding! Omituinen, karismaattinen, ujo, kiltti ja oikukas tähti, joka lähti keskuudestamme aivan liian aikaisin. Rauli Badding Somerjoki aiheutti hämmennystä, suurta hurmosta ja raivoakin. Artisti ei sopinut muottiin ja rikkoi raja-aitoja eri musiikkityylien välillä. Elvistä ihaillut laulaja rakasti myös vanhaa tanssimusiikkia ja hittibiisejä riitti keikoilla esitettäviksi. Esiintymispelko, alkoholi ja masennus kuitenkin maalailivat mustia pilviä taiteilijan tielle."

Sain mukavaa postia Teatteriyhdistys Fake ry :ltä, kutsun Badding -musikaalin ensi-iltaan. Lähdin katsomaan näytelmää odottavin fiiliksin, enkä pettynyt. Ilta oli onnistunut, näytelmän lisäksi teimme myös ensivisiitin Kulttuurikuppila Brummiin, jossa musikaalia esitetään tämän syksyn aikana.


"Kun mä sinut kohtasin, oli ilta ihanin
Linnut lauloi ja kimmelsi taivaan kuu.
Sinä sanoit menkäämme maalle meidän landelle
Mietin nyt juttu tää onnistuu." 

Badding, suuri silmälasinen, hieman ylipitkäksi kasvanut tukka, kalsaripaidassa oleva mies. Olivat mielikuvani ennen näytelmää. Toki Baddingin hittikappaleet Paratiisi, Fiilaten ja höyläten, Niin väkevää on rakkaus olivat tuttuja, toisin kuin varsinainen elämäntarina. 

Musikaali kävi läpi Rauli Badding Somerjoen matkan herkästä runopojasta koko kansan suosikiksi. Ensimmäisestä bändistä levytyssopimukseen ja M.A.Numminen managerina kuuluisuuteen. Elämä oli muutakin kuin vain suosiota ja naisia, myös varjopuolet masennus ja alkoholi-ongelma oli tuotu musikaalissa esille. 

Musikaali oli onnistuttu toteuttamaan freesillä ja nuorekkaalla otteella. Vaikka Baddingin elämä olikin lyhyt ja musikaali tältä osin surullinenkin, olivat ilo ja valo läsnä koko esityksen. Taidokkaat nuoret näyttelijät saivat loistaa lavalla ja näyttää taitonsa, niin näyttelijöinä, laulajina kuin soittajinakin.



Teatteriyhdistys Fake ry on uusi harrastelijateatteri, jonka ensimmäinen ensi-ilta tämä Badding -musiikali on. Näyttelijäryhmä koostuu Raumalaisista, Turkulaisista ja Uusikaupunkilaisista teatterialanväestä. 
Musikaalin Baddinginä loistaa lahjakas Erik Kraemer. Muissa rooleissa on Henri Rinne, Laura Rinne, Eija Koivunen, Enni Toivonen, Emmi Virtanen, Sara Leppänen, Olli, Niko Nurmi, Markku Pekonen, Mikko Pekonen, Oskari Lehtola ja Iiris Karikytö.
Yhdistyksen puheenjohtajana ja musikaalin ohjaajana toimii Lauri Ketonen. Musikaalin on kirjoittanut Katariina Leino, tuottajana Jenna Karhula ja yhdistyksen sihteerinä Miira NorrGård. Tällä kokoonpanolla on musikaalista saatu luotua tunteikas kertomus Baddingin vaiherikkaasta elämästä.


Kiitos Teatteriyhdistys Fake ry ja Kulttuurikuppila Brummi mukavasta teatterielämyksestä sekä puitteista!

Kaisa



Lainatut tekstit ovat Teatteriyhdistys Fake ry -esitteestä, kuvat ovat Elmeri ja Merja Elon ottamia.

Kommentit

  1. No mutta sinähän nopea olit! :D Itse oon just ja just ehtinyt istahtaa sohvalle. Oli kyllä hieno musikaali! Mä niin rakastan tota musiikkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Musikaali oli kyllä niin hieno ja lahjakkaat näyttelijät.

      Poista
  2. Olin myös eilen paikalla, upea esitys, upeat taiteilijat ja upeasti aiheeseen sopiva paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi kun ei ehditty enempää juttelemaan, oli mukava nähdä!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Oli kyllä hieno esitys ja lahjakkaat nuoret näyttelijät!

      Poista
  4. Juuri kävin viime viikolla katsomassa Tampereella Agent-musiikkiteatterin Jykevää on rakkaus. Siinä piipahti myös Rauli :) Ja musiikki oli niin hyvää, joten voisin hyvinkin tuon Badding-musikaalin katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, hauska yhteensattuma. Agents vieraili myös Baddingin esityksessä.

      Poista
  5. Oi Rauli! Tämä on aivan varmasti upea ja mielenkiintoinen musikaali, jonka itsekin mielelläni näkisin, ja varsinkin kuulisin :)

    VastaaPoista
  6. Varmasti ollut antoisa kokemus! Mukavaa sunnuntai päivää sinne♥

    VastaaPoista
  7. Oli kiva fiilis perjantaina - toivottavasti nähdään näissä merkeissä uudestaan:)

    VastaaPoista
  8. Olen kuullut näytelmästä vain positiivista palautetta ja toivotaan, että mahdollisimman moni löytäisi sitä katsomaan. Toivotaan myös, että harrasteryhmä saisi lisää pontta myös uusiin haasteisiin. Kiva postaus!

    VastaaPoista
  9. Olen lukenut tästä musikaalista paljon hyvää. Varmasti mahtava esitys! Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musikaali oli kyllä hyvä ja mukava seurata lahjakkaiden nuorten esitystä!

      Poista
  10. Oi, tämä olis ollut kiva käydä katsomassa.

    VastaaPoista
  11. Varmasti upea musikaali! Kiva, että pääsit sitä katsomaan.Hyvää marraskuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukava päästä katsomaan esitystä!

      Poista
  12. Musikaaleissa on niin mahtava käydä, oli varmaan niin kiva elämys. <3 Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musikaalit on kyllä mun juttu. Taitavia muusikoita ja näyttelijöitä!

      Poista

Lähetä kommentti