Tiskirätti

Vaikka ei haluaisikaan hyväksyä sitä että lapset kasvavat, totta se vain on. Viime kesänä en voinut ajatellakaan, että voisin veneillessä tehdä jotain muutakin kuin pitää pienintä sylissä tai pitää tiukasti kiinni hänestä. Mutta, talvi kasvatti lasta huimasti. Niin, että olen saanut kantaa mukanani rakasta harrastustani, käsitöitä. Tai, tarkemmin tässä kohtaa neulomista.

Vaikka minulla on hetkittäin mahdollisuus ottaa käsiini käsityö, ei se tarkoita että aikaa olisi useampi minuutti. Käsityön tulee olla sellainen jossa ei tarvitse suuremmin miettiä ja jonka voi jättää kesken millä hetkellä hyvänsä.
Muutama vuosi sitten neuloin tällaisia hamppu tiskirättejä joulupukinpussiin. Lankaa oli  jäänyt kaapinperukoille. Ei muuta kuin puikot ja loppulanka mukaan paatille.
Hamppulanka on ekologinen vaihtoehto tekokuiduille ja puuvillalle. Kosteudenimemiskyky on huippuluokkaa, hamppu kestää ja rakastaa kovaa kulutusta, on konepestävää ja -kuivattava. 

Neuloin tiskirätin helmineuleena. Siitä syntyy pientä hankauspintaa, esim pohjaanpalaneelle kattilalle, ilman naarmuttamista. Meillä on ollut kovassa käytössä kotona ja taidan viedä yhden tiskirätin paattiinkin.
En pidä itseäni mitenkään fanaattisena ekologia -ihmisenä. Mutta, tästä tiskirätistä pidän. Voi pestä koneessa ja kuivata. Ja, ottaa taas käyttöön.
 
Mukavaa alkavaa viikkoa!

Kaisa


Kommentit

  1. Itse olen tehnyt tiskirättejä bambulangasta, mutta tuota hamppulankaa pitäisi varmaankin myös kokeilla. Se saattaisi olla kestävämpi käytössä.
    Täällä on ihania postauksia luettavana enemmänkin, sillä en ole ehtinyt piipahtaa vähään aikaan muiden blogeissa.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, hamppulanka on kyllä kestävää. Voin suositella kokeilemaan.

      Poista
  2. Hyvä on ideasi ja kaunis toteutus. Minua himottaa jälleen sukkien tekeminen. Pitäis varmaan jo aloitella, jotta ehtii saamaa vielä tulevalle kaudelle valmiiksi. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No, en nyt tiedä kuinka kaunista jälkeä tuosta hamppulangasta saa. Lanka kun ei yhtään jousta, niin kuin puuvilla tai villa. Mutta, ajatuksenani onkin ollut enemmän tuo ekologisuus tässä tuotteessa. Ja, tänä kesänä helppo käsityö! Sukat eivät kuulu listani kärkipäähän, joten pisteet sulle kun osaat neuloa tillukkaat! Mutta, ei tiedä koska innostun neulomaan (opettelemaan) sukkia!

      Poista
  3. Meidän paatilta löytyy myös ekologinen tuote, (http://valpuriinanvillasirkus.blogspot.fi/2014/07/merta-ohoi.html) jonka mieheni kuopus on virkannut, mutta minusta se oli liian kaunis rätiksi, joten se päätyi koristamaan pentterin pöytää. Arvostan kädentaitoja suuresti, sillä itselläni on peukalo keskellä kämmentä, sekä myös ekologisuutta. Tällaisen hampputiskirätin haluankin ehdottomasti myös meidän paattiin. Taidankin laittaa "Valpuriinalle" linkin :)
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle ♥

    VastaaPoista
  4. Tuo Valpuriinan tekemä rätti onkin sopivampi paremmin "pöytäliinaksi" kuin tiskirätiksi. Tämä minun tekemäni on tehty oikein rätti tarkoitukseen. Ja, Valpuriinan käsityöt ovat mahtavia. Ehkä hän saa hamppulangankin taipumaan pitsiksi! Itse pidän käsitöiden tekemisestä, se on hyvin rentouttavaa. Taidoista en tiedä, eikä sillä niin väliä. Tärkein että yrittää, niin yritän lapsillekin opettaa! Kiitos kommenteista! Tuuliset terveiset Raumalta!

    VastaaPoista
  5. Sain joskus lahjaksi vastaavanlaisen - tosin ihan kaupasta ostetun. Sitä oli mukava käyttää ja miellytti silmääkin.Ihana katsella sellaisten ihmisten käsitöitä, jotka todella osavaat niitä tehdä. Itsellä noissa peukalo aika keskellä kämmentä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Joo, pidän itse rätistä ja on ihan kivan näköinenkin. Tätä lankaakin oli useampaa väriä, joten saa jokaiseen kotiin sopivan.

      Poista

Lähetä kommentti