Uudet tyynyt syksyksi

Syksyn viilenevät illat, kutsuu käpertymään sohvalle ja nauttimaan takkatulesta. On ihana käpertyä sohvan tyynypaljouteen ja huopaan. Joten, tyynyt esille talvivarastosta. Olisi myös kiva hankkia jotakin uutta syyskotiin. Vaikka uudet tyynynpäälliset...

Mutta, katsaus ensin jo olemassa oleviin päällisiin. Niitä on kertynyt jo kiitettävä kasa, on jokaiseen vuodenaikaan ja vähän muutakin. Alemmalta hyllyltä löytyy kasa kankaita, ts keskeneräiset työt. Löytyykö muiden varastoista vastaavia?
Itseltäni löytyy. Olen innostunut jostakin kankaasta ja suunnitellut ompelevani jotakin, esim tyynynpäällisiä. En ole kuitenkaan heti toteuttanut suunnitelmaani, joten ostamani kankaat sekä tykötarvikkeet ovat jääneet kaappiin lojumaan.
Nyt päätinkin että teen suunnittelemani työt valmiiksi, enkä tänä syksynä osta yhtään uutta kangasta. Vaikka kaupoissa myydäänkin aivan ihania syksyisiä kankaita. Joten, tuumasta toimeen ja keskeneräisten töiden pariin.
 
Yläkerran aulan tuoli sai vihdoinkin tyynyn pehmusteeksi. Nyt kelpaa lukea iltasatuja. Muutama muukin tyynynpäällinen valmistui samalla kerralla. Vielä yksi verhokangas odottelee valmistumistaan verhoiksi. Toivottavasti valmistuvat ennen joulua!
 
Mukavia hetkiä iltasatujen merkeissä!
 
Kaisa


Kommentit

  1. Minä innostui tekemään jälleen sukkia ja yritän toimia samalla periaatteella kuin sinäkin. Käytän vanhat langat ensin ennen kuin ostan uusia...vaikka kaupan hyllyillä olisi jälleen uusia ihania lankoja. Minulla muutama projekti on ollut pitempään vähän jäissä enkä uskalla luvata takarajaksi edes joulua .D Viikonloppuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on pakko "tyytyä" jo kaapissa oleviin kankaisiin/tarvikkeisiin. Ei aina voi ostaa vain uutta. Ja, mitä niitä siellä kaapissa säilyttämään. Varsinkin nuo tyynynpäälliset ovat heikkouteni, niitä löytyy mukavasti kotoa. Eli, ei niitä oikeastaan tarvitsisi uusia tehdä tai ostaa. Katsotaan, saanko verhoja ommeltua jouluksi! =)

      Poista
    2. Tunnustan, että kyllä minullakin tyynynpäällisiä löytyy vähän joka lähtöön, sekä kotona että mökillä. Puolustelen niiden runsasta määrää aina sillä, että sisustaminen tulee päällisiä vaihtamalla paljon helpommaksi kuin vaikka esim. tapettien vaihtaminen. Eikä tyynynpäällisten vaihtamiseen tarvita edes miestä...:D

      Poista
    3. Täytyy tunnustaa että itse myös perustelen uusien tyynyjen hankintaa tuolla samalla tavalla. Ja, varsinkin kun päällisten vaihdossa en tarvitse miehen apua! :) Mutta, tänä syksynä heräsin tähän valikoiman suuruuteen sekä keskeneräisiintöihin. Mutta, onneksi tätä omaa päätöstäni kestää vain tämä loppu syksy ja koskee vain tyynyjä. :)

      Poista

Lähetä kommentti