Tiedän mitä etsin

Syksy on saapunut. Lapset aloittivat kouluvuotensa, tuuli saa ensimmäiset lehdet putoamaan puista, vesi hakkaa ikkunoihin. Sytyttelen sisällä takkaa ja ensimmäisiä kynttilöitä pöydälle, haen villasukat jalkaani ja juon teetä vilttiin kääriytyneenä. Olemme muuttaneet ulkoa sisälle, kotoilu on ihanaa. On ihana taittaa ulkoa pihlajanoksa ja tuoda sisälle maljakkoon. Muutenkin olisi mukava saada kotiin jotain uutta, piristystä/päivitystä. Onko teillä herännyt vastaavia tunteita?
Viime syksynä tein päätöksen, että yhtään uutta sisustyynyä tai päällistä en saa ostaa. Koska kaapissani on kasoittain päällisiä jo valmiina. Olen ostanut ja tehnyt päällisiä trendien mukana. Ja, loppujenlopuksi olen pitänyt päällisiä vain hetken esillä, eivät ole olleet mieleeni. Kotona tulee viihtyä ja olla asukkaidensa näköinen. Helposti vaan sortuu trendeihin ja sisustuslehtien kuviin, eikä tule miettineeksi kunnolla, mikä on se oma juttu. Kuluneen vuoden olen vaihdellut jo olemassa olevia tekstiilejä. Varastosta olen kiikuttanut useamman laatikollisen vaihtoehtoja testiin sekä kierrättänyt huoneesta toiseen tekstiilejä. 
 
Olemme asuneet tässä kodissa kohta seitsemän vuotta ja vasta nyt koen, että tiedän millaisen fiiliksen haluan olohuone-ruokahuone akselille. Joten, hain Kodinonnesta useamman viuhkan kangasvaihtoehtoja. Pyörittelin kankaita yhden illan ja mietin mitkä värit sekä materiaalit ovat meille sopivat. Materiaalien kun tulee olla pesunkestäviä, meillä kun tyynyt eivät ole pelkkiä koristeita, vaan niitä myös käytetään päiväunilla.
Mitään uutta väriä en kotiimme halua, luvassa ei siis ole mitään väri-ilottelua. Mutta, nyt kankaat ja tulevat tekstiilit on valittu sekä tilattu. Syksy näyttää, miltä kotimme tuleekaan näyttämään uusien tekstiilien kanssa!
 
Kaisa

Kommentit

  1. jään odottelemaan uusia tekstiilejä 😊 Kyllä uudet teksttilit piristää! Kivaa iltaa 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti valintani ovat juuri ne mitä olen suunnitellut ja millaista fiilistä haluan meidän olkkariin! Mukavaa iltaa myös sinne!

      Poista
  2. Minä yritän vielä epätoivoisesti pitää kesästä kiinni. Kynttilät (ja kotoilu) saavat odottaa vielä syksyisempiä kelejä, vaikka kieltämättä muutamana iltana aihetta tunnelmointiin olisi ollutkin.
    Syksyn tulo ei näy meillä kotona vielä mitenkään (vielä), mutta juuri tänään katsoin meidän pihan kesäkukkia, jotka taitavat saada lähtötuomion ihan lähipäivinä. Kyllä se syksy sieltä tekee vain tuloaan...ja onhan sekin kivaa näin mukavan kesän jälkeen.
    Viikonlopun jatkoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti aurinkoisia päiviä on vielä jäljellä, eikä syksy sateineen vielä parkkeeraa tänne. Meillä on syksy aina yhtä hulinaa ja juhlaa, joten valmistelut on aloitettava ajoissa. Myös sisustuksen päivitys jos sellaista haaveilee! :)

      Poista
  3. Sain juuri perintönä ensimmäisen ompelukoneen!! Suunnitteilla myös kaikennäköistä, kangaskauppaan pitäisi vielä ehtiä :)
    Jäädään odottamaan teidän lopputulosta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompelukone on niin kiva perintö. Itselläni on perintö saumuri ja joulupukki toi pari vuotta sitten ompelukoneen. Kyllä niillä kelpaa ommella!
      Katsotaan miltä uusi look tulee näyttämään! ;)

      Poista
  4. Kyllä syksy innostaa sisustamaan.😊
    Kiva nähdä mitä kankaita ja värejä olet kotiin valinnut!
    Ja millainen lopputulos on!😀
    Hyvää sunnuntai päivää sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksy on ainakin itselläni varsinaista sisustamista. Ja, asiaan vaikuttaa varmasti myös se että meillä käy syksyisin eniten vieraita, kaikkien syntymäpäivät kun on näin syksyllä.
      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  5. Syksy on tosiaan täällä!! Huh. Aika menee ihan hurjan nopeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika menee kylä niin nopeasti, juurihan oli vasta kevät. Koitetaan pysyä perässä mukana!

      Poista
  6. Syksy on ihanaa aikaa, pesänrakennusta ♥ Meillä vaihtui jo verhot ja vähän päivitin olohuonetta ja keittiötä uusiin sävyihin. Me hankittiin vasta uuusi vaalea sohva ja siksi jouduttu hankkimaan uusia tyynyjä, siinä niitä etsiessä huomasin myös ajattelevani että haluan sellaisen värimaailman joka rauhallinen ja mukautuu helposti pieniin muutoksiin. Kivaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, pesän rakennusta. Oi, teillä onkin tapahtunut paljon muutosta.
      Itse samoilla linjoilla, rauhallista väritystä ja pienellä vaihdolla saa muutettua fiilistä. Niin jo odotan tilausten saapuvan, pääsen ompelemaan!
      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  7. Mutta hei, loppuviikoksi luvattiin vielä lämmintä, minä pidän siitä kiinni! Syksy on ihan jees, mutta jatkuva sade ja lasten kanssa leikkipuistoilu tympäisee. Onneksi eilen paistoi aamupäivän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että vielä tulee lämmintä. Ja, toivotaan että saadaan pitkä lämmin ja kuiva syksy! Nautitaan!

      Poista
  8. Tämä on sitä aikaa, kun kotoilu alkaa taas vähän enemmän kiinnostaa. Sekin auttaa asiaa, että isompien lasten arki alkaa ja koti pysyy sitä mukaa edes hetken vähän siistimpänä. Siinä voi sitten tulla äidillekin enemmän aikaa sisustusajatuksille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kesällä kun kaikki oli kotona tuntui että joka ilta sai imuroidaa hiekkaa. Nyt riittää tavaroiden järjestely iltaisin. Kyllä tuo lasten koulut toi mukavan ja jo hiukan kaivatunkin rytmin tähän arkeen.
      Viikonlopuksi on luvattu aurinkoa, tankataan oikein kunnolla nin jaksetaan!

      Poista
  9. Innolla odotan näkeväni mihin lopputulokseen päädyitte :)
    Tämä on se aika kun lomat loppuu, koulut ja duunit alkaa ja harrastukset, taas pyörimään täysillä. Tykkään kyllä syksuyssä siitä kun voi katsella leffoja kynttilänvalossa, mutta muuten sade ja pimeys ei oikein houkuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetken vielä täytyy odottaa. Mutta, esittelen varmasti lopputuloksen! :)
      Viikonlopuksi on luvattukin aurinkoa, nautitaan!

      Poista
  10. Mulla tekisi niin mieli tehdä pientä remppaa vähän joka paikkaan. Ainakin uudet ruokailuryhmän tuolit on uusittava, kun alkavat olla niin kuluneen näköisiä. Kunhan vain osaisi päättää millaiset tuolit haluaisin, siinäpä vasta pulma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuden valitseminen on haastavaa, varsinkin jos on jostakin suuremmasta hankinnasta kyse. Valinnasta kun täytyy tykätä pidempään tai ainakaan meillä ei ole mahdollisuus uusia huonekaluja vuosittain ja ei ole kyllä tarvekkaan.
      Tsemppiä valintoihin!

      Poista
  11. Sinulla on suunnitelma. Hienoa! Isoja muutoksia kannattaakin harkita pitkään. Mielenkiintoista nähdä lopputulos.
    Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisinaan teen päätökset äkkiä ja joudun myös välillä katumaan hankintojani. Mutta, yleensä mietin hankintoja aika pitkäänkin. Olemme olleet mm ilman ruokapöytää, kun emme löytäneet mieluista tai sellaista minkä haluamme. :)
      Toivottavasti valitsemani tekstiilit tuovat sitä kaipaamaani lämpöä ja kodikkuutta.
      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  12. Voi kyllä, syksy saa aikaan sisustuskärpäsen :D Maalisuti on jo alkanut heilua ja uusia huonekaluja on hankinta listalla.. voihan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kunpa vaan ehtisi toteuttamaan kaikki suunnitelmat! Teillä myös mielenkiintoista puuhaa meneillään. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

      Poista

Lähetä kommentti