Kohti joulua
Marraskuu lähenee loppuaan ja jännitys on käsin kosketeltavaa. Äiti: Milloin saa aukaista ensimmäisen luukun? Tulevana viikonloppuna vietetään pikkujoulua monessa perheessä ja työporukoissa. Ja, ensi viikolla tuon ensimmäisen luukunkin saa jo avata.
Iltalenkillä otsalampun sekä taskulampun turvin kävimme metsästä hakemassa pienen pikkujoulukuusen. Kovin montaa koristetta ei kuusen oksille saanut laitettua, oksat kun ovat niin kovin hentoisia. Mutta, eihän kaikkia oksia tarvitse kuorruttaa koristeilla.
Kuusen asettelimme tuohon rappukäytävään lyhdyn kaveriksi. Tulipa kotiin heti hyvin jouluinen tunnelma. Joulukuu alkaa ensi viikolla ja on aika lähteä kulkemaan kohti joulua.
Joulukuun alkaminen tarkoittaa myös sitä, että joulukoristeita voi pikku hiljaa kaivaa esille jo enemmänkin. Syksyiset tyynynpäälliset voi vaihtaa hieman talvisempiin, loputkin valosarjat asetella paikoilleen. Olisiko tänä vuonna aika ottaa tuo perinteinen punainen, joulunväri käyttöön? Vai, mennäänkö tutuilla ja turvallisilla mustalla ja valkoisella, pienillä hopean ja kullan mausteilla? Miten teillä, onko teillä jokin tietty väritys jouluna, punainen, vihreä?
Oikein mukavaa tulevaa viikonloppua ja pikkujouluja!
Kaisa
Söpö pikku kuusi :) meillä aletaan varmaan myös kaivelemaan koristeita yms. Nyt viikonloppuna. Ja ajatuksissa oli loppuviikolla leipoa pipareitakin :) Luulen, että pilkahdus punaista nähdään taas meidän joulussa, on muutamana vuotena jo nähty :)
VastaaPoistaSaattaa olla että meillekin tulee tänä vuonna hiukan punaista, saa nähdä. ;)
PoistaMukavia hetkiä leipomisen parissa!
Suloinen pikkukuusi :)
VastaaPoistaJoulu alkaa pikkuhiljaa hiipimään ajatuksiin.
Valkoista, hopeaa ja ripaus kultaa. Niillä mennään tänäkin jouluna.
Mukavaa loppuviikkoa!
Kyllä se joulu sieltä vaan tulee. Toivottavasti saadaan lumi takaisin!
PoistaOnpa söpö pieni kuusi <3
VastaaPoistaKaunista :) Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa...
VastaaPoistaTotta, pikkuhiljaa joulu saapuu!
PoistaIhania tunnelmakuvia ja upea pikkukuusi <3 Mukavaa loppuviikkoa!
VastaaPoistaKiitos! Oli mukava käydä metsässä aivan pimeällä, kuin pieni seikkailu kuopukselle!
PoistaIhana pikkuinen kuusi. Ensi viikolla se joulukuu sitten jo alkaa, hurjaa!
VastaaPoistaNiinpä, ensi viikolla saadaan kääntää uusi sivu kalenterista ja joulu lähenee!
PoistaHieno pikkujoulukuusi!
VastaaPoistaOn kyllä ihanaa, kun joulukuu on jo ensiviikolla.
Lapset odottaa kovin kalentereiden avaamista.
Mukavaa torstai päivää!
Ihana seurata lapsia, varsinkin kuopusta. Kuinka jännittävää tämä odotus onkaan!
PoistaMieti, tasan kuukausi aattoon! HUI! :)
VastaaPoistaTotta, kuukausi enää!
PoistaMeillä joulukoristeet alkavat lisääntyä joulukuun alusta lähtien. Olen jo vuosia pysynyt samalla värilinjalla eli meillä on punaista, harmaata, valkista ja vähän hopeaa. tuleva reissumme sekoittaa hieman perinteistä joulun odotusta, sillä emme ole vielä päättäneet tuommeko lainkaan oikeata kuusta, vai menisikö tämä vuosi pikkujoulujen tekokuusella...
VastaaPoistaPikkuhiljaa kun laittaa koristeita esille, saa nauttia pidempään. Meillä pojat odottavat jo kuusenhakua ja koristelua, kuusi kuuluu meillä jouluuun. Toki teillä nyt hiukan erilainen joulu!
PoistaIhana pikkukuusi!
VastaaPoistaMeille ei isoa kuusta tulekaan, ei tänäkään jouluna. Koristeita olen jo alkanut laittelemaan esille. Valkoinen ja hopea ovat päävärit, mutta ihan ilman punaista ei taideta tänäkään jouluna selvitä ;)
Valkoinen ja hopea ovat hyvät värit, toki punainen hyvin sopii sekaan! Ihanaa kun saa sisustaa joulua kotiin ja tuo lasten odotus tarttuu minuunkin! :)
PoistaOoo, kuinka ihana pikkukuusi. Nyt viikonloppuna pitäisi itsekin viritellä enemmän jo joulua. Onhan ensimmäinen adventtisunnuntaikin silloin :)
VastaaPoistaNo, niin onkin. Meiltä ns adventtikynttelikkö vielä puuttuukin, täyttyypi ottaa esille.
PoistaMeillähän on ihan samat puuhat, kyntteliköt ja pikkukuuset! :) Ihanat portaat sisustettavana. Oon toisaalta ihan tyytyväinen yhden kerroksen kotiin, mut vähäsen mieltä kaihertaa kun en pääse sisustamaan portaita. :D
VastaaPoistaNo, niin on! :)
PoistaTämä on ensimmäinen vuosi kun uskallan portaille jotain laittaa ja kynttilöitä polttaa. Kuopuskin jo kasvanut niin, että antaa äidin sisutusten olla rauhassa! :)
Ihana tunnelma. Eilen sain laitettua meillekin vähän joulua, mutta joulun fiilis on ihan hukassa.
VastaaPoistaKiitos! Nyt kun on pakkasta ja luntakin hiukan, niin joulu fiiliskin on palannut. Otetaan ihan rauhallisesti, kyllä se joulu tulee vaikkei niin kovin hössöttäisikään. :)
Poista