Tähtien kultainen loiste...
Kuluneella viikolla havahduin, että en ole vielä joulukortteja tehnyt. Ideoita kyllä olin pyöritellyt ja jo olemassa olevista tarvikkeista yrittänyt kehittää jonkinlaista korttimallia. Ajatuksena siis oli, että käyttäisin vanhoja tarvikkeita kaapista pois.
Mutta, kuinka sitten kävikään. Poikkesin viikolla paikallisessa askarteluliikkeessä, korttipohjiin kartonkia hakemaan. Liike oli täynnä ihastuttavia ideoita joulukorteiksi, malleja oli jokaiselle askartelijalle. Itse pidän kyllä askartelemisesta, mutta sellainen oikein pieni näprääminen ei sovi minulle. Varsinkaan kun kortteja tulee tehdä enemmän kuin yksi.
Ihastuin huovasta tehtyihin koristeisiin ja erääseen korttimalliin, johon päätinkin tuon huovan lisätä. Myyjä esitteli "mankelia" jolla mm huovasta saa leikattua erilaisia kuvioita. Ja, niinpä hyvä idea vanhojen tarvikkeiden käyttämisestä joulukorteissa, jäi unholaan.
Tänään otin koululaiset mukaani kaupungille ja poikkesimme askarteluliikkeessä. Pojat saivat leikata huovasta liuskoja ja mankeloida tähtiä. Ja, tämäkös oli mukavaa yhteistä aikaa, samalla kun mankelilla rullasimme tähtiä ehdimme juttelemaan kaikenlaista.
Kotona jatkoimme jouluisissa tunnelmissa, kun leivoimme ensimmäiset joulupiparit. Joululauluja emme vielä kuunnelleet, mutta muuten tunnelma oli kuin joulupukinpajalla. Jokainen sai osallistua korttiaskarteluun, omien taitojensa mukaan.
Printteri tulosti ja leikkuri leikkasi, glögi oli lämmintä ja tuoreet piparit maistuivat makeilta. Laatuaikaa parhaimmillaan, koko perheen voimin.
Tunnelmallista viikonlopun jatkoa!
Kaisa
Teillä on ollut kiva korttipaja. Mukavaa yhdessäoloaja tekemisen meininkiä. Meillä joulupiparit leivotaan perinteisesti itsenäisyyspäivänä. Leppoista viikonloppua koko perheelle!
VastaaPoistaKorttien askartelu on ollut mukavaa. Ja, malli tarpeeksi helppo, jokainen voi osallistua.
PoistaMeillä piparit tehtiin nyt hieman ajoissa, poikien toiveesta!
Kuulostaa hauskalta! Täällä joulufiilis on vielä hakusessa, täytynee pian alkaa kaivelemaan... ;) uloskatsominen ei kyllä auta asiaa...
VastaaPoistaTäällä joulufiilis jo hyvinkin löytynyt ja tänään käytiin hakemassa lisää fiilistä Turusta! :)
PoistaIhania kortteja<3 Itse olen tavannut ottaa lapsista kuvan korttiin. Äsken oli kuvaussessio, mutta pienin oli niin väsynyt, ettei yhteistyö sujunut. Liikaa liikkuvia osia, kun kolme pitäisi saada kuvaan kauniisti, huoh!
VastaaPoistaKuvakortit on kivoja. Olen luovuttanut kuvakortin suhteen, kolme poikaa samaan kuvaan, aika haastavaa! :)
PoistaOnpas kiva mankeli! Tuo olisi kyllä kiva.
VastaaPoistaTuleekin hienoja joulukortteja. Ja mukavaa yhteistä
puuhaa lasten kanssa.
Meillä odottaa piparitaikina jääkaapissa.
Mukavaa sunnuntaita!
Kiva keksintö tuo mankeli, sai nopeasti tehtyä erilaisia kuvia. Ei tarvinnut leikata! :)
PoistaVoi että kun jaksaisi tehdä joulukortteja! Oon nykyään liian laiska! Huh.
VastaaPoistaTänä vuonna joulukorttien tekoon sain kaikki osallistumaan, ilman useampaa pyyntöä. Taisi olla jokaiselle mieluinen työvaihe! ;)
PoistaOnpa kauniita kortteja tulossa siellä! :)
VastaaPoistaKiitos! Melkein valmiit on nuo kortit. Vielä kun saa osoitteet kaikkiin! :)
PoistaIhanaa tunnelmaa ja perheen yhdessäoloa <3 mukavaa sunnuntain jatkoa!
VastaaPoistaKiitos! Ihana kun saa vielä pojatkin mukaan askartelemaan tai "mankeloimaan"! :)
PoistaTäällä on tuollainen "mankeli" mutta erimerkkinen ja on kyllä monikäyttöinen. Kivoja kortteja tulossa siellä.
VastaaPoistaYllätyin kuinka paljon kaikkia erilaisia juttuja ko mankelilla voi tehdä. Hyvä keksintö!
PoistaKorttipaja on kiva juttu! Se on yhteistä aikaa! Ja samalla tulee ne joulukortit tehdyiksi.
VastaaPoistaHyvää alkavaa viikkoa!
Korttipaja jatkuu tänään osoitetarrojen ja postimerkkien liimauksella.
PoistaMukavaa viikkoa myös sinulle!
Kivalta näyttää ja kuulostaa! Yhdessä olemisen ja tekemisen iloa parhaimmillaan ♥
VastaaPoistaKiitos! Ihanaa kun saa koko perheen askartelemaan!
PoistaTosi kivat kortit tuli ja mikäs sen mukavampaa kuin yhdessä tekemisen meininki :)
VastaaPoistaKiitos! Kyllä yhdessä tekeminen on mukavaa!
Poista