Köyryselkä

Joulunpyhät alkavat olemaan takanapäin. Vatsat on täynnä herkkuja ja muistojenlaatikkoon on taas kertynyt monta ihanaa, unohtumatonta muistoa. On vietetty aikaa perheen ja lähisuvun kanssa. Valvottu ja nukuttu aamulla pitkään. On oltu kolme päivää lomalla, unohdettu arkinen aherrus.

Jouluviikolla ehdin jo miettimään ns varasuunnitelman pyhien vietosta, kun influenssa oli parkkeerata oikein kunnolla meille. Lasten kanssa jännitettiin, ehtiikö isä ajoissa kotiin joulun viettoon. Mutta, kun ehtii tehdä jo varasuunnitelmankin, on suunnitelma loppujenlopuksi turha. Isä ehti ajoissa kotiin ja kun vietimme jouluaaton perheen kesken kotona, olivat kaikki jo joulupäivänä terveinä ja valmiina kyläreissuille. 
 
Aattona katoimme pöydän omalle perheelle. Nautimme kalapainotteisesta joulupöydästä, jokainen voimiensa mukaan. Vai, johtuiko ruokahaluttomuus jännityksestä.  
 
Ruokailun jälkeen olikin vuorossa koko päivän jännittävin ja odotetuin hetki. Aamulla joulukuusen alta löytyi kolme pakettia ja eteisestä säkki. Ja, nyt oli vuoro kurkata tuohon säkkiin.
 
Eteisestä kuului kova tohina, kun vanha jo pieneksi käynyt köyryselkäinen joulupukki raahasi säkkiä olohuoneeseen. "Onkos täällä kilttejä lapsia?" Pukki oli saapunut kuulemma kävellen Korvatunturilta ja ikääkin oli kertynyt jo 400 vuotta. Parta oli kasvanut lähes nilkkoihin, mutta hymy ei ollut hyytynyt minnekään.
 
Aattoilta sujui mukavasti, niin kuin koko joulunpyhätkin. Mites teidän pyhät menivät? Näkyikö itse pukkia?
 
Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa!
 
Kaisa

Kommentit

  1. Ihania kuvia <3 Tänä vuonna meillä ei ensimmäistä kertaa näkynyt pukkia. Joulu meni mukavasti, mutta liian vikkelään. Mukavaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä on ollut jo useampi vuosi, kun pukkia ei ole käynyt. Kuopus kun ei välitä, niin mitä sitä sitten kiusaamaan pientä. Nyt kuopus keksi, että pukee päälleen aikoinaan esikoiselle (koulun joulunäytelmään) ompelemani varusteet. :)

      Poista
  2. Miten mukavan oloinen pukki teillä onkaan pistäytynyt :D

    VastaaPoista
  3. Ihana joulupukki!
    Joulu meni nopsaa, kun minulla oli vaan pari vapaata.
    Mutta on se vaan vuoden paras juhla!
    Kivaa illan jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pukki oli kyllä mainioin mitä koskaan olen tavannut! :)

      Poista
  4. Ompas hieno pukinparta :) Mistä olette tuollaisen löytäneet?

    VastaaPoista
  5. Teillä on ollut maailman suloisin pukki <3
    Meidän pukki oli jälleen ihana, jaksaa jutella ja kysellä kuulumisia, kertoo joka vuosi samaa tarinaa Petteri-porosta, tarina aina vain jatkuu siitä mihin edellis vuotena jäätiin <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti