Omenapuu

Syksyllä kerroinkin että olen etsiskellyt meille sopivaa kräkyä metsästä. No, vaikka kuinka miesväkikin auttoi kärsivällisesti, ei sopivaa löytynyt. Tarkoituksenanihan oli Stella Vaniljaa mukaillen, tehdä meillekin onnenpuu.
 
Mutta, meillä onkin nyt omenapuu. Annoin uuden mahdollisuuden tälle hieman isommallekin maljakolle ja suhautin mustaksi. Syysmyrskyt katkaisivat omenapuusta oksan, mikä löysi paikkansa tästä maljakosta.
Oksille ripustimme lasten hopeiset lakritsipallot. Kuvissa pallot näyttävät vielä kovin täysiltä, mutta miten mahtaa olla, ovatko enää. Lakritsipallot ovat LAKRIDS BY JOHAN BULOW tuotantoa. Palloja oli (ainakin täällä meillä) myynnissä hopeisina, kuparisina sekä purppuranpunaisina. Päältä sädehtivä, sisältä suklaakuorrutettu lakritsipallo. Onneksi ehdin hankkimaan varastoon muutaman pallon jouluviemisiksi, ennen kuin loppuivat putiikista. Ilmeisestikin olivat suosittuja. 
Omenapuun ja pallojen kaveriksi koululaiset tekivät ihastuttavan tähden, jonka he maalasivat hopealla. Kyllä pojat vaan tietävät mikä sopii meille.
 
Viikko vierähtikin nopeasti ja ohjelmoidusti. Ei enää montaa viikkoa jouluun, hieman tuo lasten jännitys tarttuu myös äitiin!
 
Oikein mukavaa ja rentoa viikonloppua!
 
Kaisa

Kommentit

  1. Hauska idea nuo pallot oksilla, meillä ei namit kauankaan säilyisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä pallot on mukavia, niitä kun voi täyttää. ;)

      Poista
  2. Spraymaali on niiiin hyvä keksintö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Saa nopeasti uutta pintaa, sopii hyvin tällaiselle "hätäiselle"!

      Poista
  3. Nuo lakritsipallot ovat kyllä oiva lahja. Ensi saa makustella hyvää lakritsia ja sen jälkeen joulupallon voi koristella uudelleen...En ihmettele, että on ehkä myyty jo loppuun... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, vain kekseliäisyys on rajana uudelleenkäytön suhteen!

      Poista
  4. Ihanat lakritsipallot. En ole tuommoisia nähnytkään.
    Kivasti sopii omppupuun oksille!
    Ja hienon tähden koululaiset on tehnyt!
    Kivaa lauantaita sinne!

    VastaaPoista
  5. Aah, ihana lakritsainen idea <3
    Täyttöä on varmaan jo pitänyt tehdä :D
    Leppoisaa lauantaita<3

    VastaaPoista
  6. Ostin juuri tällä viikolla mustassa lahjarasiassa nuo Lakrids pallerot ystävälle ja rasiassa oli kaikki kolme eri laatua. Ihana lahja ihmiselle, jolla on jo kaikkea tai jolle ei tiedä mitä ostaa. <3 Sitä paitsi nuo lakritsipallerot maistuu todella hyvälle. <3

    Kivaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on juuri sopiva lahja ystävälle. Ja, pallot niin kauniita sekä maukkaita!
      Mukavaa viikkoa sinnekin!

      Poista
  7. Omenapuun oksa on aina kaunis!
    Oi joi mitä lakritsipalleroita!!

    Lempeää joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti