Terveiset puutarhalta

Viikonloppu on sujunut mukavasti, vaikkakin on satanut lähes taukoamatta. Oikealla vaatetuksella ulkoilusta on voinut nauttia, syksyn väriloistosta ja putoilevista lehdistä. Kotona on tapahtunut monennäköistä, voisi sanoa että aika tehokas viikonloppu takana. 

Tänään puimme sadevaatteet päälle ja lähdimme vanhempieni puutarhalle. Kurottaessa yläoksilta hedelmää, sai päällensä ihanan lisäsateen oksilta tippuvasta vedestä. Raikkaan syyssateen kastelemina ja saaliiseen tyytyväisinä ajelimme kohti kotia sekä lämmintä takkatulta.
Vaikka onkin ollut jo aika viileitäkin öitä, oli puissa edelleen syötäviä luumuja. Päärynät ovat kypsyneet ja ovat juuri nyt parhaimmillaan. Omenoitakin vielä löytyi, joten reissu ei ollut mitenkään turha. Ulkoilua ja sadonkorjuuta vesisateessa.
Vati on tyhjentynyt mukavasti ja onhan tällaiset herkut terveellistä naposteltavaa. Ja, nyt näistä herkuista on nautittava, varmastikaan kauaa emme enää saa puista suoraan kerätä hedelmiä syötäväksi.

Sää vaikuttaa jatkuvan sateisena tulevallakin viikolla, mutta onneksi nyt viikonloppuna aloitettuja töitä ei sade haittaa.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Kaisa

Kommentit

  1. Taidettiin löytää aika hyvä ajankohta lomailuun 😉
    Näyttää herkullisilta talteen keräämänne hedelmät!

    VastaaPoista
  2. Nyt on makoisan näköinen herkkuvati :)

    VastaaPoista
  3. Kauniit kuvat ja ihania herkkuja♥ Varmasti ovat hyviä:) Ihanaa alkanutta syksyistä viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  4. Tuoreet hedelmät ovat terveellisyyden lisäksi varmasti myös herkullisen makuisia :) Kivaa alkanutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terveellisiä ovat ja hyviä. Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  5. Kauniit värit hedelmätarjottimessa.
    Terveellistä ja hyvää!
    Ihanaa alkanutta viikkoa!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samoin mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  6. Ihania päärynöitä ja luumuja teillä! Mahtavaa oman pihan satoa! Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  7. Ihana sato ja tietää varmasti alkuperänkin <3

    VastaaPoista
  8. Oi vitsi minkä sadon saitte ja siis en tiennytkään että Suomessakin kasvaa päärynöitä, wau <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun satoa saimme vielä näin lokakuussakin!

      Poista
  9. Oi miten ihana ja kaunis saalis. Mukavaa tiistaita Kaisa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa viikoa myös sinulle!

      Poista
  10. Ihailen omavaraisuutta! Ja nämä kuvasikin ovat niin herkullisen kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vanhempieni puutarhassa on vanhoja omenapuita yms, sieltä on mukava käydä keräämässä syötävää. Ja, on takuulla luomua!

      Poista

Lähetä kommentti