OMASTA MAASTA

Ennen ukkosia ja vesisadetta ehdimme nostaa perunat omasta pihastamme. Mistään suuresta projektista ei siis ollut kyse, vaan kymmenen naatin nostamisesta ja kauniiden keltaisten perunoiden keräämisestä talteen. Perunoita saatiin juuri sen verran että kattila tuli täyteen ja huomenna voidaan vaikka paistaa loput pannulla. 


Mutta, olivathan perunat aivan ainutlaatuisen makuisia, oman pihan satoa. Pihamme kun on rinnetontti ja kun on tasainen kohta, niin kalliohan se on aivan pinnassa. Joten, järinsuuria kasvimaita ei pihallemme saa, ellei kasvilaatikoita tee lisää sekä suurempia. Saattaa olla että ensi vuonna kasvilaatikoita ilmestyy pihallemme lisää, kun näin hyviä perunoita saa kasvatettua.

Määrästä tai koosta ei niin väliä, kun ovat itse kasvatettuja. Ja, tämä idea perunoiden kasvatuksesta lähti keväällä lapsista. Miten se ruoka sitten oikein päätyykään meidän lautaselle? Toki olemme kasvattaneet perunoita ja muuta ennenkin, mutta kuinka kiinnostavaa onkaan seurata kasvun ihmettä. Pieni puutarha omassa pihassa.


Nyt on omat perunat nostettu ja sipulitkin jo syötyjä. Salaattia olemme saaneet omasta maasta pitkin kesää, nyt sekin on jo loppu. Pihapuumme ovat tuottaneet satoa enemmän kuin koskaan ennen, kymmenen luumua päärynää ja omenaa. Ensi vuonna ehkä jo tuplamäärän.

Viikonloppu on sujunut rauhallisesti, voimia alkavaan viikkoon keräten!

Kaisa

Kommentit

  1. Tuo on juuri se upea juttu kun saa satoa omasta maasta 🤗🤗

    Ihanaa uutta viikkoa! 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niin ihanaa kun saa omasta maasta hekea salaattia tai sipulia suoraan ruoanlaittoon. Ja, tämä perunoiden saaminen omasta maasta oli tänä vuonna hieman arvuutus, istuttaminen kun jäi hieman myöhään!

      Poista
  2. Omasta pihasta on ihanaa kerätä satoa, lapset ovat syöneet meillä hurjan määrän omppuja, luumuja ja vattuja pihalla. <3 Kyllä on halpaa ruokaa ja pakkanen täynnä omppusosetta! Mukavaa uutta viikkoa Kaisa! <3

    VastaaPoista
  3. Pienikin kasvun ihme on suuri ilo ja vielä kun siitä saa oikeasti satoakin, se on mahtavaa!
    Oman maan antimet ovat parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ensi vuonna täytyy hieman laajentaa kasvimaata, niin saadaan reilumpi sato. :)

      Poista
  4. Hienoa ja pakko sanoa, että onkin yhden maailman kauneimmat pikku potaatit. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perunat oli kyllä kauniita ja niin söpöjä, koon kanssa kun ei kannattanut lähteä kilpailemaan! :)

      Poista
  5. Oman maan perunat on aina niin hyviä. Meillä ei tänä vuonna perunaa ollut, mutta ensi vuonna olisi tarkoitus sitäkin istuttaa. Mukavaa viikkoa teille :)

    VastaaPoista
  6. Mahtavaa syödä oman maan satoa! Huippu juttu 😊 hyvää yötä ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän paljon sitä pienelläkin pihalla voi istuttaa kasviksia!

      Poista
  7. Hienoa satoa, kyllä ne oman maan potut on vaan parhaita:) Mukavaa alkanutta viikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä omasta pihasta kerätty sato vaan maistuu erityislaatuiselta!

      Poista
  8. Ihanaa satoa! Kyllä se oma sato on mahtava juttu. Meilläkin lapset ovat hyötykasveista ja sadonkorjuusta tosi innoissaan. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihanaa huomata, kuinka innoissan lapsetkin ovat sadosta mitä oma piha meille antaa!

      Poista
  9. Hyvännäköisiä perunoita! :)
    Kyllä oman puutarhan ja maan sato on parhautta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ensi vuonna täytyy laajentaa puutarhaa! :)

      Poista
  10. Meillä perunoihin tuli joku rupitauti. Harmi sinällään, kun ison vaivan näkee niiden kasvattamisessa. Mutta muuten on satoa tullut paljon muista vihanneksista ja marjoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi harmi! Onneksi "tauti" ei muihin viljelyihin iskenyt!

      Poista
  11. Piti ihan tulla kiittämään kauniista kommentistasi. 😊👋🏻💖 Ihanaa syksyistä viikkoa sinne! 😊🌺🍁🍂 Ja niin, ihania nuo potut, ovat ihan parhaita. 😊👌🏻

    VastaaPoista

Lähetä kommentti