Haaveissa keittiön muutos


Kesällä jo kirjoittelinkin asuntomessu postauksen yhteydessä, että haaveissani on pientä keittiön päivitystä. Asuntomessuilta etsin ensisijaisesti ideaa keittiön päivitykseen, mutta hieman laihaksi jäi tuo ideakansio. Messukeittiöt olivat mielestäni hyvinkin samanlaisia, mitä on ollut nyt jo useampana vuotena ja millainen meiltäkin löytyy.



Olenkin nyt syksyn aikana miettinyt, mitä muutosta keittiöömme haluan ja toisaalta olen myös miettinyt, mitä haluan keittiössämme säilyttää. Keittiössämme on vain muutama matala yläkaappi ja niistäkin löytyy astioita, jotka ovat eriparisia lautasia opiskeluajoilta sekä lastenastioita, joita ei ole meillä enää vuosiin käytetty. Tai, tiskikaappi jossa kuivatetaan urheilujuomapulloja. Tarvitaanko tällaisia kaappeja vai voisiko kaapit korvata vaikka hyllyillä? 

Jätetään yläkaapit tai asennetaan hyllyt, haluan säilyttää välitilassa lasin. Lasi on helppo pitää puhtaana eikä ole likaantuneiden saumojen pesemistä. Pidän myös kivitasostamme, helppohoitoisuuden sekä kestävyyden vuoksi. Muutenkin keittiömme on toimiva ja meidän käyttöön sopiva, runsaasti laskutilaa ja näppäriä vetolaatikoita. 

Aikaisemmassa asunnossamme vaihdoin keittiössämme verhoja useasti, nyt keittiömme vanhvakuvioinen tapetti määrittää pitkälti, millaiset verhot ikkunaan voi laittaa. Tapetin vaihtaminen neutraalimpaan on siis yksi haaveeni, jotta huoneeseen saadaan rauhallisempi ilme. Sekä, sen vuoksi että olohuoneesta kun katsoo keittiöön, luo tapetti jyrkän rajan pitkälle seinälle, keittiön ja ruokahuoneen rajalle.


Olen siis puntaroinut asiaa monelta kannalta ja tullut siihen tulokseen että keittiöpäivityksemme toteutetaan päivityksenä, vanhoja kalusteita hyödyntäen. Ihastuttava tapetti on nyt aikansa elänyt ja se saa vaihtua neutraalimpaa. Millainen lopputulos syntyy, siitä varmasti lisää täällä blogin puolella. Nyt vain tapettia poistamaan ja toteuttamaan muitakin suunnitelmia!

Oikein ihanaa sunnutaita ja alkavaa viikkoa!

Kaisa


Kommentit

  1. Mukavaa pientä pintaremonttia! Täällä kans pohditaan aika ajoin keittiöremonttia, mutta luulen, että kärvistellään vielä muutama vuosi ja talon seuraava omustaja saa tehdä sen...
    Mielenkiinnolla seuraan teidän keittiön päivitystä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiöremontti on niitä kodin suurimpia, ei kovin usein tehdä. Täällä remontti tapahtuu muutoksena, eli ei koko keittiö mene uusiksi. Mutta, aika iso muutos tämäkin. :)

      Poista
  2. No onpa kiva seurata miten muutos etenee:) Meillä päivitystä tai oikeastaan ihan vaan uutta maalia kaipaisivat vanhat puulattiamme, mutta haaveiden toteutumisesta tai aikatauluista ei ole mitään tietoa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivitys on kyllä kiva ja tuntuu muuttavan keittiötämme aika paljon. :)

      Poista
  3. Suunnitteluaika on mukavaa aikaa, vaan haastellisinta on, kun vaihtoehtoja on niiiii...iin paljon. Tsemppia päivitykseen. Kiva nähdä sitten ilmeen muutos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtoehtojen paljous se on aikamoista. Mutta, nyt tuntuu että valinnat on tehty ja lopputulos häämöttää edessä. :)

      Poista
  4. Joskus sitä vaan haluaa muutoksia ja jos keittiö muuten toimii voi aloittaa pienimmälläkin muutoksilla. Odotellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Pieni muutos mutta muuttaa keittiötämme aika paljon. :)

      Poista
  5. Varmasti kiva saada muutosta! Oispa kiva meillekin saada muutosta.. Kiva nähdä sun kuvia jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan kyllä kovasti että muutos on valmis ja kaikki asettuu paikoilleen. :)

      Poista
  6. Mitä kuvia kurkin, niin teillä näyttää ihanalta. <3 Täälläkin muutoshaaveet, kaipaisin ehkä hyllyjä ja ihan uudet alakaapit. Mutta jonain päivänä. <3 Kivaa viikon jatkoa Kaisa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI, kiitos. <3 Tällainen pieni muutos jolla on keittiön ilmeeseen suuri muutos on kyllä kiva. Pikkuhiljaa valmistuu. :)

      Poista
  7. Muutokset ovat aina mukavia ja monesti pienetkin muutokset aikaansaavat suuria :)
    Innolla jään odottelemaan kuvia!
    Oikein hyvää marraskuuta sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutos on aika pieni noin äkkiään ajatellen, mutta muuttaa kyllä ilmettä aika paljon. :)
      Mukavaa marraskuuta!

      Poista

Lähetä kommentti