Pikku pakkasta


Täällä on nautittu ihanasta auringosta ja pikku pakkasesta. Autonikin sai vihdoinkin nastarenkaat alleen ja tarpeeseen on tullutkin tällä viikolla. Työnpuolesta on kilometrejä kertynyt, eikä huomennakaan auto pysy parkkiruudussaan. 

Viikko on ollut hyvinkin ohjelmoitu niin töissä kuin kotonakin. Kuopus vietti tänään ensimmäisiä kaverisynttäreitään, sankari oli tyytyväinen juhliinsa ja näytti vieraatkin viihtyvän. Viikonloppuna saamme nauttia ystäväperheemme seurasta sekä pääsemme juhlimaan lasten serkkupojan syntymäpäiviä. Joten, ohjelmaa rittää viikonloppunakin. 


Alkuviikolla saimme keittiön käyttökuntoon, joten remontti alkaa olemaan loppusuoralla. Vielä muutama tilaus kun saapuu, on uudistus valmis. Vaikka keittiötä ei uudistettukaan kokonaan, tuntuu keittiö aivan uudelta, pienellä muutoksella on suuri merkitys. Olen todella tyytyväinen muutokseen, kunhan saadaan kaikki kuntoon ja tavarat asettumaan kunnolla paikoilleen.

Vaikka päivällä olemmekin saaneet nauttia auringosta ja kaivaa aurinkolasit esille, on illat todella pimeitä. Muutamat tunnelmavalot tai nyt jo voi varmasti sanoa että jouluvalot, olen nostanut esille tuomaan valoa sekä tunnelmaa.


Huomenna onkin jo perjantai ja viikonloppu on edessä. Joten, toivotankin kaikille oikein hyvää viikonloppua!

Kaisa



Kommentit

  1. Mukavaa kun on touhua päivät täynnä!
    Tunnelmavalot ovat nyt ahkerassa käytössä täälläkin vaikka aurinkoa lähes päivittäin meillä riittääkin. Illat ovat pimeitä meilläkin.
    Herttaista viikonloppua ja mukavia juhlia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelmallista joulun odotusta myös sinne teille!

      Poista
  2. Keittiöremontti kuulostaa hyvälle 😊 täällä myös vihdoin aikeissa aloittaa. Ja sitä todella odotetaan 😊

    Ihanaa viikonloppua! 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Remontti odottaa edelleen muutamaa puuttuvaa osaa, mutta pikkuhiljaa valmistuu!

      Poista
  3. Huippua, että aurinkokin on suvainnut näyttäytyä. Sydämellistä viikonloppua <3

    VastaaPoista
  4. Teillä on siellä meneillään monenmoisia mukavia asioita! Kuvia keittiön uudistuneesta ilmeestä jään suurella innolla odottamaan :)
    Ihanaa viikonloppua ja kivoja juhlia ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa olla että keittiöstä saa kuvia vielä hetken odottaa, muutama juttu vielä puuttuu! :)

      Poista
  5. Mahtavaa kun tuli pakkaset! Koiratkin on huomattavasti siistimmässä siivossa mettälenkkien jälkeen :D
    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että koirien kanssa on nyt helpompaa, kun ei ole kuraa kaikkialla. Tunnelmallista marraskuun loppua!

      Poista
  6. On kyllä ollut ihan huippua, kun pitkän pimeän jakson jälkeen saatiin pakkasta ja sen myötä aurinkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pimeän jälkeen on nauttinut auringosta kyllä täysinrinnoin ja kerännyt enrgiaa!

      Poista

Lähetä kommentti