Kuukaudet vaihtuu


Niin nuo kuukaudet vaihtuu, välillä tulee oikein mietittyä onko tammikuu vai jo helmikuu, Tammikuu viiletti kovaa vauhtia ja helmikuukin ehti jo vaihtua. Onneksi kello ja kellon kalenteri pysyy ajassa, on niin helppo ranteesta luntata jos itsellä päivät ja kuukaudet sekaisin.

Joulukuu kun oli niin ohjelmoitu, niin tammikuun aloitin rennosti ja nauttien jokaisesta hetkestä. Ja, mikäs sitä oli nauttiessa ja kuunnellessa itseään, liikuttua ja lenkkeiltyä tuli enemmän kuin koska viimeksi. Mutta, kun antoi itselle luvan vaan olla ja nauttia, samalla hävisi tietynlainen ajantaju. Ilman kalenteria ja kelloa, suunnitelmallisuutta, olisin varmasti unohtanut puolet pakollisista asioista. Ja, en unohduksilta voinut välttyäkään. Onneksi mies ehti paikkaamaan ja lapsi oli ajoissa harrastuksessaan, vaikka minä olin lupaamani kuskaamisen unohtanut. Onneksi ei vaarallisempaa unohdusta ole tapahtunut ja tästäkin selvittiin ilman suurempia ongelmia.


Tammikuu soljui siis mukavasti ja rennosti, talvesta sekä liikunnasta nauttien. Helmikuu vaihtui ja eipä tämä meno ole miksikään muuttunut, talvi ja liikunta ovat jatkuneet. Arki rullaa mukavasti eteenpäin ja onhan nyt käsillämme vuoden rakkaudentäyteisin kuukausi. 

Ystävät ja ystävänpäivä kuuluvat mm helmikuuhun. Ja, mikäs sitä oli mukavampi kuin aloittaa kuukausi ystävien kanssa. Syöden ja kuulumisia vaihtaen, nauttien hyvästä seurasta ja naurulihaksia treenaten. Tästä on hyvä jatkaa helmikuuta eteenpäin.

Joten, toivotankin juuri sinulle oikein hyvää helmikuuta. Nautitaan jokaisesta hetkestä, otetaan rennosti ja muistetaan että itse me kalenterimme täytämme!

Kaisa

Kommentit

  1. Kiva blogikirjoitus. On totta, että mehän sen oman kalenterimme täytämme. Opettelen edelleenkin asioiden priorisoimista ja sanomaan joskus ei...tosin hieman haasteellista tällaiselle helposti innostuvalle tapaukselle.
    Oikein mukavia helmikuun hetkiä, ulkoilusta ja talvesta ( ja lumestakin!) nauttien!❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä sitä kerää ohjelmaa liikaakin kalenteriinsa. Kohti vapaampaa kevättä!

      Poista
  2. No nyt tästä talvesta tosiaan kannattaa nauttia, kun on tänne rannikollekin saatu kunnon lumitalvi<3 Ajantajun menettäminen on kivaa luksusta, jota kalenterin merkinnät usein estävät kokemasta:)

    VastaaPoista
  3. Tämä postaus oli niin hyvän mielen postaus ❤

    Ihanaa helmikuuta 💗

    VastaaPoista
  4. Niin se aika vaan kuluu...Tämä kuukausi on myös synttärikuukauteni, vaikka ei niitä synttäreitä enää niin tee mieli juhlia :D Aina pitää silti vähän juhlia :) Ihanaa helmikuuta Kaisa <3

    VastaaPoista
  5. Ajalla on siivet, mutta onneksi se vie taas kohti kevättä ja valoa!
    Nauti kauniista talvipäivistä!

    VastaaPoista
  6. Vauhdilla menevät päivät ja hyvä niin, kevät lähestyy :)
    Kiva postaus <3

    Mukavaa helmikuun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti