ÄITIENPÄIVÄ


Kuvassa äitini huolehtii minun hyvinvoinnista, niin kuin edelleenkin. Hän on nainen joka on kantanut minua yhdeksän kuukautta vatsassaan, synnyttänyt, hoitanut, rakastanut, tukenut, nauranut, lohduttanut, halannut, pussannut, auttanut, kannustanut, kasvattanut, tsempannut ja kaikkea siltä väliltä. 

Hän on äiti joka on rakastanut minua sekä minun lapsiani ja miestäni kuin omiaan. Kantanut huolta meistä, ollut läsnä ja kuunnellut, kun olemme tarvinneet korvaa. Tarjonnut olkapäätään ja kantanut murheitamme, kun me emme niitä yksin ole jaksaneet kantaa. Asettanut perheen etusijalle lapsuudessani ja niin hän tekee edelleenkin.

Kun omia lapsia on neljä, vävypoikia ja miniöitä myöskin neljä, lapsenlapsia kymmenen, vuoden välein. Voisi kuvitella että aika ei riittäisi kaikkien lastenlasten kanssa olemiseen, mutta meidän mammalta aikaa riittää kaikille tasapuolisesti. Toki jokaisen elämäntilanne on erilainen, joten oleminen on jokaisen perheen tilanteen mukaista.

Mietin suhdettani äitiini, miten se on muuttunut vuosien kuluessa. Milloin olen tarvinnut hoitajaa, milloin leikkikaveria, milloin aikuista joka asettaa tiukatkin rajat, milloin ystävää. Mutta, näiden kaikkien roolien pohjalla on äiti, joka on rakastanut minua juuri tällaisena kuin olen. Olen saanut kasvaa, tehdä virheitä ja oppia ns kantapäänkautta, ilman tuomitsemista ja pelkoa. Vaikka on tullut tehtyä virheitä, on kotiin aina saanut tulla ja vanhempieni syli on ollut avoinna minulle.

Äitini ja isäni ovat opettaneet ja neuvoneet, kuunnelleet sekä keskustelleet. Kunnioittaneet päätöksiäni, vaikka olisivatkin olleet kanssani erimieltä asiasta. Kunpa osaisin olla omille lapsilleni yhtä hyvä äiti kuin omanikin on ollut.

Äiti, olet tärkeä ja rakas minulle!

Oikein ihanaa äitienpäivää jokaiselle äidille, isoäidille, sijaisäidille sekä kasvattajalle!

Kaisa

Kommentit

  1. Kirjoitit kauniisti äidistäsi ja suhteestasi häneen. Kaikkien lasten tasapuolinen kohtelu ja huomioiminen on tärkeää sekä se, että vaikka tekee virheitä niin siltikään ei tuomita. Syli on myös tärkeää ja se, että on aina aikaa.

    Hyvää Äitienpäivää, Kaisa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Äitini ja isäni ovat aina olleet hyvin tarkkoja, että meitä kaikkia lapsia kohdellaan tasapuolisesti. Ja, näin he ovat jatkaneet myös lastenkastenkin suhteen.

      Poista
  2. Miten kaunis kirjoitus omasta äidistäsi. Oma äiti on myös minulle eräänlainen esikuva. Äitini on kasvattanut ( yhdessä isäni kanssa) juuri tällaisen kuin olen...♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      On hyvin tärkeää, että saa kokea itsensä tärkeäksi ja arvostetuksi juuri sellaisena kuin on. Meitäkin on neljä hyvin erilaista lasta ja jokainen olemme saaneet olla omia itsejämme.

      Poista
  3. Kaunis kirjoitus!❤️
    Hyvää äitienpäivää!💐

    VastaaPoista
  4. Kauniisti kirjoitettu. Äitienpäivä nostaa tunteita pintaan ja äidin tärkeän merkityksen elämässä. Ihanaa äitienpäivää <3

    VastaaPoista
  5. Tämä oli kyllä todella kaunis kirjoitus ❤ voin samaistua näihin upeisiin sanoihisi ❤

    Aivan nostalginen kuva myös 🤗

    Ihanaa äitienpäivää 🌸❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Tuo kuva ei ollut ehkä parhain laadultaan, mutta minusta ihana. Äitini puki minulle pienenä aina lierilakin, milloin pitsisen ja milloin kankaisen. :)

      Poista
  6. Ihana ja lämmin postaus❤️ Leppoisaa äitienpäivä iltaa❤️

    VastaaPoista
  7. Olet onnekas, kun voit kuvailla noin kauniilla sanoilla äitiäsi♥️
    Ihan tässä lukijakin herkistyy ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Äiti on korvaamaton ja ihana, kaunis kaikintavoin.

      Poista
  8. Kaunis teksti, josta kuuluu arvostus äitiäsi kohtaan.
    Ja kuvakin on hieno -tulee oma lapsuus mieleen:)

    VastaaPoista
  9. Niin ihana kuva <3 Vastailin juuri kommenttiisi ja miten fiksun päätöksen olette tehneet äitienpäivän suhteen. Samaa mieltä, että kun omat lapset saavat lapsia, niin ilman muuta toimivat noin myös. Meillä oli nyt ihan eka äitienpäivä vain perheen kesken ja oli rentoa. Kivaa uutta viikkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Tällaiset järjestelyt eivät ole kaikkien mieleen, mutta eipä sitä ole tarkoituskaan kaikkia miellyttää. Varsinkin näin perheessä, jossa toinen on vuorotyöläinen on välillä oltava itsekäs ja ajateltava omaa perhettä.
      Aurinkoista tiistaita!

      Poista

Lähetä kommentti