BLOGGAAJAT LIIKENTEESSÄ


Meillä täällä Raumalla on ollut jo muutaman vuoden oma bloggaaja ryhmämme, RAUMAblogit. Olemme kokoontuneet epäsäännöllisen säännöllisesti ja muutamaan tapahtumaankin olemme osallistuneet erinäköisillä kokoonpanoilla. Alkuvuonna Rauman Yrittäjät ottivat meihin yhteyttä, yhteistyön merkeissä. Tai, paremminkin kutsuivat meidät Rauma -kierrokselle ja vierailulle muutamaan Rakastunut Raumaan -yritykseen.

Ohjelma ja yritykset joihin pääsimme tutustumaan oli monipuolinen ja mielenkiintoinen. Itse en pystynyt osallistumaan kuin aamupäivän ohjelmaan, mutta ehdin mukaan muutamaan yritysvierailuun, kuulemaan yrittäjätarinan sekä kurkkaamaan myös "takahuoneen" puolelle ja näkemään tuotteiden valmistumista.



Aamun aloitimme tutustumalla uusittuun Cafe Passion ja nauttimalla maittavan aamupalan. Itse olen erittäin tyytyväinen uuden omistajan tekemiin muutoksiin niin kahvilassa kuin tuotevalikoimassakin. Kahvilassa on tarjolla laaja salaattibuffa sekä gluteenittomien herkkujen valikoima. Aamupalat nautittuamme ja lähtiessämme seuravaan kohteeseen, saimme valita evääksi macarons-leivoksia tai Karhulinnan jäätelö -annoksen. Macaronsit olivat suussasulavia ja vaihtoehtoja oli jokaiseen makuun. Jäätelö jäi vielä testaamatta, joten uusi kahvilakäynti on piakkoin edessä.



Rauman Tilataksipalvelu kyyditsi meidät keskustasta merenrantaan ja Raum Rome Paris -tuotteiden pariin, nuoren yrittäjän Iiro Kosken vieraaksi. Samalla kun saimme kuulla yrittäjätarinan, näimme miten Iiro edelleen painaa jokaiseen kangaskassiin itse logon. Iiron luoma logo ja sen myötä jatkuvasti kasvava tuotevalikoima kertoo huikean hienoa yrittäjätarinaa. Miten unelmointi sai aikaan logon ja kangaskassin. Kuinka kassi sai kaverikseen T-paidan ja sen jälkeen logoa onkin painettu jo hyvin erinäköisiin tuotteisiin, Tänä keväänä logo sai paikkansa polkupyöristä. Minne tämän yrittäjän tie vielä kulkeekaan, siitä saamme kuulla varmasti vielä tulevaisuudessa.



Palattuamme keskustaan, oli vuorosssa vierailu Specsavers ja tutustuminen kevään uutuuksiin erityisesti aurinkolasien osalta. Valikoima oli laaja, mahdoinko löytää itsellenikin uudet lasit kesään ja aurinkoisiin päiviin.



Päivän yksi mielenkiintoisimmista vierailuista oli, kun pääsimme kurkistamaan Kultaseppä Laihon liikkeeseen sekä seuraamaan miten vihkisormus muotoutuu kultasepän käsissä asiakkaan toiveiden mukaiseksi tuotteeksi. Petri kertoi, kuinka valkokulta ja yksilölliset sormukset ovat yhä enenemissä määrin vihkisormusten suosiossa. Usein soprmuksen pohjana käytetään isoäidin vanhaa sormusta, jotka Petrin käsissä saavat uuden freesin ilmeen.





Lounaan meille tarjosi Wanhan Rauman KaffeBar. Kahvila suussasulavine herkkuineen sekä iloinen ja ystävällinen palvelu, ovat yrittäjä Tiina Willmanin pitkäaikainen haave, jonka hän toteutti vuonna 2015. Idyllisessä vanhassa talossa, natisevin lattioin ja eriparisine pöytäryhmineen on kuin mummolan tuvassa. KaffeBarin ehdoton hitti, on maukkaat munkit, joita saimmekin mukaamme lähtiessämme.

Munkintuoksuisina ja vatsat täynnä lähdimme vierailemaan Iloiseen Ihmemaahan, jossa oli iloinen vastaanotto ja liike täynnä mitä mielenkiintoisempia tuotteita. Liike tarjosi kaikkea mukavien juhlien toteuttamiseen, niin ilmapalloista, koristeluun sekä tarvikkeita herkullisten leipomisten toteuttamiseen.




Torin laidalla vierailimme aina niin ihastuttavassa ja estettiikkaterapiaa tarjoavassa Sisustustalo Kodinonnessa, Johanna Närvän vieraina. Johanna kertoi liikkeen historiasta ja mitä yritykselle kuuluu nyt. Yrityksellä on pitkä historia ja vankka jalansija niin Rauman  kuin lähialueidenkin sisutusliikeenä. Yrityksellä on myös omaa suunnittelua Rauma-tuotteita, joista välittyy hienosti arvostettu Vanha Rauma ikkunapokineen, Rauman giäl sekä karttataulu merenrantakaupungistamme. Kotiinviemisiksi saimme Sillail oikke -keittiöpyyhkeen, josta voimme opetella Rauman giältä vaikka illanistujaisissa.

Totesimmekin, että kaikkia päivän aikana tapaamiamme mahtavia yrittäjiä yhdistää palava halu kehittää kaupunkiamme ja tarjota palveluja niin Raumalaisille kuin ulkopaikkakuntalaisillekin. Oman yrityksen kehittäminen ja palvelujen laajentaminen on jokaisen yrittäjän päämääränä. Vain näiden ahkerien yrittäjien ansiosta, saamme nauttia ostosten tekemisestä idyllisessä Vanhassa Raumassa.

Tässä kohtaa  minun oli jätettävä iloinen bloggaajaryhmämme kiertämään loppuja yrityksiä ja kiitettävä Rauman Yrittäjien Outi Lehtorinnettä sekä kaikkia yrityksiä, jotka ottivat meidät vieraikseen. Päivä oli erittäin antoisa ja jälleen tutustui omaan kotikaupunkiin paremmin.


Mukana päivässä oli:

Jaana - Vähä Goto 
Hanna - Hannas Home 
Riikka - Ihmisen lämpöä 
Satu - Satuelämää 
Heidi - Ruusumäki
Ulla - SisustEllen
Mari - Pikkupioni
Pia - alasenpia


Kaisa

Osa kuvista otettu RAUMAblogit kuvapankista.

Kommentit

  1. Oli kyllä niin kiva päivä - kiitos vaan seurasta<3 Päivän tunnelmissa fiilistellään täällä edelleenkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiilistely jatkukoon pitkään, hieno päivä oli todellakin. Ja, niin mahtava porukka meillä! <3

      Poista
  2. Yrittäjävierailusta hehkui tekemisen meininki. Yritysvierailukohteet ja yrittäjät niiden takana olivat hyvin mielenkiintoiset. Päivä oli meille bloggaajille mahtava juttu ja tästä päivästä ammentaa energiaa vielä pitkään...!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin hieno päivä ja kohteet joissa pääsimme vierailemaan. Mahtavia yrittäjiä täällä Raumalla! <3

      Poista
  3. Teillä on kyllä ollut mukava päivä ja hienoa, kun Raumalaiset yrittäjät ovat ymmärtäneet kutsua teidät vierailulle yrityksiinsä. Se kertoo siitä, että he ymmärtävät, miten he voivat tehdä yhteistyötä blogaajien kanssa. Yhteiskuvasta yllätyin, kuinka paljon teitä blogaajia on siellä Raumalla. Kiva, kun listasit mukanaolijat postauksen loppuun. Kiva päästä tutustumaan uusiin blogituttavuuksiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä oli kyllä todella mukava ja hienoa kun saimme kutsun vierailulle erilaisiin yrityksiin. Ihan kaikki Raumalaiset bloggaajat eivät päässeet osallistumaan, joten meitä on enemmän mitä kuvassa. Ja, käy tutustumassa muihinkin bloggaajiin!

      Poista
  4. Tosi mukava kuulla erilaisista liikkeistä Raumalla kun edelleen retki sinne odottaa oikeaa hetkeä 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi mukava saada sinut vieraaksi tänne Raumalle! <3

      Poista
  5. Ihan huippua, että teillä on tälläinen ryhmä. Olisi muuten kiva idea täällä Porvoossakin, tosin luulen, että voisin hih olla kaikkien porvoolaisten bloggaajien äiti. ;) Porvoossa ei edes ehkä ymmärretä bloggaajien päälle. Tosi kiva ja mielenkiintoinen ohjelmakokonaisuus teillä. <3 Kivaa uutta viikkoa Kaisa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tämä bloggaajien "ymmärtäminen", olla vielä pienemmissä kaupungeissa aika vähäistä. Katsotaan jospa Raumalla tietoisuus bloggaajista jne lisääntyisi.
      Ja, olisi mukava kun meilläkin olisi ryhmässämme "äiti"! <3

      Poista
  6. Ihana ryhmä teillä ja todella mielenkiintoinen päivä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä hienoa, kun Raumalla saatu kasaan tällainen ryhmä ja yhteisiä tapaamisia sekä tapahtumia saatu aikaan. Toivottavasti saadaan yhteisiä tempauksia aikaan jatkossakin!

      Poista

Lähetä kommentti